Ohjaaja: Gore Verbinski
Käsikirjoitus: Justin Haythe, Ted Elliot & Terry Rossio
Tuottajat: Jerry Bruckheimer & Gore Verbinski
Musiikki: Hans Zimmer
Pääosissa: Johnny Depp, Armie Hammer, William Fichtner, Tom Wilkinson, James Badge Dale, Ruth Wilson, Barry Pepper & Helena Bonham Carter
Kesto: 2h 29min
Ikäraja: 12
Lone Ranger pohjaa Yhdysvalloissa vanhemman polven tuntemaan legendaarisen radiokuunnelmaan Yksinäisestä ratsastajasta ja tämän aisaparista Tontosta, josta seurasi vielä menestynyt televisiosarjakin. Villin lännen ytimeen mennään elokuvassakin, joka alkaa asianajaja John Reid matkatessa junalla takaisin kotikonnuilleen. Samassa junassa kahlittuna rautoihin on pahamaineinen Butch Cavendish matkalla kohti omia hirttäjäisiään ja omintakeinen intiaani Tonto. Murhamies lipeää kuitenkin oikeuden käsistä ja juna saapuu asemalle hieman aiottua suuremmalla rytinällä. John Reid pyrkii pitämään edelleen kiinni sivistyneen maailman moraalista tässä jumalan selän takana olevassa kaupungissa, jossa villit vaanivat rajan takana ja oikeus tapahtuu aseita laulattamalla. Mitä pidemmälle tarina rymistelee, sitä hankalampi John Reidin on pitää periaatteistaan kiinni, kunnes ainoa vaihtoehto saada oikeus toteutumaan, on laittaa kasvoilleen naamio ja mennä laitapolkujen kautta tavoitteisiinsa. Vanavedessä valokeilaa rakastaen menee Tonto, jonka polut puolestaan ovat pitkään tutkimattomat.
Siinä missä Man of Steelin kohdalla odotukset olivat aikas korkealla, en uskonut Lone Rangerin olevan kovinkaan kummoinen viimeisimmän Piratesin perusteella. Etenkin elokuvasta julkaistu ylipitkä traileri vaikutti paljastavan kaiken elokuvasta jo etukäteen, mutta kuinkas kävikään, elokuvalla olikin vielä monen monta korttia hihassaan. Lone Ranger ylitti odotukset reippaasti ja on seisoo jopa Mustan helmen kirouksen tasolla kaikessa viihdyttävyydessään.
Lännenelokuvat ovat alkaneet tässä pikkuhiljaa kolahtaa omalla kohdallani ja alunperin kiinnostuksen laukaisi uusi True Grit, joka oli julmetun hyvä ja jonka ansiosta ostin sen vanhankin version, johon ihastuin yhtä lailla. Kyseessä on siis genre, josta en olisi vielä kolmisen vuotta sitten voinut ikinä uskoa pitäväni. Vaikka en vielä ole katsonut tarjonnasta kuin murto-osan, on vastaan tullut muutama tylsempi tapaus (El Dorado, Red River), kuin myös uusia suosikkeja (Revolverimies, Nimeni on Trinity) ja ymmärrän viimein John Waynen päälle. Lone Ranger on hyvin genreään rakastava ja onnistuu vangitsemaan juuri sen oikein villin lännen menon toisaalta sen karuudessaan, mutta kuitenkaan unohtamatta huumorin merkitystä. Kun taustalla on tosiaan tämä kova kolmikko (Verbinski, Bruckheimer & Depp) maistuu seikkailu suussa vielä elokuvan jälkeenkin. En voi olla mainitsematta myöskään Zimmeriä, joka toisin kuin Man of Steelissä, erottuu sävellyksillään taustalta.
Johnny Depp tekee hänelle ominaista jälkeä, voisi jopa ajatella Jack Sparrown siirtyneen lännenmaisemiin ja pukeutuneen intiaaniksi. Tonto on toimiva "sivuhahmo", mutta voisi pysyä aavistuksen sivummallakin, mutta tehtävä osoittautuu miltein mahdottomaksi. Armie Hammerin Yksinäinen ratsastaja on mielestäni erittäin onnistunut, eikä jää onneksi Tonton varjoon, vaan onnistuneesti peilaa itseään tämän koheltajan kautta. Pariin otteeseen elokuvan aikana olisi toivonut imdb:in olevan vilkaisun päässä, kun häiritsevän tuttuja naamoja putkahteli esiin joka puskan takaa. Myöhemmin kotona selvitin itse Butch Cavendishin olleen Yön ritarissa pankkiirina ja puolestaan ratsujoukkojen komentajan missäpä muualla kuin True Grit:ssä. Elokuvan aikana itsekseen hymyilyä aiheutti intiaanien joukossa lymyilevä Jacobin isäukko. Muutamassa jutusta Lone Ranger:stä on kritisoitu Helena Bonham Carteria ja hänen näennäisen "turhaa roolia", mutta itse kuulun Team Helenaan, joten minusta hänen roolinsa oli vähintään yhtä herkullinen kuin Tonton ellei vielä herkullisempi. Rouvan huomattavasti lyhyempään ruutuaikaan on saatu yllättävän paljon sisältöä ja c'mon, Helena norsunluu puujalalla ja punaisella hiuspehkolla, damn!
Lone Ranger on kosolti menoa ja meinikiä, mutta muistaa antaa pölynkin laskeutua. Erittäin toimivaa kesäviihdettä, eikä pitkä kestokaan tunnu tämän höyryjunan kyydissä. Suosittelen!
Loppuun vielä ihan mahtisovitus ihan mahtitoimintapläjäyksestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti