 |
| Kuva täältä |
Pääosissa: Hugh Jackman, Anne Hathaway, Russell Crowe, Amanda Seyfried, Sacha Baron Cohen, Helena Bonham Carter & Eddie Redmayne
Kesto: 2h 37min
Ikäraja: 12
Les Miserables on tunnettu musikaali tuotuna valkokankaalle. Pääosassa on Jean Valjean (Hugh Jackman), joka on suorittanut rikostaan varkaudesta jo 20 vuotta, kunnes karkaa ehdonalaisessa ollessaan. Hän tekee käänteen elämässään ja elää valenimen suojassa pormestariksi asti. Valjean kohtaa toisen ihmissielun, tehdastyöläisen Fantinen (Anne Hathaway), jota kohtalo ohjaa päinvastaiseen suuntaan, mutta Valjean ei aluksi noteeraa naisen ahdinkoa. Jälkeenpäin Valjean kokee tunnontuskia niin Fantinesta, kuin myös viattomasta miehestä, joka aiotaan tuomita hänen sijaansa. Valjean tunnustaa olevansa vanki numero 24601, jota poliisitarkastaja Javert (Russel Crowe) on jahdannut aina tämän paosta saakka, mutta häntä ei juuri sinä hetkenä oteta tosissaan. Tunnustuksen jälkeen Valjean saa tilaisuuden auttaa Fantinea, jolle hän lupaa tämän kuolinvuoteella pitävänsä huolen Fantinen pienestä tyttärestä Cosettesta. Nyt hän joutuu kuitenkin pakenemaan Cosetten tähden. 9 vuotta he piileskelevät lain kouraa ja tänä aikana on kansassa alkanut kyteä eriarvoisuuden aiheuttama kapinahenki. Erään rikkaan suvun vesa (Eddie Redmayne) ei anna oman asemansa estää häntä liittymästä vallankumouksen joukkoihin. Samainen nuorukainen näkee Cosetten huoltajansa kanssa kaupungilla ja ihastuu tyttöön päätä pahkaa. Kurjuuden kärjistyessä kapinaksi nousee kansa barrikadeille parempaa huomista varten. Ketkä selviävät verilöylystä? Saavatko rakastavaiset toisensa? Pääseekö Valjean irti häntä jahtaavasta Javertista ja löytää rauhan?
 |
| Kuva täältä |
Kahdeksan ehdokkuutta napannut Les Miserables ei todellakaan pettänyt odotuksia. Jo elokuvan alkuminuutit rumpujen pauhatessa ja vankien laulaessa sykähdyttää niin, että sisuksissa tunnahtaa. Tarinan ollessa itselleen tuttu ja varauduttua pitkään kestoon, soljui elokuva eteenpäin kauniisti pituudestaan huolimatta. Vaikka kyseessä onkin musikaali, yllätyin hieman, että elokuvassa lauletaan oikeastaan joka repliikki. Tähänkin meni ihan pieni hetki tottua. Eniten sen takia, että tutut naamat on tottunut näkemään puhumassa puhuen, ei laulaen. Sitten kun laulamiseen sopeutuu, siitä vain nauttii täysin siemauksin. Sanat kumpuavat syvemmältä laulettaessa, joten tunnetta sanojen takana tuntuu olevan vielä enemmän.
 |
| Kuva täältä |
Näyttelijätyö on häikäsevää kaikkien kohdalla jo senkin seikan tähden, että lauluja ei oltu nauhoitettu tavalliseen tapaan etukäteen ja huulisynkattu kuvauksissa, vaan ihan oikeasti laulettu menemään kameran pyöriessä. Vaikka taustamusiikit onkin lisätty myöhemmin, voi vain kuvitella millainen tunnelma kuvauksissa on ollut. Erityisen suuren vaikutuksen itseeni teki Anne Hathawayn häkellyttävä roolisuoritus Fantinena. Kohtaus, jossa Hathaway laulaa kappaleen I Dreamed a Dream lunastaa odotukset ja enemmänkin. Läheltä kuvatut kasvot heijastavat niin suurta surua, että katsojaankin sattuu. Episodin juttu elokuvasta kertoo kuinka Hathaway todella halusi roolin ja erityisesti siitä syystä, että hänen äitinsä on esittänyt kyseisen roolin musikaaliversiossa. Tämän kun tiesin jo etukäteen leffaan mennessä, toi se kohtaukseen lisää tunnetta ja taianomaisuutta.
Les Miserables sitoo elokuvan ja musikaalin laulun kantavalla voimalla ja elokuvan taikuudella yhdeksi ainutkertaiseksi ja todella upeaksi taide-elämykseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti