Rogue One: A Star Wars Story

 

Ohjaaja: Gareth Edwards
Käsikirjoitus: Chris Weitz & Tony Gilroy, alkuperäinen tarina John Knoll & Gary Whitta
Musiikki: Alkuperäiset kappaleet John Williams, muu Michael Giacchino
Pääosissa: Felicty Jones, Diego Luna, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Alan Tyduck, Riz Ahmed, Jiang Wen, Jimmy Smiths & Genevieve O'Reilly
Kesto: 2h 13min
Ikäraja: 12

Kaikkihan muistavat miten ihka ensimmäisessä Star Wars-elokuvassa, Episodi nelosessa, Prinsessa Leia kätki kapinnallisten ja koko universumin kannalta elintärkeät piirustukset droidin haltuun ennen kiinni jäämistään. Rogue One kertoo siitä, miten tähän tilanteeseen päästiin eli miten kapinallisten joukko onnistui alunperin varastamaan kyseiset piirustukset ja miten he saivat edes tietää niistä. Jyn Erso (Jones) on tunnetun tiedemiehen Galen Erson (Mikkelsen) tytär, josta tulee kapinan avainhenkilö. Hänen sukulaisuussuhteensa sekä yhteys sotaveteraani Saw Gerreraan (Whitaker) tekevät hänestä tärkeän neuvotteluvaran Kapinaliitolle.

Viime vuotinen Force Awakens oli sen verran onnistunut saagan uusi kokonaisvaltainen jäsen, että alkuun en laskenut niin suuresti painoarvoa Rogue Onelle. Kyseessä on selkeimmin lisäosa, aiempien episodien 3 ja 4 väliin putoava tarina. Tähän välinäytökseen ei yleisesti ottaenkaan tuntunut kohdistuvan samanlaisia paineita kuin Force Awakensiin, joka teki suuren raivaustyön ja löi skeptikot ällikällä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tulla sellainen ennakkoaavistus, että jos tämäkin oikeasti on hyvä. Voisiko olla mahdollista, että perätysten saadaan kaksi onnistunutta, vanhaa trilogiaa kanavoivaa uutta elokuvaa? Kyllä, voi olla ja näin kävikin.

Niin paljon kuin pidinkin Force Awakens:stä, niin pidin vielä jopa enemmän Rogue Onesta. Jokin tässä kolahti vielä suuremmin ja itselleni se fandomin nupit kaakkoon kääntävä hetki oli Darth Vaderin ensimmäinen esiintyminen. Sen jälkeen kaikki pienet viittaukset ja cameot oli vain lisää vettä myllyyn. Uskon kyllä itse elokuvankin olleen pohjimmiltaan juonellisesti onnistunutta tavaraa. Tämä oli poiketen jopa hieman synkempi tapaus kuin aiemmat ja esimerkiksi body count (suuremmin kuitenkaan spoilaamatta) menee yllättävän korkealle sekin. Tämä kaikki on vaan elokuvalle eduksi, mutta kieltämättä hieno osoitus siitä, miten paljon voi toteuttaa uskottavaksi ja silti onnistua saamaan k12-leiman ilman että teos tuntuu lällyltä. 

Aikaisemmin mietin minäkin Rogue Onen tarvetta tarinallisesti, sillä se tuntui niin ylimääräiseltä osalta. Nyt kuitenkin ymmärrän, miten se vastaa muutamaan epäloogisuuteen (esimerkiksi liittyen kuolontähden rakenteisiin) ja antaa sillan kahden episodin välille. Paljon on vielä, mistä voisi pulputtaa elokuvaan liittyen, mutta liikumme niin vaarallisella alueella spoilereiden suhteen, että näin ei nyt vain voi tehdä. Lisään loppuun omaan kappaleensa, jossa huutelen täysin vapaasti elokuvaan liittyviä asioita ja tätä osiota ei kannata lukea kuin elokuvan nähneiden.

Ainoa puute, jonka elokuvasta keksin, on John Williamsin kokonaisen scoren puute. Tietenkin originaaleja kappaleita on käytetty, mutta se kaikki muu ei ole Williamsin kynästä, vaan Michael Giacchinon, joka on kyllä hyvä, mutta ei sellainen tulevien elokuvaklassikoiden säveltäjä. Noin muutoin koin näyttelijävalinnat kauttaaltaan onnistuneiksi, etenkin pääosan Felicity Jonesin, joka nyt on jo ajat sitten saanut minut tiimiinsä. Muutamista tähtivalinnoista lisää siinä lopun spoileri-kappaleessa.

Rogue One oli Star Wars antia sieltä kirkkaimmasta päästä galaksia ja sai ainakin tämän fanin pähkinöihin.
 

Enskarissa FankiFoxin ja Artun kanssa! Koko asusta ei tullut kuvaa, oli nimittäin kuolontähti paitulikin päällä. Korvissa oli tietenkin Rebel Alliancet näistä

Traileri katsottavissa täällä!


SEURAAVASSA SPOILEREITA (Älä lue, jos et ole elokuvaa nähnyt!!!) 

Ensinnäkin niistä hahmoista. Itse Vaderin ensimmäinen esiintyminen ei itsessään ollut ilman suurta fanitus pohjaa mikään maata mullistava, mutta myöhemmin loppuvaiheen kohtauksessa hahmo pääsee suuresti oikeuksiinsa. Lainaten kollegaa, Vader silpomassa armottomasti ihmisiä tieltään, se nyt sattuneesta syystä onnistuu aiheuttamaan pelkoa hahmoa kohtaan. Kasvoilleni lankesi myös laittoman typerä ilme "It's a trap"- hemmon esiintymisestä (katso kommentit!) sekä arkistomateriaalista, jota oli käytetty nyt jo vanhoista piloteistamme. Edesmenneen Peter Cushingin esittämä Tarkin oli luotu samalla tavalla kuin myös ihan lopussa nähtävä Prinsessa Leia eli eri näyttelijän päälle luodulla tietokoneversiolla. Näkihän niistä vieläkin, että olivat tietokoneella luotuja, mutta oli kyllä silti tosi hyvin toteutettu. Episodi kolmosen leikatusta kohtauksesta tutut Bail Organa ja Mon Mothma tekevät myös paluun samoilla näyttelijöillä. Loppuratkaisu oli todella toimiva ja melkein jo pelkäsin, että jotenkin sieltä päähenkilöt sittenkin selviävät. Mikä olisi ollut erittäin epäloogista jatkon kannalta, sillä kyllähän heidän tulisi sitten esiintyä seuraavassakin. Nyt näiden urheiden kapinallisten teot sai vielä suuremman merkityksen.

Arrival

Ohjaaja: Denis Villeneuve
Käsikirjoitus: Eric Heisserer, pohjaa Ted Chiangin kirjaan "Story of Your Life"
Musiikki: Jóhann Jóhannsson
Pääosissa: Amy Adams, Jeremy Renner, Forest Whitaker, Michael Stuhlbarg, Tzi Ma & Mark O'Brian
Kesto: 1h 57min
Ikäraja: 12

Louise Banks (Adams) on arvostettu kielitieteilijä. Eräänä päivänä hänen pitäessään tavanomaista luentoaan, alkaa informaatiotulvaa pukata puhelimiin ja pian selviää, että avaruusaluksia on laskeutunut maapallolle. Näitä ehkä lähimpänä koteloa muistuttavia aluksia on useissa paikoissa eri puolilla maapalloa, yhteensä kahdessatoista paikassa. Louiselle tullaan tarjoamaan tärkeää ota tai jätä-tehtävää Amerikan mantereen laskeutumispaikalla. Hänen tulee parhaiden kykyjensä avulla pyrkiä ensikontaktin jälkeen muodostamaan kommunikointikeinot muukalaisten kanssa. Samaan tiimiin värvätään Ian Donnelly (Renner), joka taas on teoreettinen fyysikko. Ensimmäinen kohtaaminen vaatii paljon, eritoten mielen kannalta, jolle on vaikea käsittää käsittämätöntä. Pikkuhiljaa palapeliin aletaan saadaa silti palojen hippusia, mutta ymmärtämättömyys alkaa koetella eri yksilöitä ja osalla laskeutumispaikkoja aletaan olla jo varpaillaan, koska muukalaisten aikeet eivät ole vieläkään auenneet ihmiskunnalle. Samaan aika tämä epätietoisuus ajaa tavallisia kansalaisia poikkeutilan varjolla esimerkiksi ryöstelemään omien halujensa mukaan. Louise ja Ian työskentelevät niin paljon kuin kykenevät ratkaistaakseen suurimman kysymyksen muukalaisten saapumisen tarkoituksesta ja avatakseen heidän kieltänsä. Louise ei vain etukäteen tiedä, miten paljon muutakin hänelle avautuu kielen oivaltamisen mukana. 

Denis Villeneuve ohjauspuikoissa lupaa hyvää, vaikka olenkin vain yhden aikaisemman teoksen nähnyt (Sicario), mutta joka onnistui vakuuttamaan niin vahvasti, että usko on jo saapunut paikalle. Mukana vähän tuoreempien säveltäjä tuttavien joukosta Jóhann Jóhansson, jolta niin ikään ovat aikaisemmat soinnut vieneet puolelleen (Sicario, Kaiken teoria). Tähän ympätään vielä kiinnostusta oitis nostattanut traileri ja kolahtavat näyttelijävalinnat, niin mikään voima ei olisi saanut jättämään tätä katsomatta. Arrival osoittautui odotuksien arvoiseksi. 

Arrivalin päällimäisimpiä ansioita on jo se, että se onnistuu välttelemään liiallisia kliseitä, eikä luo jännistysdraamaa turhalla toiminnalla. Alienrymistelyä odottavalle tosin tämä arkisuus voi olla isompi turn off, mutta laatuelokuvan ystävälle tämä on lahja taivaalta. Pidän todella elokuvan hitaammasta alkutahdista, koska ei olisikaan järkeä vauhdittaa rattaita, kun katsoja alitajuisesti pysyy odottavassa mielentilassa jo ensimmäisen kohtaamisen vuoksi. Tässä keskitytään paljon kuvaamaan yksilön kokemuksia, varsinkin päähenkilön ja sitä kautta asiat tuntuvatkin uskottavammilta. Eräs parhaimpia kohtia elokuvassa on Ianin ja Louisen ensimmäinen nousu "alukseen". Aivan loistava tapa kuvata, miten ihmismieleltä on pallo hukassa kun aivot eivät voi käsittää tilaa. Saatika sitten itse olennot, jotka on yksiä onnistuneimpia alieneita. Juuri sopivan ei minkään näköisiä, mutta silti tarpeeksi fyysisiä. 

Arrival ei jää vain syvääluotaavammaksi kertomukseksi alieneiden kohtaamisesta, vaan sukeltaa vielä myöhemmin toiselle asteelle. Tässä on jotain samankaltaista kuin huikeassa ja liikuttavassa Interstellarissa, jossa myös venyttiin hieman eri sfääreihin. Osalle tämä avautuma ei ehkä tule yllätyksenä ja latistaa tieteellisempää puolta, mutta itse taas kuulun siihen osaan, jolle kaikki tulee taas yllätyksenä ja tunnepuoli vie mukanaan. Vaikka suuri paino on elokuvassa on lopulta rakkaudella, se ei ole ollenkaan siirappinen ratkaisu, vaan enemmän ylevä, hengellinen ja surullinenkin. Ihan niin suuresti en ollut liikuttunut kuin vaikka siinä Interstellarissa, mutta olihan tämä kuitenkin koskettava. Enemmän olin vielä mykistyneempi näin hienosta ja monimuotoisesta kokonaisuudesta. Kyllä, vuoden scifi-parhaimmistoa.

Amy Adams on hauskasti sattunut kahteen elokuvaan, jotka saivat ensi-iltansa samana päivänä eli Arrivalin lisäksi Yön eläimiin. Jälkimmäisenkin nähneenä täytyy todeta, että aivan samalla tavalla Adamsin kyvyt ei pääse loistoon Yön eläimissä kuin Arrivalissa, jossa näyttelijätär on kerrassaan loistava. Tai siis Amy Adams olisi aina loistava, jos rooli sen sallisi (hyrr Lois Lane..). Nyt uskaltaisin povata jo vahvasti Oscar-ehdokkuutta (järjestyksessä olisi jo kuudes!), mutta sitä povasin myös viimeksi Villeneuven Sicario elokuvan tiimoilta Emily Bluntille, eikä sitä sitten tapahtunutkaan, niin en uskalla toivoa vielä liikaa. Joka tapauksessa kaikki huomio tästä osasta olisi täysin ansaittua piste. Jeremy Renner jää Ianin osassa väkisinkin sivumpaan, sillä tarina on niin vahvasti Louisen näkökulmasta. Ianilla on kuitenkin tärkeä osansa tarinassa ja kyllä minusta Renner on ihan uskottava fyysikkona ulkomuodoltaankin (eikös fyysikotkin tule kaiken kokoisina ja näköisinä, eikä Renner nyt ole mikään kiiltokuvapoika). 

Arrival on draamapainotteinen, moniulotteinen ja kauniin haikea scifi-elokuva. Yksi tämän vuoden parhaimmistoa ja vahva palkintokauden tärppi.


Traileri varauksella, koska se ei avaa elokuva syvemmistä vesistä mitään. Toisin sanoen ryminää odottaville antaa ehkä väärän kuvan.