Leijonasydän

Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Aleksi Bardy
Musiikki: Jean-Paul Wall
Pääosissa: Peter Franzen, Yusufa Sidibeh, Laura Birn, Jasper Pääkkönen, Jani Toivola, Timo Lavikainen, Jussi Vatanen, Pamela Tola, Mikko Neuvonen, Stan Saanila & Janne Ravi
Kesto: 1h 44min
Ikäraja: 16

Dome Karukosken Leijonasydän kertoo uusnatsi Teposta (Franzen), joka tapaa Sari nimisen naisen (Birn) ja johon mies myös todenteolla rakastuu. Sari ei kuitenkaan osaa nähdä suhteella tulevaisuutta Tepon valkoinen Suomi-aatteista johtuen eritoten Sarin pojan Ramun (Sidibeh) ollessa tummaihoinen. Rakkaudesta Sariin Teppo joutuu punnitsemaan elämän arvonsa uudestaan ja todella kasvamaan ihmisenä. Asioita mutkistaa erittäin tiivis ja painostava uusnatseista koostuva kaveriporukka mukaan lukien Tepon veli Harri (Pääkkönen), joka ei voi sietää alkuunkaan "lakupekkoja".

Kotimaista kuvaa omissa silmissäni on ollut nostamassa Domen aikaisempi elokuva Napapiirin sankarit. Tämän perusteella ja ilman muuta ohjaajan omien palavien sanojen perusteella uskalsi laskea jonkinasteisia odotuksia Leijonasydämelle, vaikka kotimaisen suhteen olen vieläkin aavistuksen ennakkoluuloinen. Verrattaessa Napapiirin sankareihin, on Leijona huomattavasti vakavampi ja kantaaottavampi. Napapiirin sankarit pysyy kuitenkin Leijonasydäntä korkeammalla sijalla omassa listassani, sillä ensin ensin mainittu vain kolahtaa himpun verran paremmin. Yleisesti kotimaisten elokuvien luokittelussa nostaisin Leijonasydämen joka tapauksessa sinne mäen päälle ja uskallan edelleen väittää kyseessä olevan vuoden kovin kotimainen. 

Elokuvan esilletuodut teemat ovat vahvasti tunteita herättäviä, joista kaksi pääteemaa on on rasismi ja uusnatsismi. Useampikin kohtaus onnistuu saamaan sen pienen äänen sisässään huutamaan "tämä on vaan niin väärin". Sympatiaa heruu myös ns. vastapuolelle etenkin Tepon hahmon kohdalla, mutta myös muulle kaveriporukalle. Loppuvaiheilla pystyy samaistumaan Tepon veljen Harrinkin tunteisiin, kun tajuaa tämän haluavan vain pohjimmiltaan isoveljensä olevan ylpeä itsestään. Kurkistuksessa koulumaailmaan tuodaan lisänä esille koulukiusaus ja miten sekin jää helposti huomaamatta, eikä asioiden oikeaa laitaa aina osata nähdä. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää synkistelyä teemoja polkien, vaikka siltä helposti kuulostaakin. Suurin osa ajasta vakavassakin menossa on pientä pilkettä silmäkulmassa ihan suoraa lauotun reteän huumorin lisäksi.

Leijonasydämen näyttelijäkaarti on pitkälti samaa tuttua naamaa. Peter Franzen:ia en ole aiemmin noteerannut, vaikka siis naamahan on tuhannen tuttu, mutta roolit eivät ole olleet mitenkään erikoisia. Tässä kuvassa ja roolissa on viimein sellaista revittelyä ja todellista itsensä kanssa painiskelua, että Franzen pääsee loistamaan. Laura Birn on ihan hyvä, kuten on totuttu näkemään, mutta todella hupaisaa omasta mielestäni oli miten edellisen kerran parin Birn & Franzen ollessa valkokankaalla (Puhdistus) oli suhteen dynamiikka roolihahmoilla aivan jotain muuta. Jasper Pääkkönen arvelutti hyvin paljon ensi alkuun, mutta Harrin kunnolla leimahtaessa, on hänelläkin oikeaa otetta. Sivurooleista jäi erityisesti mieleen aivan mahdottoman parodisesti, mutta onnnistuneesti maskeeratut Pamela Tola ja Jussi Vatanen, jotka olivat pariskunta valkokankaalla Napapiirin sankareissakin. Paitapojan isäukkona lymyää "Yhden pysähdyksen taktiikka" mies Stan Saarila ja tämän apumiehenä "Euron juusto" eli Janne Ravi. Jani Toivola on pisteenä iin päälle Ramun sanavalmiina isäukkona ja tässä erityisen riemun aiheutti oitis mieleeni tunkenut uutinen Toivolan tulevasta isyydestä siviilissä.

Leijonasydän on The Vuoden Kotimainen, joka yksikertaisesti kuuluu katsastaa. Sen lisäksi se on myös oikeasti hyvä elokuva.