Rogue One: A Star Wars Story

 

Ohjaaja: Gareth Edwards
Käsikirjoitus: Chris Weitz & Tony Gilroy, alkuperäinen tarina John Knoll & Gary Whitta
Musiikki: Alkuperäiset kappaleet John Williams, muu Michael Giacchino
Pääosissa: Felicty Jones, Diego Luna, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Alan Tyduck, Riz Ahmed, Jiang Wen, Jimmy Smiths & Genevieve O'Reilly
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 12

Kaikkihan muistavat miten ihka ensimmäisessä Star Wars-elokuvassa, Episodi nelosessa, Prinsessa Leia kätki kapinnallisten ja koko universumin kannalta elintärkeät piirustukset droidin haltuun ennen kiinni jäämistään. Rogue One kertoo siitä, miten tähän tilanteeseen päästiin eli miten kapinallisten joukko onnistui alunperin varastamaan kyseiset piirustukset ja miten he saivat edes tietää niistä. Jyn Erso (Jones) on tunnetun tiedemiehen Galen Erson (Mikkelsen) tytär, josta tulee kapinan avainhenkilö. Hänen sukulaisuussuhteensa sekä yhteys sotaveteraani Saw Gerreraan (Whitaker) tekevät hänestä tärkeän neuvotteluvaran Kapinaliitolle.

Viime vuotinen Force Awakens oli sen verran onnistunut saagan uusi kokonaisvaltainen jäsen, että alkuun en laskenut niin suuresti painoarvoa Rogue Onelle. Kyseessä on selkeimmin lisäosa, aiempien episodien 3 ja 4 väliin putoava tarina. Tähän välinäytökseen ei yleisesti ottaenkaan tuntunut kohdistuvan samanlaisia paineita kuin Force Awakensiin, joka teki suuren raivaustyön ja löi skeptikot ällikällä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tulla sellainen ennakkoaavistus, että jos tämäkin oikeasti on hyvä. Voisiko olla mahdollista, että perätysten saadaan kaksi onnistunutta, vanhaa trilogiaa kanavoivaa uutta elokuvaa? Kyllä, voi olla ja näin kävikin.

Niin paljon kuin pidinkin Force Awakens:stä, niin pidin vielä jopa enemmän Rogue Onesta. Jokin tässä kolahti vielä suuremmin ja itselleni se fandomin nupit kaakkoon kääntävä hetki oli Darth Vaderin ensimmäinen esiintyminen. Sen jälkeen kaikki pienet viittaukset ja cameot oli vain lisää vettä myllyyn. Uskon kyllä itse elokuvankin olleen pohjimmiltaan juonellisesti onnistunutta tavaraa. Tämä oli poiketen jopa hieman synkempi tapaus kuin aiemmat ja esimerkiksi body count (suuremmin kuitenkaan spoilaamatta) menee yllättävän korkealle sekin. Tämä kaikki on vaan elokuvalle eduksi, mutta kieltämättä hieno osoitus siitä, miten paljon voi toteuttaa uskottavaksi ja silti onnistua saamaan k12-leiman ilman että teos tuntuu lällyltä. 

Aikaisemmin mietin minäkin Rogue Onen tarvetta tarinallisesti, sillä se tuntui niin ylimääräiseltä osalta. Nyt kuitenkin ymmärrän, miten se vastaa muutamaan epäloogisuuteen (esimerkiksi liittyen kuolontähden rakenteisiin) ja antaa sillan kahden episodin välille. Paljon on vielä, mistä voisi pulputtaa elokuvaan liittyen, mutta liikumme niin vaarallisella alueella spoilereiden suhteen, että näin ei nyt vain voi tehdä. Lisään loppuun omaan kappaleensa, jossa huutelen täysin vapaasti elokuvaan liittyviä asioita ja tätä osiota ei kannata lukea kuin elokuvan nähneiden.

Ainoa puute, jonka elokuvasta keksin, on John Williamsin kokonaisen scoren puute. Tietenkin originaaleja kappaleita on käytetty, mutta se kaikki muu ei ole Williamsin kynästä, vaan Michael Giacchinon, joka on kyllä hyvä, mutta ei sellainen tulevien elokuvaklassikoiden säveltäjä. Noin muutoin koin näyttelijävalinnat kauttaaltaan onnistuneiksi, etenkin pääosan Felicity Jonesin, joka nyt on jo ajat sitten saanut minut tiimiinsä. Muutamista tähtivalinnoista lisää siinä lopun spoileri-kappaleessa.

Rogue One oli Star Wars antia sieltä kirkkaimmasta päästä galaksia ja sai ainakin tämän fanin pähkinöihin.
 

Enskarissa FankiFoxin ja Artun kanssa! Koko asusta ei tullut kuvaa, oli nimittäin kuolontähti paitulikin päällä. Korvissa oli tietenkin Rebel Alliancet näistä

Traileri katsottavissa täällä!


SEURAAVASSA SPOILEREITA (Älä lue, jos et ole elokuvaa nähnyt!!!) 

Ensinnäkin niistä hahmoista. Itse Vaderin ensimmäinen esiintyminen ei itsessään ollut ilman suurta fanitus pohjaa mikään maata mullistava, mutta myöhemmin loppuvaiheen kohtauksessa hahmo pääsee suuresti oikeuksiinsa. Lainaten kollegaa, Vader silpomassa armottomasti ihmisiä tieltään, se nyt sattuneesta syystä onnistuu aiheuttamaan pelkoa hahmoa kohtaan. Kasvoilleni lankesi myös laittoman typerä ilme "It's a trap"- hemmon esiintymisestä (katso kommentit!) sekä arkistomateriaalista, jota oli käytetty nyt jo vanhoista piloteistamme. Edesmenneen Peter Cushingin esittämä Tarkin oli luotu samalla tavalla kuin myös ihan lopussa nähtävä Prinsessa Leia eli eri näyttelijän päälle luodulla tietokoneversiolla. Näkihän niistä vieläkin, että olivat tietokoneella luotuja, mutta oli kyllä silti tosi hyvin toteutettu. Episodi kolmosen leikatusta kohtauksesta tutut Bail Organa ja Mon Mothma tekevät myös paluun samoilla näyttelijöillä. Loppuratkaisu oli todella toimiva ja melkein jo pelkäsin, että jotenkin sieltä päähenkilöt sittenkin selviävät. Mikä olisi ollut erittäin epäloogista jatkon kannalta, sillä kyllähän heidän tulisi sitten esiintyä seuraavassakin. Nyt näiden urheiden kapinallisten teot sai vielä suuremman merkityksen.

Elysium

Ohjaaja: Neill Blomkamp
Käsikirjoitus: Neill Blomkamp
Pääosissa: Matt Damon, Jodie Foster, Sharlto Copley, Alice Braga, Diego Luna, Wagner Moura & William Fichtner
Kesto: 1h 49min
Ikäraja: 16

Vuonna 2154 on maapallo yhtä ylikansoitettua ja loppuunkoluttua slummia. Rikkaiden eliitti asuu puolestaan paratiisia muistuttavalla avaruusasemalla, jolla kaikki sairaudet voidaan parantaa. Elysium nimiä kantavan avaruusaseman väestö ei kuitenkaan ole valmis jakamaan omaa täyteläistä palaansa kakusta, vaan antaa köyhien riutua murujen varassa maapallolla. Tätä ajatusmallia suorastaa elää Elysiumin puolustuministeri (Foster), joka on valmis mihin vain suojellakseen "parempien" ihmisten maailmaa. Kurjuudessa maan pinnalla asuu Max-niminen kaveri (Damon), joka on jo pienestä pitäen haaveillut paratiisista. Mies on aikanaan eksynyt kaidalta polulta korkeuksia tavoitellessaan, mutta palannut takaisin oikealle tielle. Tapahtumien kääntyessä vakavampaan suuntaan on Max valmis loikkaamaan taas vaarallisemmille poluille, kun pääsy Elysiumiin vaikuttaa ensimmäistä kertaa todella mahdolliselta.

Elysium ei ollut ihan alkuun omalla katsottavien listallani. Mielenkiintoni heräsi, kun luin juttua elokuvasta, jossa kerrottiin ohjaaja Neill Blomkamp:stä, joka ohjasi myös oikein onnistuneen District 9:n. Edellä mainitun kuvan kohdalla herra Blomkamp  oli vielä Peter Jacksonin valvovan ja suojelevan silmän alla, joten Elysium on varsinaisesti ohjaajan ensimmäinen elokuva, jonka hän on ohjannut "ihan itte". Valitettavasti Neill-linnun ei olisi kannattanut vielä lentää pesästä. 

Tämän tekstin alkuperäisessä luonnoksessa kirjoitin seuraavaa:

"Kaikesta ei voi ohjaajaa syyttää, sillä käsikirjoitukseen ei olla kunnolla panostettu. Tuntuu kuin kirjoitus prosessin aikana olisi siellä täällä jatkettu sen mukaan miten yleensä tälläisissä elokuvissa mennään pureutumatta mihinkään kunnolla, näkemättä kokonaisuutta ja ennen kaikkea miettimättä miltä katsojasta tämä tuntuisi"

Tänä kauniina aamuna huomasin faktoja kaivellessani, että pihkura Blomkamp on myös käsikirjoittanut tämän..... joten kaikki yllä mainittu kaatuu sittenkin hänen niskaansa. Ja jatkuu.

Elokuvan tunnepuoli ontuu pahasti, koska huomasin itselleni olevan aivan yhdentekevää, mitä yhtään millekään hahmolle käy, selviääkö vai kuoleeko vai mitä ikinä. Ajatukseni harhaili myös ties minne toiminnankin tohinassa ja sitä aina jossain kohtaa havahtui "ai nii, pitäisi varmaan keskittyä elokuvaan". Ei hyvä, varsinkin kun paikkana on leffateatteri.

Matt Damon ei ole mikää erityinen suosikkini, mutta ajattelin hänen suoriutuvan ihan okei. Kyllähän kohtuu hyvin Damon roolinsa vetää, mutta ongelma on jo hahmossa itsessään. Max ei vaan sovi slummiin ulkonäöllisesti yhtään. Vaikka maskeerauskin on olevinaan ilmeisesti törkyinen, näyttää Damonin Max hotellihuoneesta alas kavunneelta. Jodie Fosterin puolustusministeri on naisen lahjat tuntien totaalinen pettymys. En tiedä missä on vika, onko rooli ollut liian rajoitettu vai puuttuiko Fosterilta kaikki intohimo esittää pahista vai mikä on. Sivurooleissa osuutensa hoitivat hyvin lempeäsilmäinen Alice Braga, sekopäinen Sharlto Copley ja luonnollisesti William Fichtner.

Elysium on aika mitäänsanomaton tapaus, joka ei vie yhtään mukanaan eikä jää sen erityisemmin mieleenkään. Katsokaa tämän sijaa Pacific Rim, Pain & Gain tai mikä muu tahansa.