Suicide Squad

Ohjaaja: David Ayer
Käsikirjoitus: David Ayer
Musiikki: Steven Price
Pääosissa: Will Smith, Margot Robbie, Joel Kinnaman, Viola Davis, Jai Courtney, Jared Leto, Jay Hernandez, Adewale Akinnuoye-Agbaje, Cara Delevingne, Karen Fukuhara, Adam Beach, Ike Barinholtz, Scott Eastwood & Ben Affleck
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Suicide Squad kertoo toinen toistaan pahamaineisimpien kaistapäiden joukosta, joka pakotetaan taistelemaan yhteisen hyvän tähden. Nämä löydöt lusivat tällä hetkellä telkien takana tiukan valvonnan alla kukin omaa kakkuaan suorittaen. Joukossa on muun muassa "Deadshot" (Smith) mies, joka ei koskaan ammu ohi, rikollisnero Jokerin umpihullu tyttöystävä Harley Quinn (Robbie), Alligaattoria muistuttava "Killer Croc" (Akinnuoye-Agbaje) sekä hemmo "El Diablo", joka pystyy sytyttämään tulen tyhjästä (Hernandez). Tämän renttuporukan värväyksen takana on häikäilemätön Amanda Waller (Davis), joka haluaa taata järjestölleen ARGUS:lle aseen tulevia yli-ihmisiä vastaan, jotka eivät omaa yhtä suurta moraalia kuin vaikka Teräsmiehellä oli. Pian tulee vastaan tilanne, jossa Amandan kokoelmalle on käyttöä ja jengi päästetään valloilleen. 

Suicide Squad on siis jatkoa Batman v Superman-kammokkeelle sekä tavallaan sitä kautta myös Man of Steelille. Ne muodostavat DC Comicsin tuotoksiin pohjaavan yritelmän luoda samanlainen elokuvajatkumo ja universumi, kuin Marvel Studios on menestyksekkäästi tehnyt. Toistaiseksi tässä on menty aivan metsään, varsinkin sen Batmanin ja Teriksen "yhteenoton" kanssa, joka nyt oli elokuvallisesti niin naurettavaa huttua, että se oli jopa paikoin ihan viihdyttävää kaiken tuskallisen kiemurtelun välissä. Oma oletukseni oli Suicide Squadista ensimmäistä kertaa kuulleessani, että jos se on yhtään sukua aiemmalle, niin eipähän ole hääppöinen. Varsin raflaavan trailerinkaan jälkeen en odottanut kummoisia, vaikka näyttelijävalinnat kieltämättä vaikuttivat olevan paikallaan. Ensi-illan koputellessa ovelle sai leffa aikamoisen kriitikkojyräyksenkin, joten tiesin varustautua elokuvaan hieman samalla mentaliteetilla kuin Battis v Terikseen. Elokuvasta yllätyinkin sitten positiivisesti, sillä ei ollut ollenkaan niin karmea kuin olisin odottanut tai mitä arvostelut olivat antaneet ymmärtää.

Suicide Squad ei ole mikään maata mullistava teos, mutta ei se nyt ole mitään verrattuna siihen edelliseen Snyderointiin. Tästä uupui se totaalinen katsojan aliarvoimisen tuntu, joka vallitsi edeltäjässä. Juoni on siis kyllä todella yksinkertainen ja epäloogisilta kohdilta ei myöskään vältytä, eikä tämä tarjoa mitään freesiä Deadpool-luokkaista kokemusta, vaikka antisankareita onkin tarjolla. Siltikin koin viihtyväni Suiciden parissa oikein mainiosti, kun en ollut kasannut läjää odotuksia sitä kohtaan. Yllätyin vallan miten paljon hahmoista edes kerrotaan (jälleen odotin enemmänkin pahvinukkeja) tai miten iso osa Lumoojattarella on tässä tarinassa. Koen taas tarpeellisena huomauttaa, että mitään Marvel Studios tason hahmokehitystä ei kannata odottaa, vaan siihen verrattuna nämä ovat sellaisia pieniä kivoja hahmokokonaisuuksia, mutta tykkäilin silti. Mainosmateriaali saattaa tosin huiputtaa katsojaa, sillä Jared Leton nimi esiintyy niin hirmuisen usein ja ensimmäisten joukossa. Jokeri on todellakin aivan sivuosassa ja vain statisti-tyyppinen hahmo. Minä koin tämän varsin riittävänä, koska kyseessä ei ole Jokeri-elokuva, vaan Harley Quinn on tässä nyt se keskeinen tekijä. Musiikkivalinnoista huomasin myös pitäväni, vaikka kattaus kokonaisuutena onkin varmasti monen korvaan liian sitätätätuota, mutta voi mahti varsinkin kun se Eminem alkoi pauhaa (jotenkin artistin entinen imago sopii niin yhteen tän hullun jengin kanssa).

Leffassa on paljolti jengiä, mutta vähintään fyysisillä eroavaisuuksilla pystyy erottelemaan joka jannun ja on monen luonteeseekin saatu vähän värieroa. Kuten todettua Harley Quinn esiintyy vähän isommin ja todella tykästyin Margot Robbien tulkitsemaan ailahtelevaan ja viehättävän lapsenmieliseen hulluttareen, joka on vaan niin tosi lääpällään Jokeriin. Koko kuvio ja dynamiikka Jokerin kanssa oli ihan parasta antia, juuri sen kaikessa korniudessaan. Melkein olisi voitu mennä kornimpaankin suuntaan ja antaa sen Jokerin tupsahtaa jostain vielä kerran jeesimään kultamuruaan. Deadshot oli myös varsin ok hahmo, vaikka etukäteen ajattelin kyseisen tyypin olevan aivan umpitylsä. Aiemmin puhuttu kornius meinaa tosin kyseisen hahmon kohtauksissa mennä himpun verran ylitse, mutta onneksi mieletöntä melodraamaa ei ole mahdutettu mukaan elokuvaan. Positiivisesti yllätyin, että Killer Croc:lla on edes vuorosanoja, Bumerangi oikeasti jopa ihan hauska jannu, Katanalla omat kuvionsa meneillään ja että El Diablosta annetaan niin paljon enemmän kuin odotti. Olisi voinut olla niin paljon köyhemminkin. Viola Davisin haluan myös nostaa jalustalle, sillä huomaa kyllä kuka on yltänyt Oscar-ehdokkaaksi taidoillaan ja karismallaan. Amanda Waller on niin järkkymätön ja toimintavalmis. Toivon vaan, että Viola pääsee myös pian häikäsemään jossain kunnon draamassa. 

Suicide Squad on ihan kelvollinen ja simppeli kuva joukosta antisankareita. On todellakin monta astetta parempi Batman v Superman-hölmöilyyn verrattuna, vaikka ei yllä tietenkään Marvel-tekeleiden tasolle. Viihdyin.

Wolf of Wall Street

Ohjaaja: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: Terence Winter, perustuu Jordan Belfortin muistelmiin
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Matthew McConaughey, Margot Robbie, Kyle Chandler, Jon Favreau, Cristin Milioti, Rob Reiner, Joanna Lumley & Jean Dujardin
Kesto: 2h 59min
Ikäraja: 16

Jordan Belfort on innovatiivinen ja reiluhenkinen nuori mies hänen aloittaessaan Wall Streetin pörssimeklarina. Lounas isomman nimen, Mark Hannan kanssa, muuttaa kuitenkin hänen elämänsä kurssin tyystin. Iso kiho opastaa nuorempaansa miten homma todellisuudessa toimii ja miten moraalille sanotaan näkemiin, jotta voidaan tahkoa sitä rahaa vain ja ainoastaan omaan taskuunsa. Nousukiidon jälkeen kokee pörssikurssit kuitenkin massiivisen romahduksen ja Belfort joutuu aloittamaan korttitalonsa alusta kauempaa tappion kärsineestä Wall Street:stä. Jordan pestautuu pienosakkeita myyvään yritykseen, josta saa lähtölaukauksen oman yrityksensä perustamiseen. Hän kerää ympärilleen hailauman meklareita, joiden koulutuksesta hän vastaa itse ja pian sitä suloista rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Mittasuhteiden paisuessa paisuu huvitkin ja rahaa palaa statussymboleihin, huoriin ja yhä kovempiin huumeisiin. Belfort:n saavuttaessa kiistattomasti Wall Streetin valtaistuimen, herättää hän myös FBI:n kiinnostuksen kyseenalaisilla liiketoimillaan.

Wolf of Wall Streetin halusin nähdä jo trailerin perusteella, koska se suorastaan huokui oscareitten kuisketta. Ihan hakoteillä en ollutkaan, sillä elokuva on kisaamassa viidessä kategoriassa: paras elokuva, paras ohjaus, miespääosa, miessivuosa ja sovitettu käsikirjoitus. Kun kyseessä on myös Dicaprio ja Scorsese combo, ei kuvaa voi jättää pyörimään yksinään. Leffa onkin tekijöidensä näköinen niin hyvässä kuin pahassa.

Katsellessa on kyllä selvää, mistä ehdokkuudet ovat tulleet, mutta ei leffa sentään mikään kultamitalisti ole. Noottia tulee ennenkaikkea laveasta rakenteesta ja tästä seuranneesta kestosta, joka on sen kolme tuntia. Kestän kyllä hyvin pitkätkin teokset, jos ne eivät tunnu niin pitkiltä kuin oikeasti ovat. Scorsese:lla on paha tapa kertoa kaikki liian laaja-alaisesti, kun niin monessa kohtaa olisi ollut mahdollista oikaista ja loppukolmanneksella puolestaan viheltää homma jo poikki. Potentiaalisia finale-kohtauksia on turhauttava määrä, eikä yksikään ole kuitenkaan se "The loppu".

Elokuvan hyviä puolia ovat kaikki sopivan överiksi vedetyt kohtaukset, joissa mässäillään alhaisella moraalilla oikein olan takaa. F-sanaa viljellään pilvin pimein ja tissit voi bongata melkein yhä usein. Parhaillaan elokuva muistuttaa Pain & Gain:iä, vaikka kaikki ryönä ei olekaan yhtä mallikaasti perusteltua. Aivan tolkuton vatsalihastreeni tulee siinä kohtauksessa, jossa DiCaprion ja Jonah Hill:n hahmot sekoilevat Lemon-nappien kanssa.

Korkein syy, miksi elokuva jaksaa sinnitellä loppuun asti, on DiCaprion jälleen kerran vertaansa vailla oleva roolisuoristus inhana, mutta myös ärsyttävän lahjakkaana Jordan Belfort:na. DiCaprio on elokuvatekijöille kultakaivos, koska herra itsessään on tarpeeksi taitava nostamaan koko elokuvan osakkeita, kuten J.Edgarissakin. Vaikka Belfortin hahmo ei alkuun olekaan niin niljake, on hänelle vaikea antaa sympatiaa alkumetrien jälkeen, mutta tästäkin huolimatta hahmon tekemisiä seuraa vaan entistä tiiviimmin, hävettävää kyllä. Sivuosissa on yllättäviä helmiä: Joanna Lumley (Todella upeeta) esittelee hammaskalustoaan perin mielenkiintoisena Emma-tätinä ja niin ikään hymystään tunnettu Jean Dujardin (The Artist) ranskahtavaa englantia lirkuttelevana sveitsiläisenä pankkiirina.

Jos kolmen tunnin istunto teatterin penkissä ei aiheuta kuin olan kohautuksen ja Wall Street sointuu mukavalta korvissasi, tämä on sinulle. Taattua tavaraa Scorsese&DiCaprio faneille. 


 

Wolf of Wall Street Kino123:ssa joka ilta 19.45 (23.1 asti)