Beauty and the Beast - Kaunotar ja hirviö

Ohjaus: Bill Condon
Käsikirjoitus: Stephen Chbosky & Evan Spiliotopoulos
Musiikki: Alan Menken
Pääosissa: Emma Watson, Dan Stevens, Luke Evans, Emma Thompson, Ewan McGregor, Ian McKellen, Kevin Kline, Josh Gad, Stanley Tucci, Audra McDonald, Gugu Mbatha- Raw, Nathan Mac & Hattie Morahan
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 12

Beauty and the Beast on melkein suoraan uusintaversio vuoden 1991 Disney piirretystä, mutta tällä kertaa näyteltynä. Nythän on ollut vallitseva buumi muuntaa näitä vanhoja klassikkoja näyteltyjen elokuvien muotoon, josta jo esimerkkinä ovat olleet Viidakkokirja ja Cinderella. Edeltävistä Viidakkokirja oli se paljon onnistuneempi muunnos, vaikka Cinderellankin ihan kivaksi luokittelin. Näissä kuitenkin molemmissa pohjana se, että ainakaan itselleni kummankaan alkuperäinen versio ei ole ollut mikään viiden tähden kuva. Kaunotar ja hirviö puolestaan kuuluu aivan omiin kärkisuosikkeihin, joten kyllä alunperin mietin, että mitäköhän tästä nyt tulee.

Skeptismi elokuvaa suhteen kesti jopa yllättävän likelle ensi-iltaa. Uteliaisuus kyllä heräsi katsoa tämä sellaisessa sopivan kevyessä mielentilassa ja todella madaltaa niitä omia odotuksia. Lähtökohta oli siis sellainen, että en oikein odottanut mitään, paitsi tietysti hyviä näyttelijöitä. Kävi sitten niin, että jo alkupuolella, kun musiikki "Bellen" kipaleesta alkaa soida ja musikaalimainen avausjakso ranskalaisesta tuppukylästä pärähtää komeuteensa, olin aivan myyty elokuvalle. 

Elokuva noudattaa todella vahvasti alkuperäistä animaatiota, mutta se ei tunnu jo pölyyntyneeltä toisinnolta, vaan herää eri tavalla henkiin, kun hahmot ovat oikeaa lihaa ja luuta. Toisaalta moni lumouksen vaikutuksen alainen hahmo on tehty tietokoneanimaationa, mutta nämä eivät hypi silmille riittävän värikylläisestä taustastaan. Päivityksessä on vain himpun verran uutta, muutaman uuden kappaleen ja hahmojen taustojen syventämisen osalta. Ne uudemmat kipaleet ovat tosiaan alkuperäisen säveltäjän kynästä, legendaarisen Alan Menkenin. 

Emma Watson on todetusti osaava näyttelijä, mutta yllätyin vallan hänen laulutaidoistaan. Noin muutoin hän vaikutti kyllä jo etukäteen sopivalta nimenomaan Belleksi, joka on perinteisestä prinsessa-linjasta poiketen huomattavasti itsenäisempi ajattelija. Dan Stevens oli etukäteen myös hyväksi todettu valinta, sillä hän on piirtynyt hyvin mieleeni Downton Abbeyn "The guy:na" ja hanskaa prinssin osan odotetusti. Sivurooleissa vilisee niin mahtava kattaus, että en kaikkia mitenkään pysty listaamaan. Jos kuitenkin joku tarvisi nostaa ylitse muiden, niin kyllä se Luke Evans sai parhaan osan leikitellä ja hän ottaa pullistelevan Gastonin osasta kyllä irti viimeisetkin rippeet.

Ihastuttava Beauty and the Beast on erittäin onnistunut uusinta yhdestä parhaimmista animaatioklassikoista.

Angry Birds

Ohjaaja: Clay Kaytis & Fergal Reilly
Käsikirjoitus: Jon Vitti, Mikael Hed, Mikko Pöllä & John Cohen, pohjaa Rovio Entertainmentin peliin
Musiikki: Heitor Pereira
Pääosissa: Jason Sudeikis, Josh Gad, Danny McBride, Maya Rudolph, Kate McKinnon, Sean Penn, Tony Hale, Keega-Michael Key, Bill Hader, Peter Dinklage & Blake Shelton
Kesto: 1h 37min
Ikäraja: S

Punasulkainen Red (Sudeikis) asuu onnen ja päivänpaisteen täyttämällä saarella muiden lentokyvyttömien lintujen kanssa. Enemmistöstä poiketen Red ei kulje päivästä toiseen hymyssä suin ja onkin yhteisönsä hylkiö. Eräänä päivänä tulee viimeinen pisara täyteen ja Redin kuppi menee nurin. Lintukodon tuomari passittaa vihaisen linnun vihanhallintakurssille, jossa tämä tapaa muun muassa hyperaktiivisen Saken (Gad) ja räjähdysalttiin Pommin (McBride). Kurssi ei Redin osalta ehdi edes kunnolla alkaa, kun saarelle rantautuu uusia asukkaita, vihreitä possuja. Muu kylä ottaa possut avosylin vastaan, mutta Red on erittäin skeptinen, varsinkin possujen jyrättyä hänen talonsa. Muiden pitäessä vaalenpunaisia laseja silmillään ottavat Red, Sakke ja Pommi selvää possujen todellisista aikeista. 

Olin kovin kahden vaiheilla tämän katsomisen kanssa, että jaksaako nyt sittenkään kiinnostaa, vaikka pohjaakin kotimaiseen tuotteeseen. Sony-nimikkeen alla en muista, että olisi hirmuisen montaa hyvää animaatiota koettua, toki muutama poikkeus mahtuu aina mukaan. Kuitenkin se oli varmaa, että originaalina tämä on nähtävä, jos katsoa meinaan ja koska kyseinen versio ei tunnetusti pyöri huisin montaa viikkoa, alkoi aikaraja painaa päälle. Onneksi tuli sitten sellainen "tekee mieli vaan mennä leffaan"-fiilis, jonka varjolla puikahdin tämän katsomaan.  

Angry Birds olikin himpun verran odotuksia parempi elokuva. Ei nyt mikään huippu, mutta kertakatselussa oikein pätevä. Vähän samaan kategoriaan laittaisin kuin Kätyrit elokuvan, jota ei ehkä tulisi katsottua uudestaan, ei siksi että elokuva olisi ollut huono, sillä ei vaan ole tarpeeksi annettavaa useammalle katselulle. Tarinakokonaisuus tässä oli kylläkin paljon tiiviimpi ja harkitumpi, kuin vaikka sen Kätyrit elokuvan kanssa. Vaikka kovin syvissä vesissä ei vihanhallintakurssista huolimatta seilata, on elokuvalla kuitenkin omanlaisensa sanoma. Aina ei voi olla pirtsakka ja iloinen, vaan joskus on ihan tarpeen päästellä niitä höyryjä. Elokuva on kaikille sallittu, mutta ei ollut ollenkaan niin hötöpalloinen, kuin oletin ja muutamat vitsit onkin suunnattu suoraan isommille.

Alkuperäisessä englannikielisessä versiossa on ääninäyttelijät valikoitu onnistuneesti ja äänissä on erityisen paljon "kirjoa". Saken eli Chuckin kohdalla mietin, että kuka tämä oikein on, kun on niin osuva, mutta ei kuitenkaan suoralta kädeltä tunnistettava ääni. Taustalta löytyi Josh Gad niminen hemmo, joka jäi korvaan varmasti siksi, että hänen aikaisempi ääniroolinsa oli Frozen-elokuvan Olaf. Stellan ääni oli myös erikoisen ja kivan kuuloinen, mutta näyttelijä Kate McKinnon ei sanonut itselleni mitään ihmeempää. Sain kuitenkin selville, että SNL-ohjelmassa McKinnon on tavannut esittää Ellen Denegeneresiä ja vaikuttaa siinä erittäin hupaisalta. Muista äänistä pakko nostaa esille tietysti Peter Dinklage, jonka erottaisi mistä vain ja jonka mahtipontinen sointu on omiaan Mahtikotkalle. Hieman harmillista Angry Birdsissä oli, että varsinaisessa lintujen ammunnassa ei kuultu hahmojen hassunhauskoja pelistä tuttuja ääniä, sillä itselleni ne ainakin olivat yksi suurista viehätyksistä pelissä. 

Maahanmuuttoa ja rasismia koskevaa aineistoa en onnistunut bongaamaan tästä elokuvasta.

Angry Birds on perusviihdyttävä koko perheen animaatio, jonka uskon vetoavan vielä suuremmin nuoremman pään kohdeyleisöön ja varsinkin heihin, jotka ovat useampia Rovion pelejä kyseisestä aiheesta tahkoneet.