Ohjaaja: Lenny Abrahamson
Käsikirjoitus: Emma Donoghue, pohjaa Donoghuen kirjaan Room
Pääosissa: Brie Larson, Jacob Tremblay, Joan Allen, Sean Bridgers, William H. Macy, Tom McCamus, Amanda Brugel, Joe Pingue, Cas Anvar & Wendy Crewson
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 16
Kohta 5-vuotias Jack (Tremblay) on asunut koko ikänsä huoneessa, yhdessä ainoassa huoneessa ja se on hänen koko maailmansa. Samassa huoneessa asuu hänen äitinsä (Larson), joka on toinen hänen tuntemistaan olemassa olevista ihmisistä. Toinen näistä ihmisistä on Old Nick, joka tulee joskus omasta avaruudestaan vierailemaan huoneessa, jolloin Jackin pitää ehdottomasti pysyä kaapissa ja nukkua. Jack ei tiedä, että hänen äitinsä, oikealta nimeltään Joy, on elänyt aiemmin huoneen ulkopuolella, kuten tavalliset ihmiset. Jackin täytettyä 5-vuotta, alkaa hänen äitinsä kertoa hänelle todellisesta maailmasta. Joy on laatinut heille suunnitelman, jolla päästä pakoon vankeudesta. Huoneen ulkopuolinen maailma osoittaa kuitenkin omat haasteensa kovia kokeneelle kaksikolle.
Neljän Oscarin ehdokas Room on niitä elokuvia, jotka jäävät elämään ajatuksiin pitkäksi aikaa katsomisen jälkeenkin. Se menee jo katsomisen aikana syvälle ihon alle ja suoraan sisuksiin. En ollut varautunut aivan näin pysäyttävään ja kokonaisvaltaiseen elokuvakokemukseen. Tiesin toki odottaa peruslaadukasta ehdokaskuva-tasoa, mutta enemmän olin paikalla arvioimassa Brie Larsonin suoritusta. En osannut aavistaa, että tämä käy niin suuresti tunteisiin ja miten syvästi voikaan tuntea päähenkilöiden kanssa ja heidän puolesta. Room meni suoraan Oscar-suosikkieni kärkisijoille.
Room pohjaa käsikirjoituksestakin vastanneen kirjailijan, Emma Donoghuen, samannimiseen kirjaan. Alkuperäinen tarina sai alkusysäyksensä kirjailijan kuultua karmeasta Fritzlin tapauksesta. Ilmeisesti kirjan näkökulma on täysin Jackin silmin katsottuna. Elokuvankin pääasiallinen ääni on Jackin, mutta pääsemme myös hyvin paljon sisälle Joyn kokemuksiin. Lapsen kautta koettu luo juuri sen kauniimman puolen elokuvaan, se on viaton, utelias ja herkkä. Maailma, jonka Joy on luonut Jackin kanssa ja häntä varten, on kaikesta karusta taustastaan huolimatta, kovin herttainen ja täynnä välittämistä.
Roomin rankkuutta ei voi kuitenkaan alleviivata tarpeeksi. Vaikka asiat on esitetty kauniimman kautta, aikuinen ihminen tietää kyllä näkemättäkin, miten asiat todella ovat. Puolessa välissä tapahtuu pakosuunnitelman toteutus, silloin ollaan hengittämättä kiinni penkissä. Yleensä vastaava kohtaus nähdään elokuvan kliimaksina. Normista poikkeava rakenne toimii tässä kuitenkin onnistuneesti, vaikka se tiivistunnelmaisin osuus onkin ohi. Ensimmäistä kertaa käsitellään todella sitä, mitä tapahtuu väkisin vankina pidetyn ihmisen psyykkeelle, miten hän pystyy kohtaamaan muun maailman ja miten muu maailma taas suhtautuu häneen. Huoneen kuvaus myös muuttuu sitä mukaa, kun Jackin maailma avartuu: alussa siellä oli vaikka mitä, joka nurkassa jotain, myöhemmin hän kommentoi itsekin huoneen kutistuneen. Sydäntäsärkevää on myös Jackin myöhempi kaipaus huoneeseen ja varsinkin hänen kertomansa syyt, miksi hän tahtoisi sinne takaisin. Sanat ei riitä edes kuvaamaan kaikkea tunnemyllerystä tämän elokuvan aikana, mutta eniten pakahduin kyllä siinä koirakohtauksessa.
Brie Larson täyttää odotukset, joita häneen kohdistui kaikista roolisuoritusta ylistävistä suunnista ja jo kuitatuista palkinnoista. En ollut edes tajunnut nähneeni hänet jo aiemmin valkokankaalla elokuvassa Spectacular Now ja Scott Pilgrim vs. maailma, niin erilaisen oloinen hän on niissä ollut. Melkein Brien roolisuoritusta parempi on nuoren Jacob Tremblayn roolisuoritus, enkä voi käsittää miksi hän ei ole siitä ehdokkuutta saanut, sillä tämä oli täysin kirkkaasti Huspuppy-tasoa. Hän on niin aito, niin koskettava, eikä tunnu edes näyttelevän (sama tosin koskee molempia suorituksia). Oikeastaan kaikki hahmot tuntuvat niin arkisen oikeilta ihmisiltä, että sekin vaikuttaa kokemuksen aitouteen.
Tuntuu, että tästä elokuvasta on sula mahdottomuus kirjoittaa sen arvoista arvostelua. Tyydyn vain loppulauselmana toteamaan, että Room on vuoden vaikuttavimpia tapauksia ja täyden viiden tähden arvoinen elokuva.
Alleviivaan jokaisen lauseen tästä arvostelusta. Ihanaa, että sinäkin olet ehdottomasti tämänkaltaisen rakenteen kannalla, sillä ne huonot arvostelut, joita valitettavasti jostain syistä luin tästä elokuvasta ihmettelivät sitä, että miksi elokuvassa on kuin kaksi elokuvaa (toinen huoneeseen sijoittuva jännäri ja toinen uuteen maailman sijoittuva tutkiva seikkailu), mutta minusta se oli juuri sen elokuvan kauneus.
VastaaPoistaSamaa mieltä järkyttävästä tunnelatauksesta, jota elokuva aiheuttaa, vieläkin sen ajatteleminen saa minut itkemään, mutta lohdullista oli juurikin se, että itkin myös ilosta (se koira!) ja tunnistan eritoten tuon lauseen, että tästä on mahdotonta sanoa mitään niin tyhjentävää, että saisi osoitettua kunniaa tekstin muodossa sinne päinkään, mitä tämä elokuva ansaitsisi. Tämä on yksi niistä elokuvista, joista voi sanoa, että se pitää vaan nähdä.