Doria Etsimässä

Ohjaaja: Andrew Stanton
Käsikirjoitus: Victoria Strouse
Musiikki: Thomas Newman
Pääosissa: Ellen DeGeneres, Albert Brooks, Hayden Rolence, Ed O'Neill, Diane Keaton, Eugene Levy, Kaitlin Olson, Ty Burrell, Dominic West, Idris Elba & Sigourney Weaver
Kesto: 1h 45min
Ikäraja: 7

Pixarin viimeisin Doria etsimässä on jatko-osa vuoden 2003 Oscar-palkitulle animaatiolle Nemoa etsimässä. Nimensä mukaan nyt etsiskellään Doria, joka taas puolestaan etsii vanhempiaan.

Lähimuistin häiriöistä koko ikänsä kärsinyt Dori asustaa riutalla Nemon ja Marlinin kanssa. On kulunut noin vuosi edellisestä suuresta seikkailusta, joka alunperin yhdisti Dorin osaksi vuokkokalojen perhettä. Ylihuolehtiva Marlin ei enää höösää niin paljon poikansa Nemon ympärillä, vaan kanavoi vanhemmuuttaan enemmän Dorin suuntaan, koska pelkää tälle sattuvan jotain huonomuistisuuden seurauksena. Kun Dori eräänä päivänä muistaa yhtäkkiä omat vanhempansa, iskee hänelle palava halu löytää heidät jälleen, mutta tiedostaa itsekin omat rajoituksensa. Marlin ja Nemo päättävät tietenkin auttaa kalaa, joka auttoi heitäkin löytämään taas toisensa.

Dorin edeltäjää Nemoa on monesti kutsuttu menestyselokuvaksi, sillä se paukutteli lippukassaa (jenkeissä) sekä on yltänyt moniin listauksiin parhaista elokuvista. Itse täytyy myöntää, että en ole aiempaa elokuvaa ihan niin ihmeellisenä pitänyt, enkä muista sen olleen ainakaan tällä mantereella ihan niin suuri hitti (katsojaluvuissa ohi mennyt mm. Ice Age jatkikset). Leffa on kyllä nykyään omassakin hyllyssä aidossa vhs-muodossa näin myöhemmin hankittuna, mutta enpäs ole juuri tuona kasettina sitä koskaan pyörittänyt. Ensimmäisestä elokuvasta muistan parhaiten juurikin Dorin hahmon, joka oli ihan suursuosikkini, sillä Ellenin komedia vaan tuppaa osumaan. Oikeastaan siksi olinkin jopa vähän huolissani, kun toimiva sivuhahmo asetetaan nyt elokuvan pääosaan.

Doria etsimässä osoittautui harvinaisen tasaisen vahvaksi tapaukseksi, varsinkin ollessaan "vain" jatko-osa. Muistini saattaa olla tässä kohtaa yhtä huono kuin päähenkilönkin, mutta minusta tämä vaikutti peräti edeltäjäänsä paremmalta. Dorin kiinnitys päärooliin tuntuu jopa perin luontevalta, eikä dynamiikka kärsi ollenkaan, koska Marlin ja Nemo ovat edelleen aktiivisena mukana. Monet mainiot sivuhahmot tuovat osin huumoria enemmän tai vähemmän, mutta estradi nauratuksessa on kuitenkin oikeutetusti varattu edelleen Dorille. Tämän ajatuksenjuoksu ja välitön olemus jaksaa vaan vieläkin kirvoittaa naurut. Doria on myös helppo tsempata tämän reilun ja hyväntahtoisen olemuksen tähden. Elokuvan päällimäisenä jälkitunteena on kaikki se hauskuus, mutta kyllä siellä on muutama ihan taattu Pixar-hetki (kuten ne kuoret, voi jestas sentään). Ympäristöasioita sivutaan myös etäisellä vilkaisulla lastenelokuvalle sopivaan tapaan.

Ellen DeGeneres on paras valinta Doriksi ikinä ja hahmo on käsittääkseni kirjoitettukin ääninäyttelijäänsä silmällä pitäen. Kun pääosassa on yksi mielestäni hauskimpia ihmisiä ikinä, niin on aika selviö, että katsoin juurikin sen originaalin version. Tässä ei olisi ollut muita vaihtoehtoja eli jos originaali olisi ehtinyt jo ohjelmistosta hävitä, niin leffa olisi saanut odottaa kotikatseluun. Dubatusta versiosta on kyllä pakko nostaa esille blogikollega Artun (joka suosii aina dubattua) kertoma seikka. Dorin vanhempien nimet (Jenny ja Charlie) ovat vääntyneet suomenkielisessä hauskan selvään valintaan, Jenniksi ja Sauliksi (hoho). En myöskään etukäteen tiennyt kuka on originaalissa "Paula Vesala" ja halusin sen tulevan yllätyksenä, joten en googlettanutkaan asiaa etukäteen. Alkuperäisen version ääninäyttelijäpoppoossa on kauttaaltaan toki mainioita valintoja aina Brooksista Idris Elbaan, mutta minusta hauska huomio on, että joukossa on myös kaksi Modernin perheen näyttelijää eli Ed O'Neill ja Ty Burrell. Ensimmäistä kertaa suosikkini Thomas Newman ei kuulostanut itseltään (eli en tunnistanut kyseistä säveltäjää elokuvan aikana), enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta joka tapauksessa hänestä tuli nyt enemmän mieleen serkkunsa Randy Newman.

Doria Etsimässä on jopa ensimmäistä osaa vetovoimaisempi tapaus ja varustettu lisäksi yhä sillä taatulla pixar-leffan sympaattisuus-asteella. Peittoaa mielestäni tämän vuoden animaatiotarjonnassa esimerkiksi Lemmikkien salaisen elämän.