10. elokuuta 2013

Pacific Rim


Ohjaaja: Guillermo del Toro
Käsikirjoitus: Travis Beacham & Guillermo del Toro
Musiikki: Ramin Djawadi
Pääosissa: Charlie Hunnam, Rinko Kikuchi, Idris Elba, Diego Klattenhoff, Charlie Day, Burn Gorman, Max Martini, Robert Kazinsky, Clifton Collins Jr. & Ron Perlman
Kesto: 2h 12min
Ikäraja: 12

Tyynenmeren syövereissä on repeämä toiseen ulottuvuuteen, josta säännöllisin väliajoin nousee ihmisten maailmaa terrorisoimaan jättimäiset kaiju-monsterit. Alkuun ihmiskunta olikin sormi suussa odottamattoman uhan kanssa, mutta rattaiden alettua pyöriä päässä tarpeeksi, alkoivat he kehittää puolustuskeinoja monsuja vastaan. Kaijun tullessa bongaus etäisyydelle lähetetään sitä häätämään jaeger (suomalaisittain jäger), edistyksellinen ja koonsa puolesta monstereille vertoja vetelevä kahden ihmisen ohjattava robotti. Kaksi sen tähden, että yhdelle hengelle kuormitus olisi liikaa, joten käytännössä toinen hoitaa toisen aivopuoliskon ja toinen toisen. Jaeger ohjaajien tulee myös olla yhteensopivia keskenään, useasti he ovat sukulaisia tai edes sukulaissieluja. Raleigh Becket (Charlie Hunnam) on vetäytynyt pilotin hommistaan menetettyään vanhemman veljensä kaijua vastaan taistellessa. Kaijujen hyökkäykset kuitenkin tihenevät ja muuttuvat entistä hurjemmiksi sitä mukaa kun ihmisten keinot pitää ne kurissa vähenevät samaa tahtia. Jaeger piloteista tulee korvaamattomia ja Raleigh anotaan takaisin taistelutantereelle. Ihan ensin hänelle tulee kuitenkin löytää uusi ja ennenkaikkea yhteensopiva ohjauskaveri. 


Pacific Rim:iä mennessäni katsomaan jätin huolella asetellen aivot narikkaan ja varauduin pelkkään viihdemittarin tykitykseen. Odotukset elokuvalta olivat viimeisen Transformers elokuvan luokkaa, että ei mitään rymistelyä syvällisempää. Jälkikäteen totesin, että ei niitä aivoja olisi ihan niin huolella tarvinnut jättää narikkaan, sillä ei tämä ollut ollenkaan niin pintaliitoa, kuin vaikka se viimeisin Transformers. Mihinkään syntyjen syvien pohdintaan ei toki mennä, mutta on elokuvassa hetkensä. 

Perusidea ihmisten ohjaamat robotit vs. jättimäiset monsterit on jo todella kutkuttava ja kun päästään itse asiaan eli yhteenottoihin, voi nähdä tekijätiimin olleen jo vesi kielellä näiden toteutusta odottaessa. Molempien jättien toteutus on niin moitteetonta, että melkein uskoisi moisia olevan olemassa. Elokuvan parhaimmistoa on ehdottomasti niin maan messevä toiminta ja taistelu, että on oikeastaan melkein yksi ja sama mitä muun ajan tapahtuu. Mielleyhtymiä toki tulee Godzilloihin ja Tranformeisseihin, mutta parhaimmat vibat tulevat Neon Genesis Evangelionin vilahdellessa mielessä. Kaikista eläväisemmin verkkokalvoille jäi elämään kohtaus, jossa pikkutyttö pakenee hirviöltä, vaikka se ei tähän hurjan toiminnan pyörteeseen menekään. Kohtaus on niitä harvoja, joissa Guillermo del Toro päästää "herkän puolensa" näkymään, joka on enemmän ollut esillä hänen aikasemmissa kauhu ja fantasia kuvissaan. En nyt tarkoita elokuvasta uupuvan herkistelyä sen enempää, mutta tälläinen erityinen kohtaus siellä muun joukossa toimii hemmetin hyvin. 


Henkilöhahmoihin ei pureuduta ollenkaan liikaa, mutta he eivät jää siitäkään huolimatta vain marionettinukeiksi. Paitsi pääosan esittäjä ei saanut minua hirveästi samaistumaan ja tuntemaan, mutta melkein järjestään kaikki muut kaartin jäsenet kylläkin. Sivuhahmoihin onkin ympätty mukaan terve annos huumoria ja sen tuomaa kliseisyyttä, joka ei mene kuitenkaan liian pitkälle. Naurujen kalastus puolella nörttikaksikko ei ensi alkuun itseäni huvittanut lainkaan, mutta he pääsevät vauhtiin kyllä asioiden edetessä. Hannibal Chau eli Hellboy eli Ron Perlman taas naurattaa jo astuessaan esiripun takaa esiin.

Pacific Rim on väkivahvaa toimintaa ja tärisyttävää viihdettä, jossa yhdistyy muhevasti godzilla, tranformers ja neon genesis evangelion. Toimii. 

Trailerin sijaan hyvä hyvä hyvä jytinä leffasta, jonka on säveltänyt sama jätkä, jonka käsialaa on myös GOT:n musat!


PS. Rinko Kikuchi onkin se kuuro tyttö Babelista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...