Oli aikakin (About time)

Ohjaaja: Richard Curtis
Käsikirjoitus: Richard Curtis
Pääosissa: Domhnall Gleeson, Rachal McAdams, Bill Nighy, Tom Hollander, Lindsay Duncan, Lydia Wilson & Richard Griffiths
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 7

Kun Tim täyttää 21-vuotta, hänen isänsä haluaa puhua poikansa kanssa eräästä tärkeästä asiasta: suvun miehet mukaan lukien Tim osaavat matkustaa ajassa sen jälkeen kun saavuttavat täysi-ikäisyyden. Menemällä pimeään suljettuun tilaan, puristamalla kädet nyrkkeihin ja keskittymällä tiettyyn hetkeen, pääsee takaisin ajassa juurikin siihen tiettyyn hetkeen. Timin hartain toive elämässään ja tässä elämän vaiheessa on löytää tyttöystävä ja hän tajuaa pystyvänsä hyödyntämään kykyään myös siihen. Rakkautta on toki mahdotonta pakottaa, mutta omat töpeksinnät pystyy helposti korjaamaan yrittämällä uudestaan ja toimimalla tilanteessa toisin. Törmättyään elämänsä naiseen käyttää Tim ahkerasti aikamatkakorttiaan. Aikamatkailu ei kuitenkaan tee edes Tim:stä yli-ihmistä ja tietyt rajoitteet tulevat esiin vasta kun on liian myöhäistä. 

Oli jo aikakin on Richard Curtisin käsialaa, joka on brittiläisten superawww leffojen uranuurtaja. Meriiteissä komeilee niin Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Rakkautta vain, Notting Hill ja Bridget Jonesit. Edellä mainitut elokuvat ovat helposti verrattavissa uusimpaan teokseen, jossa on romantiikkaa ja hyvää mieltä samalla tavalla kuin Rakkautta vain elokuvassa, mutta myös huumoria astetta tasokkaammin kuin esimerkiksi Bridget Jonesissa. Lisäksi itselleni putkahti mieleen Hölmö hullu rakkaus ja PS. I love you, sillä tässäkin on samalla lailla särmää, eikä missään kohtaa mitään liian imelää. 

Teema rakkaus ei myöskään näyttäydy pelkästään miehen ja naisen (tai miehen ja miehen tai naisen ja naisen) välisenä romanttisena rakkautena. Suuri ellei jopa suurempi paino on rakkaudella, jota isä tuntee poikaansa kohtaan ja poika isäänsä, sekä myöhemmin tuore isä tulevia suvunjatkajia kohtaan. Myös sisarusten välinen keskinäinen välittäminen on vahvasti esillä. Oli aikakin käsittelee siis rakkautta kaikissa sen muodoissa. Toinen tärkeä teema on aika ja sen kuluminen: mihin keskittyä elämässä, kun jokaisen päivän voi tavallinen ihminen elää vain kerran? Kuinka paljon voi vaikuttaa itse?

Näyttelijöiden suhteen on tehty upeita valintoja. Pääosan esittäjä Domhnall Gleeson (Brendan Gleesonin poika) "Bill Weasley" on Pottereiden lisäksi tuttu Anna Kareninasta parralla varustettuna. Domhnall on totaalisen sympaattinen Timin roolissa, joka ei oikein osaa ensi alkuun olla luontevasti ihastuksensa kohteiden kanssa, mutta ei kallistu kuitenkaan helppoon parin käännöksen takana olevaan stereotypiseen nörttirooliin. Tim on tavallinen poika, joka haluaa elämältään ensisijaisesti rakkautta. Timin isää esittävä Bill Nighy on myös vilahtanut Pottereissa Davy Jonesin roolin ohella kuin niin monessa muussakin ja aina hän on aavistuksen erilainen, mutta aina niin hyvä. Pirates of Caribbeanista sekä Ylpeys ja ennakkoluulo elokuvista on tuttu myös Tom Hollander, jonka rooli on tässä tyystin erilainen verrattuna kahteen muuhun rooliin. Vielä pottereista tuttu naama on hyvin sivuosassa oleva Richard Griffiths, jonka viimeiseksi roolisuoritukseksi elokuva jäi.

Oli aikakin sopii todella monelle, sillä siitä ei tule romantiikan yliannostusta, mutta se jättää kuitenkin jälkeensä sen mukavan lämpimän tunteen. Se myös laittaa väkisinkin miettimään omaa elämää, läheisiä ja jo tehtyjä sekä tulevia valintoja.

Hugo

Ohjaaja: Martin Scorsese
Pääosissa: Asa Butterfield, Ben Kingsley, Sacha Baron Cohen, Chloë Grace Moretz, Jude Law, Ray Winstone, Christopher Lee, Helen McCrory, Emily Mortimer, Frances de la Tour, Richard Griffiths & Michael Stuhlbarg
Musiikki: Howard Shore
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: 7

Ennen varsinaista elokuvan käsittelyä yksi hauska sattuma ennen elokuvaa. Hugohan on 3D, joten saliin mentäessä työkollega nakkasi minulle mukaan ne niin tutut kakkulat vielä huolellisesti vilkaisten, ettei ne vilkuttele jo valmiiksi pattereiden loppumisen merkiksi. Mainokset lähtivät pyörimään, ensin pari 2D sellaista ja sitten teatterin vakio 3D-mainos. Odottelin siinä mainoksen lähtiessä rullaamaan "noni, kohta nää aktivoituu" hetkinen vierähti "no, yrittäkääs nyt saada se signaali" hetki vielä "ei nää tosiaan taida herätä". Ja toden totta lasini eivät toimineet ja huvittavinta vielä se, että ne sattui juuri minulle kun kaikilla muilla näytti lasit toimivan ihan hyvin. Koskaan aikaisemmin ei ole sattunut omalle leffakäynnille, että patterit olisi loppu, mutta nyt tiedän miltä sekin tuntuu!

Hugo kertoo samannimisestä orvosta pojasta (Butterfield), joka asuu salaa Pariisin juna-asemalla. Hugo hoitaa työkseen aseman kelloja, sekä samalla kursii kokoon mekaanista miestä edesmenneen isänsä (Law) muistikirjaa apuna käyttäen. Hän toivoo saavansa monimutkaisen koneen kuntoon ja toimintaan, sillä hän vakaasti uskoo sen selvittävän hänen isänsä kuoleman. Hugon yrityksiä jarruttaa aseman lelukauppias (Kingsley), joka pitää Hugoa vain varkaana ja takavarikoi tämän kirjan. Lelukauppiaan tyttö (Moretz) sen sijaan tuntuu myötämielisemmältä ja on aina valmis seikkailuun. Hugon on myös varottava, ettei hän jää asemapoliisin (Baron Cohen) kynsiin ja joudu suoraa päätä passitetuksi orpokotiin. Muita rautatieaseman vakionaamoja ovat kahvilanpitäjä (de la Tour), kukkakauppias (Mortimer), sanomalehtimyyjä (Griffiths) ja kirjakauppias (Lee).

Hugon juliste ei vakuuta eikä Hugon trailerikaan vakuuta ja puhtaasti näiden perusteella odottaa näkevänsä jotain kultainen kompassi tason floppia. Se mikä minut sai haluamaan kiivasti nähdä Hugon oli tuo mokoma Oscar-akatemia, joka tätä on siunannut tätä 11 ehdokkuudella! Silloin tässä on oltava jotain ja siinä tottavie onkin. Hugo on Martin Scorsesen rakkauden sinetti elokuvaa ja sen historiaa kohtaan. Elokuvassa kerrotaan muun juonen ohessa ovelasti elokuvan syntyvaiheista ja nähdään ikivanhoista ja yhtä ikimuistoisista elokuvista pätkiä. Tunnistin ainakin seuraavat: Juna saapuu asemalle, Työläiset lähtevät tehtaasta, Matka kuuhun ja ensimmäisen animoidun elokuvan Humorous Phases of Funny Faces.


Tarina toimii monenmoisista sivujuonteistaan huolimatta ja kokonaisuus on hallittu. Elokuva etenee sivistyneesti ja säilyttää pienet paljastuksensa kärsivällisesti juuri oikeisiin kohtiin. Visuaalinen ilme ja värimaailma on kovin kaunis ja yhteneväinen ja 3D ei liioittele. Pääosaa esittävä Asa Butterfield on osaava lapsinäyttelijä, jonka surumielinen sinisilmäinen katse kerää katsojien sympatiat. Kauttaaltaan muut sivuhahmot istuvat kuvaan mainiosti ja heidänkin elämää seuraa kiinnostuneena elokuvan myötä.

Toisaalta siinä missä minulle elokuva oli tarinan etenevyydessä hienovarainen, joidenkin mielestä se voi olla suorastaan tylsä. Mitään rummutusten saattelemaa ja tantereita tömistävää loppuklimaksia tässä ei myöskään ole, joten jollekulle sekin voi tuntua hienoiselta pettymykseltä. Sanoisin siis, että Hugo ei sovi liian malttamattomalle katsojalle.

Itse tykkäsin kyllä kovin ja etenkin elokuvien harrastajille tämä on erityinen katsomiskokemus!

P.S. Bongaa 3 Potter tähteä!