X-Men: Apocalypse

Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Oscar Isaac, Nicholas Hoult, Rose Byrne, Tye Sheridan, Sophie Turner, Olivia Munn, Lucas Till, Alexandra Shipp, Kodi Smit-McPhee, Evan Peters, Ben Hardy, Lana Condor, Josh Helman & Tómas Lemarquis
Ikäraja: 12
Kesto: 2h 24min

 X-Men: Apocalypse kertoo ajasta First Classin ja Days of Future Pastin menneisyyteen sijoittuvien tapahtumien jälkeen. Oliko tarpeeksi epäselvää? Joka tapauksessa olemme mutanttien kultaisella kasarilla, tuttujen hahmojen nuorempien variaatioiden kera. Sitä ennen on kurkistus erittäin kauas menneisyyteen, muinaiseen Egyptiin, jossa jumalana itseään pitävä voimakas mutantti, En Sabah Nur (Isaac) eli Apocalypse, joutuu epäonnistuneen rituaalin jälkeen haudatuksi. En Sabah Nur herääkin sitten unestaan juuri tähän vuoteen 1983, havahtuakseen ihmiskunnan muuttuneen radikaalisti hänen ajoistaan. Onneksi Apocalypse ajattelee kaikkeuden parasta ja aikoo perinteikkäästi ottaa homman haltuun. Avukseen hän värvää, kuten jo tuhansia vuosia sitten, neljä ratsumiestä eli mutanttia, joiden voimia hän pystyy vahvistamaan. Tämä herättää Charles Xavierin (McAvoy) ajattelemaan muutakin kuin omaa arkisempaa elämäänsä mutanttien koulun johtohahmona. Myös kanssamutanttejaan karummista oloista pelastava Raven (Lawrence) kaivautuu esiin piileksimästä. 

Kesää kohti mennään myös elokuvarintamalla, sen huomaa jo sivuvilkaisulla leffatarjontaan ja perinteisesti supersankareita alkaa vilistäkin tiheämmin. Eipä haittaa ollenkaan, varsinkin kun tarjolla on Marvelin puolelta, mutta Foxin pilttuusta, ne suosikkihevoset eli mutantit. Erikoiskyvyillä varustetut väärinymmärretyt kauniit, rohkeat ja siniset jaksaa kiinnostaa edelleen, eikä sillä ole ihan niin hirmuisesti väliä millaiseen laatikkoon ne on pakattu. Uutukaisen kohdalla en siis odottanutkaan ihmeellistä, sillä First Class, joka oli mielestäni parhaita supersankarielokuvia ikinä, laittoi riman tuhottoman korkealle. Days of Future Past oli oikein hyvä, mutta ei mikään ihmeellinen teos kuitenkaan. Apocalypse osoittautui aika lähelle samaan kastiin kuin edeltäjänsä, mutta ei vie vuoden kovimman supersankarielokuvan paikkaa missään nimessä Kapteeni Amerikan kolmannelta elokuvalta.

Mutanttielokuvat saavat jo itsessään paljon anteeksi jo hahmojen kiinnostavuudella, joten näkisin, että kyseisillä elokuvilla on aina aiheensa puolesta jo pieni varaslähtö verrattuna toisiin supersankarikuviin. Kun miettii ihan alkuperäistäkin kolmea elokuvaa, niin eihän ne kestäisi samaa syynäystä ollenkaan, jos hahmoissa ei olisi jo valmiiksi sellaista kipinää, että on vaan pakko katsoa. Syvällisempään sisältöön saadaan helposti edes pieni kouraisu muistuttamalla eriarvoisuudesta yhteiskunnassa. Samat asiat on läsnä Apocalypsessä, joka on toki huomattavasti edistyneempi kuin vanhempien elokuvien kolmikko. Harmillista vain, että sinänsä perusasiat kiitettävästi suorittava ja jälleen kerran siistejä toimintaosioita tarjoileva Apocalypse ei uurra niin syvälle, kuin edes edeltäjänsä Days of Future Past. Elokuvassa on siis sisältöä päällisen tapahtuman allakin, mutta kun tietää mihin mahdollisuuksia voisi olla kahdesta aiemmasta päätellen, on se himpun verran sääli, että nyt ei tahkota enää niin suurella intohimolla. Muutamassa hieman jopa kornejakin piirteitä saavassa kohtauksessa havahduin ajattelemaan "Marvel Studios ei menisi tuolleen aidan ali".

Mikä edelleen toimii ja on aina takuulla toiminutkin, ovat itse mutantit. Vaikka liudallinen sivuhahmoja syö aikaa väkisinkin toisiltaan, on onneksi aiemmista elokuvista saanut jo tarttumapinnan valmiiksi. Tosin tässäkään en voi välttyä MCU vertailulta, kun väkisinkin miettii miten paljon resursseja annettiin yksittäisille hahmoille ennen suurempia kokoontumisia. McAvoy, Fassbender ja Lawrence ovat erittäin pitkälle kantavia näyttelijöitä, joiden hahmot onnistuvat riipaisemaan erittäin helposti. Heidän keskinäisten suhteittensa pohjustus aiemmissa elokuvissa kantaa hedelmää nytkin. Aiemmin nähdyistä Houltin Beast jää vähän sivumpaan, koska ruutuaika on rajallinen, mutta puolestaan Evan Peterin Quicksilver saa ihan oman hetkensä, vastaavan kuin DOFP:ssa oli, joka on täyttä elokuvataikaa. Ihanaa on myös Rose Byrnen paluu Moiran saappaisiin ja kyseiseen hahmoon liittykin yksi hienoin snif-hetki. Tuttujen hahmojen nuorempia versioita esittää ihan kohtuu hyviä naamoja, vaikka Sansa siis Sophie olisi voinut tuoda vielä ytymmänkin esityksen Jean Greynä. Hatunnoston saa ehdottomasti nuorta Nightcrawleria esittävä Kodi Smith-McPhee, jonka onnistuin tunnistamaankin kaiken maskeerauksen alta. Oscar Isaac, jonka tiesin olevan Apocalypsen maskin alla, mutta jota en kyllä olisi muutoin tunnistanut, onnistuu puskemaan näyttelijätaitojansa kaikkien proteesien ja maalien läpi.

X-Men: Apocalypse ei ole ihan parin aiempansa veroinen mutanttielokuva, mutta oikein hyvä supersankarielokuva silti. Suosittelen vahvasti kahden muun tuoreemman näkemistä pohjustuksena.





P.S. Hieman olin pettynyt, kun Lawrencen Mystikon trailerissa kuultava pep talk ei tosiaan tapahdu sellaisessa kohdassa kuin odottaisi

P.P.S. Elokuva läpäisee Bechdelin testin!

Angry Birds

Ohjaaja: Clay Kaytis & Fergal Reilly
Käsikirjoitus: Jon Vitti, Mikael Hed, Mikko Pöllä & John Cohen, pohjaa Rovio Entertainmentin peliin
Musiikki: Heitor Pereira
Pääosissa: Jason Sudeikis, Josh Gad, Danny McBride, Maya Rudolph, Kate McKinnon, Sean Penn, Tony Hale, Keega-Michael Key, Bill Hader, Peter Dinklage & Blake Shelton
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: S

Punasulkainen Red (Sudeikis) asuu onnen ja päivänpaisteen täyttämällä saarella muiden lentokyvyttömien lintujen kanssa. Enemmistöstä poiketen Red ei kulje päivästä toiseen hymyssä suin ja onkin yhteisönsä hylkiö. Eräänä päivänä tulee viimeinen pisara täyteen ja Redin kuppi menee nurin. Lintukodon tuomari passittaa vihaisen linnun vihanhallintakurssille, jossa tämä tapaa muun muassa hyperaktiivisen Saken (Gad) ja räjähdysalttiin Pommin (McBride). Kurssi ei Redin osalta ehdi edes kunnolla alkaa, kun saarelle rantautuu uusia asukkaita, vihreitä possuja. Muu kylä ottaa possut avosylin vastaan, mutta Red on erittäin skeptinen, varsinkin possujen jyrättyä hänen talonsa. Muiden pitäessä vaalenpunaisia laseja silmillään ottavat Red, Sakke ja Pommi selvää possujen todellisista aikeista. 

Olin kovin kahden vaiheilla tämän katsomisen kanssa, että jaksaako nyt sittenkään kiinnostaa, vaikka pohjaakin kotimaiseen tuotteeseen. Sony-nimikkeen alla en muista, että olisi hirmuisen montaa hyvää animaatiota koettua, toki muutama poikkeus mahtuu aina mukaan. Kuitenkin se oli varmaa, että originaalina tämä on nähtävä, jos katsoa meinaan ja koska kyseinen versio ei tunnetusti pyöri huisin montaa viikkoa, alkoi aikaraja painaa päälle. Onneksi tuli sitten sellainen "tekee mieli vaan mennä leffaan"-fiilis, jonka varjolla puikahdin tämän katsomaan.  

Angry Birds olikin himpun verran odotuksia parempi elokuva. Ei nyt mikään huippu, mutta kertakatselussa oikein pätevä. Vähän samaan kategoriaan laittaisin kuin Kätyrit elokuvan, jota ei ehkä tulisi katsottua uudestaan, ei siksi että elokuva olisi ollut huono, sillä ei vaan ole tarpeeksi annettavaa useammalle katselulle. Tarinakokonaisuus tässä oli kylläkin paljon tiiviimpi ja harkitumpi, kuin vaikka sen Kätyrit elokuvan kanssa. Vaikka kovin syvissä vesissä ei vihanhallintakurssista huolimatta seilata, on elokuvalla kuitenkin omanlaisensa sanoma. Aina ei voi olla pirtsakka ja iloinen, vaan joskus on ihan tarpeen päästellä niitä höyryjä. Elokuva on kaikille sallittu, mutta ei ollut ollenkaan niin hötöpalloinen, kuin oletin ja muutamat vitsit onkin suunnattu suoraan isommille.

Alkuperäisessä englannikielisessä versiossa on ääninäyttelijät valikoitu onnistuneesti ja äänissä on erityisen paljon "kirjoa". Saken eli Chuckin kohdalla mietin, että kuka tämä oikein on, kun on niin osuva, mutta ei kuitenkaan suoralta kädeltä tunnistettava ääni. Taustalta löytyi Josh Gad niminen hemmo, joka jäi korvaan varmasti siksi, että hänen aikaisempi ääniroolinsa oli Frozen-elokuvan Olaf. Stellan ääni oli myös erikoisen ja kivan kuuloinen, mutta näyttelijä Kate McKinnon ei sanonut itselleni mitään ihmeempää. Sain kuitenkin selville, että SNL-ohjelmassa McKinnon on tavannut esittää Ellen Denegeneresiä ja vaikuttaa siinä erittäin hupaisalta. Muista äänistä pakko nostaa esille tietysti Peter Dinklage, jonka erottaisi mistä vain ja jonka mahtipontinen sointu on omiaan Mahtikotkalle. Hieman harmillista Angry Birdsissä oli, että varsinaisessa lintujen ammunnassa ei kuultu hahmojen hassunhauskoja pelistä tuttuja ääniä, sillä itselleni ne ainakin olivat yksi suurista viehätyksistä pelissä. 

Maahanmuuttoa ja rasismia koskevaa aineistoa en onnistunut bongaamaan tästä elokuvasta.

Angry Birds on perusviihdyttävä koko perheen animaatio, jonka uskon vetoavan vielä suuremmin nuoremman pään kohdeyleisöön ja varsinkin heihin, jotka ovat useampia Rovion pelejä kyseisestä aiheesta tahkoneet.