11. lokakuuta 2015

Vieraissa: Kino Tapiola


Samalla Helsingin reissulla, kun hiipparoimme myös Night goes long-elokuvaan liittyvissä Valve-bileissä, piipahdettiin kokemassa taas uusi leffateatteri. Tutustumiskohteemme oli tällä kertaa Espoon Tapiolan huomasta löytyvä yksisalinen Kino Tapiola.


Vuonna 1955 perustettu Kino Tapiola edustaa sitä perinteisempää, vanhalle ajalle kumartavaa elokuvateatteria ja on yksi harvinaisista pk-seudun leffateattereiden helmistä, jotka eivät kuulu Finnkinon alaisuuteen. Tässä Aarne Ervin käsialaa olevassa "lasipalatsissa" ehti olla kaksikin eri yrittäjää vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen se siirtyi Kino Tapiola Oy:n omistukseen. Valmiiksi talousvaikeuksista kärsineen Kino Tapiolan tie tuli hetkeksi umpikujaan, kun salin katosta löytyi maalikerroksen alta asbestia vuonna 2008. Elokuvateatteri joutui välittömästi käyttökieltoon ja massiiviseen remonttiin ollen kaksi vuotta poissa toiminnasta. 

Kino Tapiola palasi takaisin elävien kirjoihin 2010, kun sen otti huomiinsa Espoo Ciné kaupungin lisätuella. Kino Tapiola onkin siitä harvinainen teatteri, että sen nykyiset lähtökohdat ovat enemmänkin elokuvataiteen esityksessä, kuin kaupallisessa menestyksessä. Elokuvateatteri on ollut myös vuodesta 2013 osa arvostettua Europa Cinemas-verkostoa. Kino Tapiolasta löytyy remonttivuosien jälkeen nykyajan vaateisiin vastaava digiprojektori 3D-valmiuksineen, mutta myös se perinteiset filmiprojektorit. Salissa on tänä päivänä tavallisia penkkipaikkoja 194 ja lisäksi salin takaosasta löytyy 7 kahdenistuttavaa aitioita. Vaikka saleja onkin vain yksi, on se ollut ainakin sen verran mieleenpainuva, että on päätynyt peräti Aku Ankan sivuille suomalaisen kuvittajan ansiosta.


Kino Tapiolaan suuntasin jo valmiiksi intopinkeänä, koska ennakko-oletus oli, että se on pk-seudun tarjonnasta varmasti yksi eniten kototeatteria muistuttava leffateatteri. Elokuvavalinta oli tehty jo ennakkoon muutamia päiviä aikaisemmin ja osui Kaukana maailman menosta-elokuvaan, josta kirjoittelin jo oman postauksensa. Osansa arvostelun yleispositiiviseen sävyyn vaikutti eittämättä elokuvateatterin vallan mukava tunnelma. 

Aulatila oli ensisilmäyksen jälkeen kieltämättä pienehkö, mutta sitäkin kodikkaampi. Seinillä oli kaikenmaailman mielenkiintoisia lappusia ja myös se Aku Ankka-kuva kehystettynä. Tiskin tarjonnasta (joka sisälti kahveeta ja pullaakin) pystyi päättelemään, että täällä popparit ei välttämättä ole se suurin hittituote. Vaikka oltiinkin tulossa katsomaan ns. mummokuvaa, otin riskin ja ne isot popparit (näin ainakin yhdellä muulla katsojalla pienet popparit!). Hintataso oli erittäin myönteinen Finnkino-kokemuksiin verttaessa: 9,5e leffasta! Ja poppariateria oli samaa hintaluokkaa kuin kotokylässä. Tarkemmassa syynäyksessä huomasin kyllä, että popparirasiassa oli huomattavasti totuttua enemmän pelkkiä jyviä, mutta itse poksuvien maku kompensoi tätä kauhistusta. Muutenkin olo tuntui todella kotoisalta ja muu aulassa parveileva yleisö oli ihan samankaltaista, kuin se poppoo, jota lappaa meilläkin elokuvissa. 


Elokuva alkoi hieman myöhässä, sitä ei tosin edes meinannut ensin tajuta, että kello oli jo sen verran, kun odotushuoneessa ei ollut mitään kiireen tuntua. Päästyämme saliin pienessä aulassa isolta tuntunut väkimäärä suorastaan katosi suureen saliin. Jonkinasteisessa kokeilunhalussa ja säästääksemme muut rouskeelta ja rapinalta, menimme itse istumaan salin takaosaan semmoiselle kahden hengen penkkipaikalle. Ensin vähän mietitty tulikohan istuttua liian kauas ja kun salin lattiakaan ei hirveästi vietä alas, niin mitenköhän senkään puolesta luonnistuu näkeminen. Kun verhot avautui (siellä oli verhot!!!!!) ja mainokset alkoi, totesin huolen täysin aiheettomaksi. Itse elokuvan pyöriessä korostui oikein salin puitteet, kun elokuva oli niin mahottoman upean näköinen siinä kankaalle levittyessään. 

Kino Tapiola oli elokuvateatterikokemuksena erittäin ilahduttava ja oli kuten ennakkoon ounastelinkin, tähän astisista lähimpänä sitä toista olohuonetta. Varmasti käymme vielä toistekin. 


Leffateatterin kuvat ovat Kino Tapiolan omilta sivuilta!!!

1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä mukava mesta. Vaikka jatko näyttääkin epävarmalta, pitkää ikää kumminkin!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...