Wolf of Wall Street

Ohjaaja: Martin Scorsese
Käsikirjoitus: Terence Winter, perustuu Jordan Belfortin muistelmiin
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Jonah Hill, Matthew McConaughey, Margot Robbie, Kyle Chandler, Jon Favreau, Cristin Milioti, Rob Reiner, Joanna Lumley & Jean Dujardin
Kesto: 2h 59min
Ikäraja: 16

Jordan Belfort on innovatiivinen ja reiluhenkinen nuori mies hänen aloittaessaan Wall Streetin pörssimeklarina. Lounas isomman nimen, Mark Hannan kanssa, muuttaa kuitenkin hänen elämänsä kurssin tyystin. Iso kiho opastaa nuorempaansa miten homma todellisuudessa toimii ja miten moraalille sanotaan näkemiin, jotta voidaan tahkoa sitä rahaa vain ja ainoastaan omaan taskuunsa. Nousukiidon jälkeen kokee pörssikurssit kuitenkin massiivisen romahduksen ja Belfort joutuu aloittamaan korttitalonsa alusta kauempaa tappion kärsineestä Wall Street:stä. Jordan pestautuu pienosakkeita myyvään yritykseen, josta saa lähtölaukauksen oman yrityksensä perustamiseen. Hän kerää ympärilleen hailauman meklareita, joiden koulutuksesta hän vastaa itse ja pian sitä suloista rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Mittasuhteiden paisuessa paisuu huvitkin ja rahaa palaa statussymboleihin, huoriin ja yhä kovempiin huumeisiin. Belfort:n saavuttaessa kiistattomasti Wall Streetin valtaistuimen, herättää hän myös FBI:n kiinnostuksen kyseenalaisilla liiketoimillaan.

Wolf of Wall Streetin halusin nähdä jo trailerin perusteella, koska se suorastaan huokui oscareitten kuisketta. Ihan hakoteillä en ollutkaan, sillä elokuva on kisaamassa viidessä kategoriassa: paras elokuva, paras ohjaus, miespääosa, miessivuosa ja sovitettu käsikirjoitus. Kun kyseessä on myös Dicaprio ja Scorsese combo, ei kuvaa voi jättää pyörimään yksinään. Leffa onkin tekijöidensä näköinen niin hyvässä kuin pahassa.

Katsellessa on kyllä selvää, mistä ehdokkuudet ovat tulleet, mutta ei leffa sentään mikään kultamitalisti ole. Noottia tulee ennenkaikkea laveasta rakenteesta ja tästä seuranneesta kestosta, joka on sen kolme tuntia. Kestän kyllä hyvin pitkätkin teokset, jos ne eivät tunnu niin pitkiltä kuin oikeasti ovat. Scorsese:lla on paha tapa kertoa kaikki liian laaja-alaisesti, kun niin monessa kohtaa olisi ollut mahdollista oikaista ja loppukolmanneksella puolestaan viheltää homma jo poikki. Potentiaalisia finale-kohtauksia on turhauttava määrä, eikä yksikään ole kuitenkaan se "The loppu".

Elokuvan hyviä puolia ovat kaikki sopivan överiksi vedetyt kohtaukset, joissa mässäillään alhaisella moraalilla oikein olan takaa. F-sanaa viljellään pilvin pimein ja tissit voi bongata melkein yhä usein. Parhaillaan elokuva muistuttaa Pain & Gain:iä, vaikka kaikki ryönä ei olekaan yhtä mallikaasti perusteltua. Aivan tolkuton vatsalihastreeni tulee siinä kohtauksessa, jossa DiCaprion ja Jonah Hill:n hahmot sekoilevat Lemon-nappien kanssa.

Korkein syy, miksi elokuva jaksaa sinnitellä loppuun asti, on DiCaprion jälleen kerran vertaansa vailla oleva roolisuoristus inhana, mutta myös ärsyttävän lahjakkaana Jordan Belfort:na. DiCaprio on elokuvatekijöille kultakaivos, koska herra itsessään on tarpeeksi taitava nostamaan koko elokuvan osakkeita, kuten J.Edgarissakin. Vaikka Belfortin hahmo ei alkuun olekaan niin niljake, on hänelle vaikea antaa sympatiaa alkumetrien jälkeen, mutta tästäkin huolimatta hahmon tekemisiä seuraa vaan entistä tiiviimmin, hävettävää kyllä. Sivuosissa on yllättäviä helmiä: Joanna Lumley (Todella upeeta) esittelee hammaskalustoaan perin mielenkiintoisena Emma-tätinä ja niin ikään hymystään tunnettu Jean Dujardin (The Artist) ranskahtavaa englantia lirkuttelevana sveitsiläisenä pankkiirina.

Jos kolmen tunnin istunto teatterin penkissä ei aiheuta kuin olan kohautuksen ja Wall Street sointuu mukavalta korvissasi, tämä on sinulle. Taattua tavaraa Scorsese&DiCaprio faneille. 


 

Wolf of Wall Street Kino123:ssa joka ilta 19.45 (23.1 asti)

Hugo

Ohjaaja: Martin Scorsese
Pääosissa: Asa Butterfield, Ben Kingsley, Sacha Baron Cohen, Chloë Grace Moretz, Jude Law, Ray Winstone, Christopher Lee, Helen McCrory, Emily Mortimer, Frances de la Tour, Richard Griffiths & Michael Stuhlbarg
Musiikki: Howard Shore
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: 7

Ennen varsinaista elokuvan käsittelyä yksi hauska sattuma ennen elokuvaa. Hugohan on 3D, joten saliin mentäessä työkollega nakkasi minulle mukaan ne niin tutut kakkulat vielä huolellisesti vilkaisten, ettei ne vilkuttele jo valmiiksi pattereiden loppumisen merkiksi. Mainokset lähtivät pyörimään, ensin pari 2D sellaista ja sitten teatterin vakio 3D-mainos. Odottelin siinä mainoksen lähtiessä rullaamaan "noni, kohta nää aktivoituu" hetkinen vierähti "no, yrittäkääs nyt saada se signaali" hetki vielä "ei nää tosiaan taida herätä". Ja toden totta lasini eivät toimineet ja huvittavinta vielä se, että ne sattui juuri minulle kun kaikilla muilla näytti lasit toimivan ihan hyvin. Koskaan aikaisemmin ei ole sattunut omalle leffakäynnille, että patterit olisi loppu, mutta nyt tiedän miltä sekin tuntuu!

Hugo kertoo samannimisestä orvosta pojasta (Butterfield), joka asuu salaa Pariisin juna-asemalla. Hugo hoitaa työkseen aseman kelloja, sekä samalla kursii kokoon mekaanista miestä edesmenneen isänsä (Law) muistikirjaa apuna käyttäen. Hän toivoo saavansa monimutkaisen koneen kuntoon ja toimintaan, sillä hän vakaasti uskoo sen selvittävän hänen isänsä kuoleman. Hugon yrityksiä jarruttaa aseman lelukauppias (Kingsley), joka pitää Hugoa vain varkaana ja takavarikoi tämän kirjan. Lelukauppiaan tyttö (Moretz) sen sijaan tuntuu myötämielisemmältä ja on aina valmis seikkailuun. Hugon on myös varottava, ettei hän jää asemapoliisin (Baron Cohen) kynsiin ja joudu suoraa päätä passitetuksi orpokotiin. Muita rautatieaseman vakionaamoja ovat kahvilanpitäjä (de la Tour), kukkakauppias (Mortimer), sanomalehtimyyjä (Griffiths) ja kirjakauppias (Lee).

Hugon juliste ei vakuuta eikä Hugon trailerikaan vakuuta ja puhtaasti näiden perusteella odottaa näkevänsä jotain kultainen kompassi tason floppia. Se mikä minut sai haluamaan kiivasti nähdä Hugon oli tuo mokoma Oscar-akatemia, joka tätä on siunannut tätä 11 ehdokkuudella! Silloin tässä on oltava jotain ja siinä tottavie onkin. Hugo on Martin Scorsesen rakkauden sinetti elokuvaa ja sen historiaa kohtaan. Elokuvassa kerrotaan muun juonen ohessa ovelasti elokuvan syntyvaiheista ja nähdään ikivanhoista ja yhtä ikimuistoisista elokuvista pätkiä. Tunnistin ainakin seuraavat: Juna saapuu asemalle, Työläiset lähtevät tehtaasta, Matka kuuhun ja ensimmäisen animoidun elokuvan Humorous Phases of Funny Faces.


Tarina toimii monenmoisista sivujuonteistaan huolimatta ja kokonaisuus on hallittu. Elokuva etenee sivistyneesti ja säilyttää pienet paljastuksensa kärsivällisesti juuri oikeisiin kohtiin. Visuaalinen ilme ja värimaailma on kovin kaunis ja yhteneväinen ja 3D ei liioittele. Pääosaa esittävä Asa Butterfield on osaava lapsinäyttelijä, jonka surumielinen sinisilmäinen katse kerää katsojien sympatiat. Kauttaaltaan muut sivuhahmot istuvat kuvaan mainiosti ja heidänkin elämää seuraa kiinnostuneena elokuvan myötä.

Toisaalta siinä missä minulle elokuva oli tarinan etenevyydessä hienovarainen, joidenkin mielestä se voi olla suorastaan tylsä. Mitään rummutusten saattelemaa ja tantereita tömistävää loppuklimaksia tässä ei myöskään ole, joten jollekulle sekin voi tuntua hienoiselta pettymykseltä. Sanoisin siis, että Hugo ei sovi liian malttamattomalle katsojalle.

Itse tykkäsin kyllä kovin ja etenkin elokuvien harrastajille tämä on erityinen katsomiskokemus!

P.S. Bongaa 3 Potter tähteä!