26. kesäkuuta 2015

Hannibal tv-sarja lopetetaan?


Kuva täältä
Suru-uutiset Mads Mikkelsenin tähdittämän loistavan ja omaperäisen Hannibal-sarjan lopettamisesta levisivät jo muutamia päiviä sitten ympäri internettiä. Ensin en meinannut uskoa uutista, miten joku niin hyvä ja laadukas sarja voidaan edes harkita lopettaa?? Lähempi tarkastelu kertoi syyksi rapakon takana alkaneen viimeisimmän eli kolmannen kauden liian alhaiset katsojaluvut, joten neljättä kautta ei nähdä, ainakaan NBC:llä. 

Kuulemma Hannibal-sarja (käsittämätöntä kyllä) on alusta alkaen kamppaillut katsojalukujensa kanssa. Ilmeisesti sarjan hitaampi tempo ja tavallista taiteellisempi mielenlaatu, ei vain ole tarpeeksi kovaa vuoristorataa keskivertokatselijalle. Kolmannen kauden kohdalla näkisin katsojalukuihin vaikuttavan ratkaisevasti ihan pelkän ajoituksenkin. Game of Thrones päättyi vasta ihan hetki sitten, eikä siitä ole varmasti vielä kaikki päässeet yli ja muita sarjoja on odottamassa jo nurkan takana, kuten True Detective-sarjan toinen tuottari. Kesäkausi on myös tunnetusti erittäin epäotollista aikaa yhtään valtavirrasta poikkeavalle elokuvalle tai tv-sarjalle. 

Ensimmäisen jakson kolmannelta kaudelta olen jo katsonut NBC:n omilta sivuilta ja ehkä kauden aloitusjaksoksi se on tavanomaista laahaavampi ottaen huomioon millaiseen ryminään toinen kausi päättyi. Kuitenkin omalla kohdalla ainakin juuri se hidastempoisuus ja vähäeleisyys luo sitä hyytävän synkkää tunnelmaa, koska tiedät mitä on tapahtunut ja mitä voi tapahtua. Erittäin nautittava ja mielenkiintoinen jakso omasta mielestäni siis.

Lopullista naulaa ei kannata lyödä Hannibalin arkkuun, sillä nykyään sarjat voivat päästä lopulliseen päämääräänsä esimerkiksi netflixin avulla. Neuvotteluja onkin jo käyty edellämainitun sekä Amazonin kanssa (lähde). Laittakaamme Hannibal-fanit yhdessä sormet ristiin sen puolesta, että näemme vielä neljännenkin kauden!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...