Movie Monday # 5 - Päässäni soi ja soi ja soi

Movie Mondayn uusin haaste käsitellä elokuvamusiikkia tuli ihan parhaaseen saumaan, sillä päässäni on jyllännyt lähiaikoina eräs tietty elokuvakipale uudestaan uudestaan ja uudestaan ja tästä voin syyttää työtäni, jossa väkisinkin kuulen kunnon äänentoistolla leffamusaa.

Jotta pääsen täyttämään tämän postauksen videoesimerkeillä, rajaan aiheen käsittelemään elokuvia, joiden musiikkia olen töissä kuunnellut niin paljon, että niitä on pakko kuudella vapaa-ajallakin jatkuvaan syöttöön. Suosikki soundtrack:it ja suosikki elokuvamusiikin sävellysnerot säästetään toisiin postauksiin.

Monesti mieleeni jäävät pyörimään juuri ne kipaleet, jotka soivat lopputekstien aikana, koska siihen aikaan itse pyörin salissa joko 3D-laseja keräten tai salia siivoten. Monesti useamman työpäivän jälkeen osaan ulkoa jo missä järjestyksessä kappaleet tulevat minkäkin leffan lopussa. Esimerkiksi aikoinaan kun hommani aloitin oli pyörimässä Shrek, josta oli näytöksiä useamman kerran päivässä ja kyllähän siinä äkkiä oppi biisit ulkoa ja etenkin kun illalla yritit saada unta kaaliin, niin eiköhän päänsisäinen jukeboksi lähtenyt rullaamaan.

Wall street: Money never sleeps ei ollut edes kovin kauaa esitettävänä, enkä kyseistä elokuvaa käynyt katsomassa, mutta mieleen jäi pyörimään kiva kipale, joka alkoi soida lopputekstien alkaessa:




Kova kuin kivi elokuvan kävin katsomassa ja elokuvassahan soi koko lailla loistokas soundtrack, mutta siltä eniten korvia miellytti niin ikään lopputeksteissäkin soinut River crossing:




Linjasta poiketen haluan laittaa tähän väliin Kaksin karkuteillä elokuvan suosikkibiisini, joka siis ei soi lopputekstien aikana, mutta monesti töissä ollessani, jos kuulin kappaleen tulevan menin katsomaan kyseisen kohdan "siitä luukusta". Alan Menkenin Kingdom dance:




Viimeisen potterin ekassa osassa kuultiin myös kaunista musiikkia kaikin puolin, mutta mieleen on jäänyt kaunis Obliviate (ei lopputeksteissä)




sekä lopputeksteissäkin soinut Detonators, jonka alkusävelet kuulostaa häiritsevästi tältä




Mutta se biisi, josta jo alussa mainitsin mistä en pääse yli enkä ympäri (enkä haluakaan) on uusimman Piratesin kappale Palm tree escape, joka soi myös lopputeksteissä ja tekee työpäivistäni eeppisempiä:

Priest

Ohjaaja: Scott Stewart
Käsikirjoitus: Cory Goodman
Musiikki: Christopher Young
Pääosissa: Paul Bettany, Karl Urban, Cam Gigandet, Maggie Q, Lily Collins, Brad Dourif, Stephen Moyer & Christopher Plummer
Kesto: 1h 25min
Ikäraja: 13

"Priest sijoittuu post-apokalyptiseen vaihtoehtomaailmaan - dystopiseen todellisuuteen, jossa on vuosisatojen ajan raivonnut sota ihmisten ja vampyyrien välillä.

Tarinan keskiössä on legendaarinen soturipappi (Paul Bettany), menneen vampyyrisodan sankari, joka asuu nyt unohdettuna yhdessä muiden alistettujen ihmisten kanssa muurien ympäröimässä kaupungissa, joita kirkko hallitsee rautaisella otteella. Kun verenhimoinen vampyyrijoukko sieppaa hänen sukulaistyttönsä (Lily Collins), hän joutuu rikkomaan pyhät valansa ja poistumaan kaupungista löytääkseen tytön, ennen kuin vampyyrit tekevät tästä kaltaisensa. Mukaan ristiretkelleen hän saa tytön poikaystävän (Cam Gigandet), joka on nuori liipaisinherkkä seriffi, ja entisen soturipapittaren (Maggie Q), jonka taistelutaidot eivät ole tästä maailmasta." (lainattu studio123:n sivuilta)

Priest sisältää tuttuja näyttelijänaamoja: Paul Bettany (Master and Commander, Legion), Christopher Plummer ( The Imaginarium of doctor Parnassus, Alexander, National Treasure), Karl Urban (Taru sormusten herrasta) & Brad Dourif (Taru sormusten herrasta). Vampyyriörmelöt ja muut tehosteet ovat ensiluokkaisia ja koko idea teoriassa ihan hyvä. Mutta siihen se sitten jääkin.

Elokuva oli pienoinen pettymys, sillä aineksia olisi ollut parempaan suoritukseen, mutta tälläisenään tekele on kovin keskinkertainen, ei yllätä eikä jää erityisesti mieleen. Pelottavuutta säikyttelyn muodossa leffa pystyi kyllä tarjomaan, mutta se on harvoja asioita, mitä tältä löytyy annettavaksi. 3D-ominaisuus seisoo taas kerran tyhjän panttina.

Peruskoulun arvoasteikolla (4-10) tämä olisi sellainen 5+, että kovin ihmeellinen tekele ei ole kyseessä. Menkää mielummin katsomaan jotain muuta.

Movie Monday # 4 - Itkupilli

"Mikä filmi on laittanut sinun kyynelkanavasi koville? Tai mikä on noloin leffaitkuhetkesi (vrt. Titanic)? Vai oletko ollenkaan elokuvissa niiskuttavaa tyyppiä? Mikä elokuva ei kenties tuottanutkaan moista tunnelatausta ennakko-odotuksista huolimatta? Nyt saa itkeä tai olla itkemättä!"

Movie Mondayn tämän viikon haaste antaa mahdollisuuden tunnustautua leffoissa pillittäjäksi. Itse olen ehkä sellainen keskitason niiskuttaja, että jokainen pätkä ei aiheuta kyynelkanavien avautumista, mutta pystyn toisaalta helposti heittämään monia leffoja, joiden aikana on tirauteltu tai jopa itketty simmut umpeen. Yleensä itkuun liittyy vahva samaistuminen eli koen tunnetilan jonkin henkilöhahmon kautta. Kuolemat, ikävä, välittäminen, toivo ja rakkaus herättävät helposti itkuun laukaisevia tunteita sekä pelkkä kauneus on myös monesti johtanut samaan.

Elokuvia, jotka ovat varmoja itkupommeja minulle on esimerkiksi Titanic (joka on jo idioottivarma tapaus), Braveheart, Onnenpotkuja, Viimeinen lohikäärme ja P.S I love you. Animaatioissa lista on myös piiiitkä, mutta sinne sisältyy esimerkiksi Leijonakuningas, Shrek, Pocahontas, Wall-e ja Up-kohti korkeuksia.

Joissakin elokuvissa sitten on joku tietty kohtaus, joka murtaa padot, vaikka muu osa leffaa ei välttämättä itkettäisi. Tässä kolme henkilökohtaista nyyhkis kohtaustani:


- A.I Tekoälyn kohtaus, jossa David (Hailey Joel Osmet) hylätään metsään:





- Hiljaiset sillat elokuvan kohtaus loppupuolelta elokuvaa, jossa Francesca (Meryl Streep) näkee Robertin (Clint Eastwood) viimeisen kerran:





- Finding Neverland:n kohtaus, jossa Peter (Freddie Highmore) keskustelee penkillä J.M. Barrien (Johnny Depp) kanssa äitinsä kuolemasta:




Kuitenkin kaikista pahin kyynelkanavien aukaisija on (yllätys yllätys yllätys) Taru sormusten herrasta trilogia, jossa pato murtuu jo kun Frodo tulee ekaa kertaa kuvaan ja sitten se onkin yhtä niiskutusta läpi trilogian. Kuninkaan paluun loppu taitaa olla "pahin", etenkin jos on lämmitellyt jo kahdella aiemmalla elokuvalla. Elokuvan loputtua paluu todellisuuteen kestää hetken ja itseään ei kannata edes vaivautua katsomaan peilistä. Ihan parasta itkumaratonia.

Kung-fu panda 2

Ohjaaja: Jennifer Yuh
Käsikirjoitus: Jonathan Aibel & Glenn Berger
Pääosissa: Jack Black, Dustin Hoffman, Angelina Jolie, Gary Oldman, Jackie Chan, Lucy Liu, David Cross, Seth Rogen & Michelle Yeoh
Musiikki: John Powell & Hans Zimmer
Kesto: 1h 30min
Ikäraja: 7

Ensimmäinen Kung-fu panda elokuva kertoi Po nimisen pandan matkasta lohikäärmesoturiksi uhmaten kaikkien ennakko-odotuksia. Kung-fu panda 2:ssa Po nauttii täysin siemauksin elämästään ja maineestaan urheana lohikäärmesoturina Hurjan viisikko possensa kanssa välillä kahinoita kukistaen ja rauhaa ylläpitäen. Autuasta elämää alkaa halkoa Pon kiinnostus menneisyyttään kohtaan, kun hän saa selville olevansa adoptoitu (siis haloo, isä on hanhi??). Samaan syssyyn ilkeä lordi Shen punoo juoniaan ja kehittää aseen, jolla tuhota kung-fu lopullisesti.

Odotukset olivat tällä kertaa todella alhaalla, koska jokin ongelma mulla on ollut jo sen aikaisemman osan kanssa. Ei se ensimmäinen ollut huono, mutta niin moni muu animaatio elokuva on sitä parempi ja siitä ei tuntunut jääneen mitään kunnon muistikuvaa tai mitään käteen. Kung-fu panda 2 sitten päinvastoin löi minut ällikällä! Täähän oli aivan mahti-ihanuus pakkaus! Kerrankin jatko-osa peittoaa kunnolla edellisen.


Toimiakseen Kung-fu panda 2 tarvitsee ekan osansa, sillä sen kehitystarinaa käytetään tässäkin, mutta siihen syvennytään vielä enemmän kun päästään suurten kysymysten äärelle: "Kuka minä todella olen?" "Mistä olen tullut?" "Miten saavutan sisäisen rauhan?". Kultainen keskitie komedian ja draaman välillä on löydetty, pääsee sopivasti hykertelemään ja itkua tirauttamaan. Animointi jälki on ensiluokkaista ja musiikkipuolella häärii taasen eräs herra, jota ei tarvitse edes mainita nimeltä, mutta joka tekee kaikesta musiikillaan astetta autuaampaa.

Ja aivan ehdottomasti paras vaihtoehto on ORGINAALI, jonka siis nimenomaan kävin katsomassa. Kaikella kunnioituksella taas suomalaisia ääninäyttelijöitä kohtaan, mutta ei teillä ole mahiksia kun vastassa on Black, Jolie, Oldman ja muut. Suosittelen ehdottomasti ihan kaikenikäisille, -kokoisille ja -näköisille! :)

Lopputekstien animaatio
Traileri

Movie Monday # 3 - Menetetyt tunnit

Movie Monday blogin viime maanantain haasteessa haetaan elokuvaa, joka on yksinkertaisesti HUONO. Nyt siis suljetaan pois tapaukset, joissa jokin elokuva on niin huono, että se on jo hyvä. Jokin elokuva, jonka kohdalla toivot, ettet olisi ikinä nähnytkään tätä ja käyttänyt aikasi johonkin parempaan.

En onnistunut paikantamaan muistiinpanojani, jossa olin joskus ihan listannut omasta mielestä aivan käsittämättömän kamalia tekeleitä, mutta eiköhän aiheesta tule joskus jokin top-lista. Elokuva, jonka nyt valitsin tuli heti mieleeni, mutta odotin jos olisin keksinyt jotain paaaaaljon järkyttävämpää. Eli tämä ei ole se The HuonoinLeffaIkinä, mutta "hyville" sijoille se pääsisi kamalien elokuvien listalla naurettavan helposti:


Urhea pieni leivänpaahdin


Tämä mieleni rampauttanut lasten animaatio on vuodelta 1987 ja kertoo kodinkoneista, jotka lähtevät etsimään oikeaa omistajaansa. Vaikka olin vasta lapsi nähdessäni tämän ensimmäistä kertaa, tajusin jo silloin että dubbaus oli aivan korviaraastavaa, jos ei pelkkä musiikki jo saanut korvia vuotamaan verta. Visuaalisesti elokuva oli mielestäni jo silloin susiruma ja kodinkoneet päähenkilöinä eivät sitten sytyttäneet niin yhtään! "Isona" en ole elokuvaa edes katsonut kertaakaan, vaan tehnyt parhaani ravistaakseni sen ulos aivoistani.

Hyi hyi ja hyi

Tiesitkö että: x-men 1-3

• Wolverinen osaan harkittiin muun muassa Russel Crowea, Aaron Eckhart:ia, Jean-Claude Van Dammea, Viggo Mortensenia ja Edward Nortonia

• Mystikon rooli asetti rajoituksia Rebecca Romijn elämälle täysin mittatilaustyönä tehtyjen ihoproteesien takia: hän ei saanut juoda viiniä, käyttää ihovoiteita tai lentää kuvauksia edeltävinä päivinä, sillä ne olisivat aiheuttaneet proteesien irtoamisen

• Kitty Pryde (Shadowcat) löytyy kaikista kolmesta elokuvasta, mutta häntä esittää eri henkilö jokaisella kerralla. Ensimmäisessä elokuvassa Sumela Kay, toisessa Katie Stuart ja viimeisessä elokuvassa Ellen Page, jossa Kitty on paljon suuremmassa osassa kuin kahdessa aikaisemmassa

• Patrick Stewart (Xavier) ja Ian McKellen (Magneto) eivät kumpikaan osanneet ensimmäisen elokuvan kuvausten aikaan pelata shakkia

• X-men 2:ssa Alan Cumming (Nightcrawler)joutui kestämään 10 tunnin muodonmuutos prosessin muuttuakseen roolihahmokseen elokuvan kirkko kohtauksia varten. Cumming koki Nightcrawler meikin käytön sen verran hankalaksi, ettei suostunut enää kolmanteen elokuvaan ja tämän vuoksi kyseinen hahmokaan ei esiinny elokuvassa.

• Neil Patrick Harris haki myös Nightcrawlerin roolia, mutta hävisi siinä taistossa Alan Cumming:lle tämän osatessa puhua sujuvaa saksaa

• Jean Greyn monologi toisen elokuvan lopussa on sama kuin Professori X:n monologi ensimmäisen elokuvan alussa

• X-men 2:ssa on muutama kohtaus, jossa professori X ”pysäyttää ajan”. Näissä kohtauksissa liikkumattomia taustahenkilöitä esittivät ammattimiimikot, joilla oli tarpeeksi kokemusta paikalla olosta

• Pyron sytkärissä on kuvattuna hai ohjaajan henkilökohtaisena kunnianosoituksena Tappajahai elokuvia kohtaan

• X-men 2 on ainoa elokuva, missä Stan Lee ei tee cameo roolia

• Kolmannessa x-men elokuvassa näyttelevät Hugh Jackman (Wolverine), Halle Berry (Storm) ja Vinnie Jones (Juggernaut), jotka kaikki esiintyvät myös elokuvassa Swordfish

• Ben Foster, joka esittää Enkeliä 3. elokuvassa, pelkää korkeita paikkoja

• Viimeisessä kohtaamisessa Halle Berry suoritti suuren osan omista stunteistaan, mukaan lukien pyörremyrsky tempun, jonka jälkeen hän tosin oli niin huonovointinen, että oksensi seuraavan kohtauksen kuvauksissa

• X-men: viimeinen kohtaaminen on harvoja elokuvia, jotka ovat tuottaneet aiempia osiaan enemmän Spiderman 3:n ja Kuninkaan paluun lisäksi

Lähteenä imdb

Paul

Ohjaaja: Greg Mottola
Käsikirjoitus: Simon Pegg & Nick Frost
Pääosissa: Simon Pegg, Nick Frost, Seth Rogen, Kristen Wiig, Jason Bateman & Sigourney Weaver
Kesto: 1h 44min
Ikäraja: 13

Grame Willy (Pegg) ja Clive Collings (Frost) ovat kaksi nörttikaverusta, joista toinen tituleeraa itseään kirjalijaksi ja toinen taas kuvittajaksi. Kaksikko on suorittamassa kunnon scifi road trippiä alkaen comic con:sta koluten kaikki mantereen tärkeimmät ufohavaintoalueet. Matkaan tulee kuitenkin pieni vihreä mutka, heidän kirjaimellisesti törmätessään ulkoavaruuden asukkiin, joka tarvitsee heidän apuaan. Hieman törkyturpainen alien on nimeltään Paul ja hän on karannut salaisesta tutkimuslaitoksesta ja on valmis nyt palaamaan kotiin. Perässä juoksee mustiinpukeutuneita miehiä ja matkalla törmäämme muun muassa himouskovaiseen naissukupuolen edustajaan ja hänen isäänsä.


Pegg & Frost yhdistelmältä olen aikaisemmin nähnyt kauhukomedia Shaun of the death:n, joka on mieleen jäänyt yhtenä suosikkikomedioista, joten pystyin suhteellisen turvallisessa mielentilassa pistää tällekin odotuksia. Paul oli juuri sitä piristystä, mitä odotin: kelpo komediaa, joka mässäilee hyvässä mielessä scifi viittauksillaan. Jos vertaa nyt tämän kesän toiseen merkittävään komediapläjäykseen eli Kauhea kankkunen kakkoseen, niin kyllä tämä minun arvoasteikolla loikkaa sen yli kevyesti.

Paul on hahmona verraton, joka tuo uutta tuulta avaruusolentojen henkilökuviin. Pegg:n ja Frostin henkilökemia taas tuntuu paranevan vuosi vuodelta. Eniten kyllä odotin scifiveteraani Sigourney Weaverin suoritukselta, sillä rouvahan esitti aikoinaan Ripleytä Alien-elokuvissa. Olisin kaivannut yhtä pienoista lisäviittausta Alien elokuviin Weaverin ollessa esillä, mutta oli se jo nautintoa ilmankin. Muut verrattomat scifi viittaukset ja vitsit jätän teille bongattaviksi. Jos tykkäät yhtään scifistä ja Pegg&Frost kombinaatiosta, tämä on sun juttusi :)

Tää ainakii tykkäs!

Tunnistustehtävä 9

Tunnistettavaksi saapuu 12 Oscarin arvoista kaunotarta eli kaikki heistä ovat voittaneet parhaan naispääosan pystin ja ajallisesti rajasin tämän vuosiin 1997-2009. On mahdollista että jatkoakin tähän teemaan seuraa, sillä onhan noita aikaisempiakin vaikka millä mitalla :)


Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla!

Kauhea kankkunen 2

Ohjaaja: Todd Phillips
Käsikirjoitus: Todd Phillips & Scot Amstrong
Pääosissa: Bradley Cooper, Ed Helms, Zach Galifianakis, Justin Bartha, Ken Jeong & Jamie Chung
Kesto: 1h 40min
Ikäraja: 13

Kauhea Kankkunen 2 on jatko-osa vuoden 2009 yllättävän menestyksekkäälle komedialle.

Ensimmäisestä osasta tutun "susilauman" älykkö Stu on menossa naimisiin ja häät aiotaan pitää tulevan vaimon Laurenin kotimaassa Thaimaassa. Stu, jonka pitäisi tehdä vaikutus myös Laurenin jäänkovaan isään, ei halua riskeerata mitään ja on jättänyt suosiolla niin ikään edellisestä osasta tutun Alanin pois kutsuttujen listalta. Nelikon kaksi muuta kaverusta Doug ja Phil kuitenkin suostuttelevat Stun ottamaan Alaninkin mukaan. Stun linja on kuitenkin järkkymätön: mitkään oikeat polttarit eivät tule kysymykseenkään, mutta kaverusten suostuttelulla he päätyvät Laurenin pikkuveljen Teddyn kanssa rannalle ottamaan vain yhdet. Historia toistaa ikävästi itseään ja pojat heräävät kuten ennen vanhaan mitään muistamatta tällä kertaa Bangkokista. Edellisessä osassa kateissa ollut Doug on nyt täysin kunnossa juhlapaikalla ja ihmettelee missä muut ovat ja tällä kertaa etsitäänkin Teddyä ja samalla koitetaan saada selville mitä ihmettä edellisenä iltana tapahtui.

Kauhean kankkusen juoni seuraa jopa liiaksikin samaa kaavaa kuin ensimmäinen osa. Sama tarina, uusi tapahtuma paikka, joten jotain uudempaa olisin kaivannut tältä, vaikkakin vitsien tasoa on koitettu nostaa selvästi härskimmäksi. Kyllähän tämä nauratti monessakin kohtaa oikein kunnolla, mutta pelkkä nauruhermojen tykitys ei loppupeleissä riitä pitkälle.


Henkilöhahmot ovat edelleen oivalliset, etenkin päähenkilö Stu, joka antaa realistisimman reaktion elokuvan tapahtumiin ja häntä höykytetäänkin kaikista eniten. Alan on edelleen niin omalaatuinen tapaus ettei tiedä miten päin olisi ja härö bisnesmies Chow on yhtä mainio tapaus kuin ensimmäisessä osassa. Luulen tekijöiden nojaavan aika paljon sen varaan, että tämän on nähnyt aikaisemmin ja päähahmot ovat katsojalle tuttuja. Edellistä lukuunottamatta elokuva saattaa kuitenkin loputtoman aiemman toistonsa vuoksi olla virkistävämpi kokemus niille, ketkä eivät ole ekaa osaa nähneet.

Suosittelen siis niille, ketkä eivät ole ensimmäistä kaameaa kankkusta nähneet tai eivät siitä enää mitään muista. Muutoin Kaamea kankkunen 2 saattaa tarjota jopa tuskallista deja vu:ta kaikesta hauskuudestaan huolimatta.

Traileri

MovieMonday # 2 - Rakkain elokuvahahmo

En sitten nähtävästi jaksanutkaan innostua tarpeeksi edellisen maanantain Musikaali aiheesta, mutta tässä ei onneksi onneksi ole mitään pakkoa, jos ei halua. Tämänpäiväinen MovieMonday haaste taasen herätti oitis kutkuttavia ajatuksia tämän elokuvabloggarin mieleen kun vuorossa on käsitellä itselleen rakkainta elokuvahahmoa. MovieMonday on siis leffaystävän haasteblogi ja lisätietoja voitte lukea itse MovieMonday blogista. Suosittelen kaikkia kiinnostuneita osallistumaan :)

Omalla kohdalla sitä kaikista rakkainta ja tärkeintä hahmoa ei tarvinnut lähteä etsimään kaukaa, vaan eiköhän minun pääni heti kääntynyt Sormusten herran toinen toistaan rakkaimpien henkilöhahmojen puoleen. Jos kerran koko trilogia on jättänyt pieneen ihmiseen niinkin suuren jäljen, niin onhan niissä hahmoissakin oltava sitä jotain. Eiköhän se sitten kallistunutkin sinne päähenkilön puoleen eli Frodo Reppuliin (Frodo Baggins) Elijah Woodin esittämänä, vaikka kirjaversiokin on rakas.


Ajatus "pienikin voi tehdä suuria tekoja" tuntuu kulminoituvan Frodo Reppulissa, joka on kaikkea muuta kuin tavallinen sankarihahmo ja joka kuitenkin omaa sisäistä voimaa enemmän kuin yksikään "suurempi" soturi. Jokin tässä puree minuun vahvasti. Liekö sitten oma pienuuteni ja rauhaarakastava luonteeni, joka tekee Frodoon samaistumisen erittäin helpoksi. Elijah Wood onnistuu välittämään tunteet minulle katsojana juuri niinkuin pitääkin. Elokuvia katsellessa tunnen Frodon ilon ja onnen kuin myös ikävän ja surun niinkuin olisin hänen paikallaan. Mikään hahmo ei ole pitänyt otteessaan yhtä vahvasti.


Lisäksi Elijah Wood mielestäni näyttää juurikin Frodolta ja en edes mene niihin silmiin nyt tai kirjoitan tätä vielä huomennakin. Frodo Reppuli on kaikista rakkain elokuvahahmo minulle, koska hän kuljettaa minut läpi elämänsä seikkailun iloineen ja suruineen, jollaiseen en muuten koskaan pääsisi :)

X-Men: First class

Ohjaaja: Matthew Vaughn
Käsikirjoitus: Sheldon Turner & Bryan Singer
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Kevin Bacon, January Jones, Rose Byrne, Jennifer Lawrence, Zoë Kravitz, Nicholas Hoult, Lucas Till
Musiikki: Henry Jackman
Kesto: 2h 12min
Ikäraja: 13

X-Men First Class aloittaa alusta puhtaalta pöydältä ja käynnistää uuden x-men elokuvien trilogian. Elokuva luo katseensa mutanttiyhteisön alkuvaiheisiin, eritoten linssi suunnattuna tulevan professori X:n ja Magneton alkutaipaleelle.

Elokuva käynnistyy otteilla Erik Lensherrin kokemuksista keskitysleirillä ja samoihin aikoihin toisaalla pieni poika nimeltä Charles Xavier tapaa mielenkiintoisen muodonmuuttaja tytön Ravenin. Vuosia kuluu ja Erik Lensherr hautoo kostoa miehelle, joka on vastuussa häntä kohtaan tehdyistä vääryksistä. Hän aikoo surmata miehen keinolla millä hyvänsä ja apuvoimanaan hänellä on muun muassa ainutlaatuinen kyky vaikuttaa kaikkeen metalliin. Charles Xavier viettää sen sijaan jopa aavistuksen hulttiomaista nuoruuttaan hyödyntämällä kykyään lukea ihmisten ajatuksia ja eritoten jalostamalla edellä mainittua taitoa naisten iskemiseen. Charles saa kuitenkin muutakin ajateltavaa CIA:n agentin Moira MacTaggertin pyytäessä häntä avukseen tutkimuksiinsa Charlesin vankan mutaatioevoluutio tietopohjan tähden. Näissä meiningeissä Charles tapaa Erikin, joiden välille kehkeytyykin luja side, vaikkakin heillä on hieman eriävät kannat muutamassa mutanttiasiassa. Yhdessä he etsivät ja värväävät joukkoihinsa mutantteja Charlesin uskoen, että kun he aikanaan tulevat ulos kaapista mutantteina, kansa hyväksyy heidät, jos he auttavat kukistamaan yhteisen vihollisen.

X-Men: first class on aidosti onnistunut suoritus ollakseen supersankari elokuva. Todelliset historialliset tapahtumat on nivoutettu mukaan elokuvaan, niin että voisi uskoa mutanttien uskottavuuden rajoissa näin käyneen 60-luvulla. Edelliset kolme elokuvaa ei ole suinkaan unohdettu, vaan niihin viitataan ja niistä lypsetään muutamia mehukkaimpia marvel hetkiä tähän elokuvaan.

Ikinä en olisi uskonut James McAvoyn ja Michael Fassbenderin astuvan niin hyvin Magneton ja Xavierin saappaisiin. Sen verran isot saappaat jättivät kunnialliset herrat Ian McKellen ja Patrick Stewart, mutta tietyllä tavalla nämä nuoremmat eivät vaan yllä samaan tasoon, vaan jopa hieman menevät ohi! Kevin Bacon kuulostii vähän hupaisalta valinnalta pahikseksi, mutta elokuvassa herra suoriutuu oikein hyvin, eikä enää naurata (hyvällä tavalla tai siis huonolla tai no, joku tietää mitä tarkoitan). Mystikkoa näyttelevä Jennifer Lawrence ja Petoa näyttelevä Skins-sarjasta tuttu Nicholas Hoult tekevät niin ikään kiitettävän suorituksen.


Aikaisempiin x-men:eihin ja muihinkin supersankarifilmatisointeihin verrattuna First class on reppaasti syvällisempi ja henkilöhahmojen kehitys on suuremmassa osassa, mikä on suuri ilo katsella. Keskeisessä osassa oleva Magneton ja Xavierin ystävyys ja miten heidän tiensä eroaa, on esitetty loogisesti ilman ylilaskelmoitua draamaa ja liian nopeita tapahtumaketjuja. Syvennyksen kuoppaa kaivaa lisäksi ainakin mystikon ulkonäkökriisi ja yleinen mutanttien "olen erilainen" ajatelma.

X-Men First Class sopii kaikille ja erityisesti niille, jotka janoaa sitä oikeasti hyvää supersankarielokuvaa. Ei hätää siihen on päästy ja mikä vielä parempaa: pitkästä aikaa kova tapaus, joka ei ole 3D!

Hobitti päivitys 5

Hobittilasta kuuluu taas uusia uutisia:

Molempien elokuvien nimet ja ensi-ilta päivät on julkistettu. Ensimmäinen osa kantaa nimeä The Hobbit: An Unexpected Journey ja saa ensi-iltansa 14. joulukuuta 2012. Toinen osa taasen on nimeltään The Hobbit: There and Back Again ja vastaavasti ensi-ilta on joulukuussa 13. päivä 2013.

Stephen Fry on kiinnitetty Esgarothin (=järvikaupungin) johtajan rooliin. Kaksi ei niin tunnettua nimeä Conan Stevens ja Ryan Gage ovat myös tulossa mukaan. Gage tulee esittämään erästä Reppulien suvun jäsentä ja Stevens örkki Azogia.

Orlando Bloomin fanit riemastuvat, sillä mies palaa Legolasin saappaisiin. Miten tämä on mahdollista, en tiedä. Legolashan ei esiinny Hobitti kirjassa, mutta kerran kyseessä on haltija ja hänen ollessa jo järkyttävän vanha ihmisten mittapuulla sormusten sodan aikaan, on tietysti iän puolesta mahdollista että Legolas vilahtaa Synkmetsän haltijoiden joukossa. Tässäkin asiassa jätän sen luottavaisesti herran (=Peter Jacksonin) haltuun.

Alla muutama fanien tekemä kansi paremman puutteeseen :)


lähde, lähde2, lähde3