Kvartetti

Kuva täältä

Ohjaaja: Dustin Hoffman
Musiikki: Dario Marianelli
Pääosissa: Maggie Smith, Tom Courtenay, Billy Connolly, Pauline Collins, Michael Gambon, Sheridan Smith & Andrew Sachs
Kesto: 1h 38min
Ikäraja: S

Kvartetti kertoo Peechman House nimisestä vanhainkodista, jonne eläköityneet muusikot tulevat viettämään vanhuuden päiviään ja harrastamaan edelleen tärkeässä osassa olevaa musisointia. Pääroolissa on kolmen oopperatähden poppoo, jotka ovat jo aikaisemmin työskennelleet yhdessä: vielä täysissä sielun ja ruumiin voimissa toimiva Reginald "Reg" Paget (Courtenay), alati asioita unohteleva Cecily "Cissy" Robson (Collins) ja erittäin viriilissä kunnossa oleva Wilfred "Wilf" Bond (Connolly). Vanhainkodin elon kohokohta on lähestyvä Gaala, johon vanhukset elämänintoa puhkuen suunnittelvat musiikkinumerot ja jolla houkutellaan sponsoreita ylläpitämään toimintaa pystyssä. Gaalasta vastaa entinen ohjaaja Cedric Livingstone (Gambon) diivamaisin ja äänekkäin elkein. Vanhuksiin tulee entistä enemmän vipinää uuden asukkaan; entisen suuren oopperadiivan; Jean Hortonin (Smith) saavuttua osaksi vanhainkodin asukaskuntaa. Pääkolmikko esitti aikanaan Jeanin kanssa huikean kvartetin Rigolettosta ja ajatus nelikon uudelleen esiintymisestä gaalassa kuulostaa eittämättä houkuttelevalta ja keräisi varmasti tarpeeksi kiinnostusta, jotta vanhainkoti saisi jatkaa entiseen malliin. Ensialkuun pitäisi vain saada Jeanin saapumisesta tuohtunut Reg antamaan naiselle anteeksi menneisyyden tapahtumat, eikä itse Jean ole kvartetti ehdotuksesta innostunut alkuunkaan. 

Kuva täältä

Tätä "vanhuselokuvaksi" tituleerattua tapausta päädyin lopulta katsomaan sen suosion vuoksi ja elokuvasta poistuneiden asiakkaiden ilmeiden perusteella, joita on poikkeuksetta koristanut korvasta korvaan menevä hymy. Kvartetin tiesi olevan etukäteen hyvämielen elokuva, josta jää mukava olo vielä pitkäksi aikaan sen katsomisen jälkeenkin ja niin jäi minullekin. Elokuva on tunnepuolella todella onnistunut ja hahmot todella samaistuttavia, vaikka hahmojen ikä poikkeaakin huomattavasti omastani. Ongelmat ja murheet kuin myös elämänilo ja haaveet tuntuvat kuitenkin samanlaisilta iästä riippumatta.

Kuva täältä

Kvartetista tulee mieleen samanhenkinen (vaikka ei erityisen musikaalinen) elokuva Lemmenlomalla, jota käsitteli myös ikäistäni paljon vanhempien ihmisten elämää, mutta jota oli silti täysin mahdollista myötäelää, vaikka seisoo elämänkaarella eri kohdassa. Edellämainitussa tapauksessa vahvuus oli myös niin ikään hyvinkirjoitetuissa hahmoissa, joita esittää raudan kovat näyttelijäveteraanit. Kvartetissa on todella hienoja suorituksia, joista nousee vahvimmin esille Maggie Smithin diivaileva, mutta kuitenkin sisältä täysin haavoittuvainen Jean Horton. Vastaparina Jeanin hahmolle on syvästi loukkaantunut Reg, jonka päälisinpuolin viilipytty olemuksesta huokuu silti Jeanin aiheuttama tuska, jonka itselleni ei niin tuttu Tom Courtenay tuo perille asti. Vain hieman sivummalla seisovat Pauline Collinsin Cissy ja Billy Connollyn Wilf ovat kumpikin hauskoja omalla tavallaan ja jäävät varmasti mieleen. Henkilökohtainen suosikkini on Dumbledore siis Michael Gambon ihastuttavan itsekeskeisenä taiteellisena sieluna, jonka vaatevarasto on jo näkemisen arvoinen.

Kvartetti sopii vanhoille kuin myös nuorille ja eritoten jälkimmäistä ryhmää suosittelen avaamaan silmiään tälle elokuvalle. Kvartetti antaa lipun hinnalla elokuva- sekä musiikkielämyksen ja takuuvarmasti sitä hyvää mieltä vielä kotiinkin asti.

Kvartetti on myös valittu Kino123:n huomisen VAUVAKINON elokuvaksi. Lisätietoja aiheesta Kinon blogissa!

Harry Potter and the Deathly Hallows part 2

Harry Potter ja kuoleman varjelukset osa 2
Ohjaaja: David Yates
Käsikirjoitus: Steve Kloves
Musiikki: John Williams & Alexandre Desplait
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Emma Watson, Rubert Grint, Ralph Fiennes, Alan Rickman, Gary Oldman, Helena Bonham-Carter, John Hurt, David Thewlis & Maggie Smith
Ikäraja: 11
Kesto: 2h 5min

Olin vain 9-vuotias, kun ensimmäinen Potter kirja julkaistiin Suomessa. Olin 12-vuotias, kun Viisasten kiven elokuva versio tuli ensi-iltaan. Olin 19-vuotias, kun viimeinen Potter-kirja julkaistiin. Nyt 22-vuotiaana näin viimeisen Harry Potter-elokuvan eilen studio123:ssa ja nyt se sitten on ohi, ei enää uutta Potteria odotettavana. Monella muulla kirjojen ja elokuvien ystävällä varmaan sama kysymys mielessä "Mitäs tässä nyt sitten pitäisi tehdä?". Kun on kirjaimellisesti kasvanut Potterien mukana tai minun tapauksessa Danielin mukana, joka on samanikäinen kanssani, kokee pieniä vaikeuksia käsittää "Kaiken päättymistä". Samalla myös on seesteinen ja tavallaan tyytyväinen olo. Vaikea uskoa, että tulee enää vastaavanlaista, yhtä suurta ilmiötä kuin Harry Potter on ollut. Tiedän kuitenkin puhuvani monen puolesta, jos nostan taikasauvaa J.K.Rowling:lle ja kiitän häntä lapsuuteni/nuoruuteni/aikuisuuteni värittämisestä, Kiitos!


Viimeinen elokuva noudattaa tarvittavan uskollisesti kirjan juonta, joten opuksen läpi kahlanneille ei tule suuria yllätyksiä. Tämä ei varmastikaan vähennä katsomisnautintoa tippaakaan, vaan päinvastoin asioissa pysyy paremmin mukana. Itsekin lukaisin kirjan vielä kertaalleen muistinvirkistykseksi ennen elokuvan katsomista ja olen erittäin tyytyväinen, että niin tein. Todella vaikea kuvitella, millaista olisi katsoa elokuvat ilman, että on lukenut kirjat, sillä monesti kirja selittää vielä perusteellisemmin ja ehtii syventyä asioihin, puhumattakaan sitten tapahtumista ja henkilöistä, jotka eivät elokuvaan ole mahtuneet.


Edellisen osan lopussa Voldemort sai käsiinsä yhden kuoleman varjeluksista: seljasauvan, ryöväämällä sen Dumbledoren haudasta ja nyt hän uskoo olevansa voittamaton. Harry, Ron ja Hermione jatkavat hirnyrkkien (=voldemortin sielun palasten) etsintää. Matka johtaa pieneen vierailuun velhojen pankki Irvetaan ja lopulta Tylypahkaan, joka toimii tiluksineen lopullisena taistelutantereena. Luvassa on kylmiä väreitä, kirpaisevia kuolemia sekä kyyneleitä.


Kuoleman varjelukset osa 2 oli kertakaikkisen nautittava kokonaisuus: pelkkänä elokuvana oikein katsottava, mutta saagan päätösosana myöskin pienoinen spektaakkeli, jossa ei kuitenkaan ammuta yli. Myönnän myös kaikista kriittisimpien lasieni jääneen kotiin ja menneeni paikalle fantasiaelokuvien fanina ja suurkuluttajana, mutta mitäs sitten. Kalkaroksen osuus oli paremmin toteutettu kuin odotin ja se sai tarpeeksi aikaa valkokankaalla. Monen monet muutkin sivuhahmot toimivat mainiosti, mutta päällimäisenä jäi mieleen Maggie Smithin Minerva McGarmiwa, josta nähdään taisteluissa hurjempaakin puolta. Lopun kurkkaus tulevaisuuteen oli huomattavasti parempi kuin kirjan lässylää versio (ainoa osa, mistä en vikassa kirjassa pitänyt), vaikka pääkolmikon ikääntyminen olikin vähän hupaisan näköistä. Loppuun oli saatu elokuvan keinoin sitä lämpöä, joka hohkasi vahvimmillaan ensimmäisessä elokuvassa ja tässä sitoo nyt Potter-saagan yhteen pussukkaan kauniille rusetille.

Katsoin elokuvan 2D-version ja kerrankin sen ollessa tarjolla suosittelen sitä vahvasti, sitten kun olette valmiina päättämään oman Potter-matkanne :)

TV Poiminta: Mami hoitaa

Lauantai 28.5, Nelonen klo 21.00
2005, Iso-Britannia
Ohjaaja: Niall Johnson
Pääosissa: Rowan Atkinson, Maggie Smith, Kristin Scott Thomas, Patrick Swayze, Tamsin Egerton & Emilia Fox
Kesto: 1h 43min
Ikäraja: 11



Mami hoitaa on brittiläinen taas pikkaisen mustahkompi komedia, joka ainakin omalla kohdalla aikoinaan ensi katselussa yllätti positiivisesti.

Tarinan keskiössä on pastori Goodfellow (Atkinson) ja hänen perheensä, jotka asuvat juuri sellaisessa pienessä kyläpahasessa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Pastorin ollessa nenä kiinni raamatussa ja seremonioissaan, hänen vaimonsa Gloria (Scott Thomas) saa lohtua lipevästä golfin opettajastaan (Swayze). Perheen nymfomaani teinitytär vaihtaa poikaystävää useammin kuin sukkiaan ja perheen nuorimmainen Petey on koulukiusattu. Yhteiselo perheen kesken on aika lailla kylmettynyt, kunnes kuin taivaalta saapuu kaikki ongelmat pelastava enkeli: uusi taloudenhoitaja Grace (Smith) ja hänen salainen matka-arkkunsa. Grace näyttää tekevän ihmeitä perheelle ja hyvää hän tarkoittaakin, mutta toisinaan keinot saattavat olla hieman arveluttavat. Jos Grace pitää jotain esimerkiksi todella epäkohteliaana, hän vain yksinkertaisesti päästää tämän pois päiviltä.

Mami hoitaa on monesti aikaisemmin tullut esimerkiksi liviltä, mutta nyt on taas oiva tilaisuus katsoa tämä, jos ei ole vielä nähnyt tai sitten vain muistin virkistämiseksi. Henkilöhahmot ovat toimivat ja roolituskin on osunut tässä aivan nappiin. Aina on todella virkistävää nähdä koomikkona tunnettu näyttelijä vakavemmassa roolissa niin kuin tässä Rowan Atkinson. Swayze osaa olla niin karmean kauhea, että oksettaa, mutta se istuu täysin hänen roolihahmoonsa. Valokiilan varastaa kuitenkin Maggie Smith, joka on tuttu monelle erityisesti Harry Pottereiden opettaja Minerva McGarmiwana. Tässä pätkässä hän on Grace:na niin ihastuttava persoona, mutta samalla myös sopivan naseva. Elokuva ei ole myöskään pelkkää sirkushupia, vaan välittää henkilöhahmojensa kautta vahvasti tunteitakin. Etenkin kohtaus, jossa pastori löytää takaisin vaimonsa luo on jotenkin hellyyttävä ja aistillinenkin (mitä en olisi Atkinsonista todellakaan uskonut!).

Asteen parempaa brittihuumoria siis tarjolla, jos olet töllön edessä lauantai-iltana.