Näytetään tekstit, joissa on tunniste gravity. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste gravity. Näytä kaikki tekstit

3. maaliskuuta 2014

Oscar-valvojaiset 2014

Perinteiset valvojaiset on nyt valvottu ja nukuttu päivänvalossa silmälappujen voimalla. Yleisesti ottaen oli hieno gaala, joka toimi jo ihan siksi, että siinä ei yritetty liikaa mitään. Ylimääräiset hupsuttelupätkät ja erikoisesitykset puuttuivat, ainoastaan sankarit elokuvissa-teeman tienoilta esitettiin muutamat koosteet. Kaikki Oscar-gaalan perusainekset olivat kuitenkin paikallaan, mikä riittää mainiosti. Ellen DeGeneres on helkkarin hyvä juontaja, jonka vitsit eivät pahastuta kuin äärimmäisen tiukkapipoisia heppuja. Suomalaiseen selostustiimiin olin myös hyvin tyytyväinen, he osasivat lopettaa puheensa ajoissa ja puhe pysyi suurimmaksi osaksi tiukasti aiheessa (vrt. Lauri Nurskeen minäminäminä-höpinöihin Nelosen aikaisissa lähetyksissä muiden yrittäessä änkeä päälle vielä omat asiansa ja monet jutut piti jatkuvasti vetää raa'asti poikki, kun Hollywoodin piti palata. Tuollainen aamutv-haastis tyyppinen ei vain tässä toimi, onneksi Yle!).


Massu tuli täyteen
Punainen matto katseltiin blogikollega Artun vinkkauksesta ISTV Live:stä ja ensimmäiseen tuntiin/tunteihin siellä ei tunnetusti tapahdu vielä mitään, joten tässä kohtaa vedetään aina kisakatsomossa alkumätöt. Ensimmäisiä tunnistettavia naamoja itselleni oli Olivia Wilde, joka saapui vauvavatsansa kanssa. Paikalla oli myös myöhemmin toinen vatsalla varustettu näyttelijätär eli Djangosta tuttu Kerry Washington. Molemmilla oli kummusta huolimatta tyylikkäät puvut.


Muutoin ei puvuissa ollut yleisesti suuriä ääripäitä tai kummallisuuksia, toimiviakaan semmoisia. Hepeneet oli valittu aika turvallisesti ja varmasti toimivista. Pidin erityisesti Jennifer Lawrencen, Lupita Nyong'on, Charlize Theronin, Amy Adamsin ja Penelope Cruzin asukokonaisuuksista. Illan ykkönen oli kuitenkin omaan silmään Cate Blanchett, joka näytti jo melkein kuninkaalliselta. Miesten asuissa oli enemmän otettu riskejä, kuten Pharrell Williamsin tapauksessa, jonka puvun alaosana olivat lyhytlahkeiset housut. Matthew McConaughey näytti todella hienolta valkoisessa yläosassa ja ennenkaikkea niin terveeltä taas normaalimitoissaan. Jared Leto oli aavistuksen hullunkurisen näköinen pitkässä tukassa ja parrassa, kun pukukin oli hieman kulahtanutta väriskaalaa. 

Punaista mattoa olisi ollut vielä katsottavana, mutta lähetys katkesi kesken, eikä korjaantunut ennen varsinaista gaalaa. Koitimme katsoa, jos olisimme saaneet katsottua lisää jotain muuta kautta, mutta ei onnistunut johtuen joko meidän aivoistamme tai kuormituksesta lähetyksissä. Ukrainan kuvaa ei jaksanut kuitenkaan katsoa, niin katsoimme sen sijaan suomalaisen kilpailijan lyhärin Pitääkö mun kaikki hoitaa? Yle Areenasta, kun veli ei ollut sitä vielä nähnyt. Lyhärihän esitettiin vielä Yle Teemalla ennen gaalan alkua, mutta mikä siinä, hauska pätkä se on katsella uudestaankin.


Itse Gaalassa ei ollut mitään mahtipontisia aloituspätkiä, vaan homma nojasi Ellenin taitoihin lämmitellä yleisö ja sen hän tosiaan taitaa. Ensimmäinen pysti miessivuosasta meni juuri mihin halusin eli Jared Letolle Dallas Buyers Club:sta ja tavallisesti itku ei tule vielä näin aikaisessa vaiheessa iltaa, mutta herran puhe oli niin upea, että nyyhkishän siinä tuli. Jim Carreyn johdolla katseltiin kuvia animaatioiden sankareista välipätkänä. Kaksi seuraavaa pystiä menivät myös ensisijaisille suosikeilleni: puvustus luonnollisesti Gatsbylle ja makeeraus Dallas Buyers Club:lle.

Animaatiolyhärin kisaajista en ollut nähnyt kuin sen, joka oli Frozenin alussa, mutta tässä voiton vei kuitenkin Mr. Hublot. Parhaan animaation Oscar meni sitten ilman muuta Frozenille. Sankareista nähtiin Sally Fieldin esittelyssä arkipäivän sankareita ja pätkän alussa soi se Thomas Newmanin upea kappale Revolutionary Road elokuvasta. Oma ykkössuosikkini Gravity avasi pystitilinsä Erikoistehosteiden palkinnolla (voi Hobittia..). Seuraavaksi kotiyleisö sai jännittää, kun suomen edustaja oli lyhytelokuvassa ehdolla ja vaikka palkintoa ei sitten tullutkaan, oli lyhärin suomenkielisen nimen lausuminen jo penkiltä putoamisen arvoinen seikka.

Dokkarien palkitsemisen, Governor Awardsien ja ulkomaisen elokuvan jälkeen Gravity otti haltuun taas ansaitusti kaksi pystiä: Äänileikkaus ja Äänisuunnittelu. Naissivuosaa jännäsin sormet ristissä, kun nähtyäni taas Lupitan parhaan palan 12 Years a Slavesta, halusin hänen sittenkin saavan sen Jennifer Lawrencesta huolimatta (jonka pätkä Hustlesta ei tosin ollut paras mahdollinen). Pääsi hyppimään penkissä, kun Lupita sen sitten vei ja niin onnellisena että! Gravity vei jälleen kaksi peräkkäistä palkintoa: Kuvaus ja Editointi, yeah!

Ellen sai kaverikuvaan muun muassa Jared Leton, Jennifer Lawrencen, Meryl Sreepin, Julia Robertsin, Bradley Cooperin, Brad Pittin, Kevin Spaceyn, Lupita Nyong'on ja Angelina Jolien

Lavastuksesta Gatsby pokasi toisen palkintonsa, jonka jälkeen näimme vielä yhden Sankarit pätkän. Chris "Kapteeni Amerikka" Evans esitteli suosittuja sankareita, jossa vilisi omia lemppareita tooooosi paljon: Frodo, Star Wars, Potter, Hushpuppy... kaikkia. Poismenneiden muistelon esitteli arvokas Glenn Close ja näistä nimistä eniten sykäytti viimeisenä mainittu Philip Seymour Hoffman. Parhaan musiikin palkinto meni taas kerran ansaitusti Gravitylle. Paras laulu oli mikäs muukaan kuin "Let it go", joka siis kuultiin gaalassakin livenä ja aika hyvin Idina veti livenä, vaikka kappale on vaikea ja ehkä pienet paineetkin esittää se tälläisessä tilaisuudessa.

Sovittettu käsikirjoitus osastolla itselläni oli monta suosikkia ja näistä se voittaja löytyikin, joka oli 12 Years a Slave. Puolestaan Alkuperäisessä käsiksessä kannatin Dallas Buyers Club:ia ja olin ekaa kertaa tämän gaalan aikana hölmistynyt, kun se meni vika osoitteeseen eli Her elokuvalle. Ohjauksen sai kuitenkin taas oma suosikkini Alfonso Cuaron Gravitystä.

Naispääosassa en ollut pystynyt etukäteen rajaamaan yhtä suosikkia, niin ollen Cate Blanchettin voitto oli yhtä tervetullut, kuin Judin tai Merylinin olisi ollut. Caten kiitospuhe oli kyllä todella hyvä ja inspiroiva. Miespääosan esitteli Jennifer Lawrence, jonka esiintyminen oli tällä kertaa jotenkin akward eikä hän onnistunut hauskuuttamaan yleisöä kuten yleensä (liekö pitkä kesto vaikuttanut jo kaikkiin). Leo ei taaskaan saanut pystiä, mutta se meni kyllä toiseksi parhaalle eli Matthew McConaugheylle Dallas Buyers Club:sta.

Ennen kuin paras elokuva palkittiin totesin jo, että ei haittaa, jos sen saa joku muu kuin Gravity, kun Cuaronin teos on jo pokannut suurimman osan. Palkinto menikin oikein hyvään osoitteeseen eli 12 Years a Slavelle, jonka ohjaaja Steve McQueen papatti kiitoksiaan niin innoissaan, että selkoa ei meinannut saada.

Hieno Gaala jälleen, etenkin Gravityn menestys. Totesinkin ennen nukkumaanmenoa, että vuoden 2003 gaalan jälkeen, ei ole ollutkaan yhtään gaalaa, jossa olisi mennyt pystejä melkein pelkästään juuri niille, joille haluan. Siistiä!



Gravity sai 7 Oscaria: Erikoistehosteet, Äänisuunnittelu, Äänileikkaus, Kuvaus, Leikkaus, Musiikki & Ohjaus  

12 Years a Slave sai 3 Oscaria: Paras elokuva, Sovitettu käsikirjoitus & Naissivuosa

Dallas Buyers Club sai 3 Oscaria: Miessivuosa, Maskeeraus & Miespääosa

Frozen sai 2 Oscaria: Paras animaatio & Kappale

The Great Gatsby sai 2 Oscaria: Lavastus & Puvustus


 

2. maaliskuuta 2014

Ketä liputan Oscareissa

Oscarit on tänään/huomenna!!! Kisastudio laitetaan illalla kondikseen, pöperöt pöytään ja juomat lasiin. Aikomuksena on koittaa saada punaista mattoa näkymään jotain kautta (mahollisesti Oscareitten omilla sivuilla ja/tai E! Entertainmentin sivuilla mediahintin avulla), kun Teema näyttää vain itse gaalan, katsotaan kuin onnistuu kun ei olla mitään tekniikan ihmelapsia. Ilman muuta saa vinkata, jos joku fiksumpi jo tietää mistä ja miten ne näkisi.

Tämän gaalan tiimoilta olen rikkonut oman katsotut Oscar-leffat ennätyksen, kun ohitin viime vuoden tulokseni (16 leffaa) komeasti kokonaisella 20 leffalla. Vaatimuksena on siis edes yksi ehdokkuus, jostain kategoriasta. Luku on 21, jos kotimainen Pitääkö mun kaikki hoitaa-lyhäri lasketaan mukaan.

Ehdokkaat listaan olen omia suosikkejani jo päivitellyt sitä mukaa, kun niitä on tullut katseltua, mutta tässä postauksessa on vielä eriteltynä ketä/mitä kannatan missäkin kategoriassa ja mahdollisesti myös miksi.

20!!!

Lyhytelokuva: Pitääkö mun kaikki hoitaa? (ei varmaan tarvitse perustella)

Paras laulu: Tässä oli ihan selviö aikaisemmin, että liputan Frozenin "Let it Go":ta, mutta nähtyäni Mandelan, olen kahden vaiheilla U2:n "Ordinary love" biisin kanssa. Kumpikin on niin hyviä!

Alkuperäismusiikki: Steven Price Gravitystä oli ensimmäinen suosikkini, koska musiikilla on elokuvassa niin olennainen osa. Jos voitto ei mene edellämainitulle, niin Philomenan soundtrack:stä vastaava Alexandre Desplat on toinen suosikkini.

Erikoistehosteet: Jotta Gravity ei saisi ihan kaikkea, niin reiluuden nimissä haluaisin Hobitin voittavan tämän ja koska Smaug

Äänisuunnittelu, Äänileikkaus & Leikkaus: Gravity on se ykkösvaihtoehto kaikissa. Näissä ei ole missään kuitenkaan niin justiinsa, kun en osaa arvioida elokuvissa näitä kategorioita.

Maskeeraus: Dallas Buyers Club ehdottomasti

Puvustus: The Great Gatsby on ykkössuosikki, mutta ei haittaa jos menee 12 Years a Slavelle tai American Hustlelle

Lavastus: Tässäkin ehkä The Great Gatsby, mutta kaikki muutkin ehdokkaista ovat sen arvoisia

Kuvaus: Gravity voisi olla

Paras animaatio: Frozen! Harmittaa kun uutta Ghibliä ei ole pystynyt vielä näkemään, siitä olisi varmasti vastusta

Sovitettu käsikirjoitus: Ei yhtä selvää suosikkia, liian hyviä kaikki. Philomena, 12 Years a Slave tai Captain Phillips voisi olla joku noista. Paha sanoa, kun ei ole lukenut alkuperäisiä teoksia

Alkuperäinen käsikirjoitus: Dallas Buyers Club, vaikka muutkin hyviä. DBC hieman yli muiden

Miesivuosa: Jared Leto Dallas Buyers Club:sta ehdottomasti

Naissivuosa: Lupita 12 Years a Slave:sta tai loistava Jennifer Lawrence American Hustlesta

Miespääosa: Leon korkea aika saada pysti!

Naispääosa: Paljon kovia, ei yhtä tiettyä suosikkia. Judi Dench ikänsä puolesta, Meryl taas on aina hieno ja Cate Blanchett on myös erinomainen. Kuka vain näistä.

Ohjaus: Gravity kyllä, kyllä kyllä

Paras elokuva: Gravity, mutta on muitakin aivan loistavia. Tässä saa jännätä melkein kaikkien puolesta 
 




18. tammikuuta 2014

Oscar-ehdokkaat 2013 elokuvista

Muutama päivä sitten julkaistiin Oscar-ehdokkaat, joista perinteiden mukaan iso osa kärkinimiä tulee Suomen ensi-iltaan vasta tämän vuoden puolella. Omasta Top15:sta mukaan eksyi tietenkin vuoden paras Gravity (10 ehdokkuutta), Hobitti teknisemmistä ansioista (3 ehdokkuutta), Gatsby (2 ehdokkuutta), Itse Ilkimys (2 ehdokkuutta), Lone Ranger (2 ehdokkuutta), Frozen (2 ehdokkuutta) ja Star Trek Into Darkness (1 ehdokkuus). Ei se nyt niin huonosti mennyt kuin oletin, vaikka Pacific Rim:n pudotus erikoistehosteet sarjasta kirpaiseekin. Gravityn lisäksi paljon ehdokkuuksia vei American Hustle (10), 12 Years a Slave (9), Nebraska (6), Captain Phillips (6), Dallas Buyers Club (6), Her (5), Wolf of Wall Street (5). Hieman yllättäen Jackass elokuva Bad Grandpa on myös kisaamassa maskeerauksessa sekä kotimaista väriä on edustettuna Lyhytelokuva kategoriassa.

Tämän hetken voittajasuosikkini näkyvät lihavoituna:


Paras elokuva

American Hustle
Captain Phillips
Dallas Buyers Club
Gravity
Her
Nebraska
Philomena
12 Years a Slave
The Wolf of Wall Street


Ohjaus

American Hustle - David O. Russell
Gravity - Alfonso Cuaron
Nebraska - Alexander Payne
12 Years a Slave - Steve McQueen
The Wolf of Wall Street - Martin Scorsese


Naispääosa

Amy Adams - American Hustle
Cate Blanchett - Blue Jasmine
Sandra Bullock - Gravity
Judi Dench - Philomena
Meryl Streep - August: Osage County 


Miespääosa

Christian Bale - American Hustle
Bruce Dern - Nebraska
Leonardo DiCaprio - The Wolf of Wall Street
Chiwetel Ejiofor - 12 Years a Slave
Matthew McConaughey - Dallas Buyers Club


Naissivuosa

Sally Hawkins - Blue Jasmine
Jennifer Lawrence - American Hustle
Lupita Nyong'o - 12 Years a Slave
Julia Roberts - August: Osage County
June Squibb - Nebraska

Miessivuosa

Barkhad Abdi - Captain Phillips
Bradley Cooper - American Hustle
Michael Fassbender - 12 Years a Slave
Jonah Hill - The Wolf of Wall Street
Jared Leto - Dallas Buyers Club


Alkuperäiskäsikirjoitus

American Hustle
Blue Jasmine
Dallas Buyers Club
Her
Nebraska


Sovitettu käsikirjoitus

Rakkautta ennen keskiyötä
Captain Phillips
Philomena
12 Years a Slave
The Wolf of Wall Street


Paras animaatio

Croodit
Itse Ilkimys 2
Ernest & Celestine
Frozen
The Wind Rises 


Kuvaus

The Grandmaster
Gravity
Tätä mieltä olen Gravityn kanssakilpailijoista
Inside Llewyn Davis
Nebraska
Prisoners


Lavastus

American Hustle
Gravity
The Great Gatsby
Her
12 Years a Slave



Puvustus

American Hustle
The Grandmaster
The Great Gastby
The Invisible Woman
12 Years a Slave


Maskeeraus

Dallas Buyers Club
Jackass Presents: Bad Grandpa
The Lone Ranger


Leikkaus 

American Hustle
Captain Phillips
Dallas Buyers Club
Gravity
12 Years a Slave


Äänileikkaus

All is Lost
Captain Phillips
Gravity
The Hobbit: The Desolation of Smaug
Lone Survivor 


Äänisuunnittelu

Captain Phillips
Gravity
The Hobbit: The Desolation of Smaug
Inside Llewyn Davis
Lone Survivor 

Erikoistehosteet

Gravity
The Hobbit: The Desolation of Smaug
Iron Man 3
The Lone Ranger
Star Trek Into Darkness 

Alkuperäismusiikki

The Book Thief (John Williams)
Gravity (Steven Price)
Her (William Butler & Owen Ballett)
Philomena (Alexandre Desplat)
Saving Mr. Banks (Thomas Newman)



Alkuperäiskappale

"Alone Yet Not Alone", Alone Yet Not Alone
"Happy", Itse Ilkimys 2
"Let It Go", Frozen
"The Moon Song", Her 
"Ordinary Love", Mandela: Long Walk to Freedom



Lyhytelokuva

Aquel No Era Yo (That Wasn't Me)
Avabt Que De Tout Perdre (Just Before Losing Everything)
Helium
Pitääkö Mun Kaikki Hoitaa? (Do I Have to Take Care of Everything?)
The Voorman Problem

Kaikki kategoriat ja ehdokkaat täällä

Listaa päivitän sitä mukaa kun näen muitakin Oscar-leffoja, tarkoituksena on taas katsoa mahdollisimman monta. Suurin osa tuleekin ennen gaalaa PAITSI American Hustle, jonka Suomen ensi-ilta on näillä näkymin VASTA 7.3 (fuuuuuuuuuuuu)

Suosikkeja päivitetty 6.2
Suosikkeja päivitetty 21.2 
Suosikkeja päivitetty 28.2

Tulevat ensi-illat:

24.1 12 Years a Slave
31.1 Philomena
31.1 Dallas Buyers Club
7.2 Her
14.2 Mandela: Long Walk to Freedom
14.2 Lone Survivor
28.2 August: Osage County
28.2 Inside Llewyn Davis
28.2 Nebraska 
28.2 American Hustle ENNAKKO!!

11. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 parhaat elokuvat TOP 15

Alunperin meinasin listata vuoden 2013 omat suosikit top5-listaan tämän kyselyn yhteyteen, mutta listatessani alustavasti elokuvia, yllättäen lista paisui vähän laajemmaksi. Nämä on nyt sitten niitä taatusti kolahtaneita ja ykkössijaa lukuunottamatta jos järjestäisin nämä jälleen huomenna uudestaan, muuttuisi ehkä järjestys taasen listan sisällä, mutta lyödään nyt lukkoon nämä näillä sijoilla. 16. päivä tätä kuuta eli ensi torstaina selviää Oscar-ehdokkaat ja sanotaanko, että jos Gravityn lisäksi mikään muu näistä on ehdolla yhtään missään muussa kuin erikoistehosteissa, niin olen ylionnellinen. Ainahan sitä saa toivoa.

15. Star Trek: Into Darkness

" Vaikka en erityisen paljon scifiä ole kuluttanutkaan, niin näen itseni silti genren ystävänä ja siksi tarkoitus on ollutkin jossain kohtaa elämässä oikeasti sukeltaa tähänkin universumiin. Nyt nähtyäni Stark Trek Into Darknessin, en voi kuin ihmetellä, miksi en ole tosiaan katsonut näitä aikaisemmin??" (koko juttu)  


14. Itse Ilkimys 2

" Ensimmäinen Itse Ilkimys kuuluu ehdottomasti animaatiokuvien kärkisijoille. Ilmestyessään se erottui tusinatavarasta edukseen, etenkin kun kyseessä ei ollut perus Pixar tai Dreamworks. Tämä näkyi virkistävän erilaisena tarinana, joka kuitenkin vetosi niin aikuiseen kuin nuorempaankin yleisöön. Itse Ilkimys 2 ei jatko-osa leimastaan huolimatta jää kuitenkaan kovin kauaksi ensimmäisen osan loistavuudesta" (koko juttu)

13. Kirottu

" Edelleen yliluonnollisen kauhun suurena ystävänä, olin odottanut Kirottua siitä lähtien, kun tuttu siitä minulle vinkkasi kesäloman aikana. Pelkästään tämän tutun kuvaus tämän elokuvan trailerista sai jo niskavillat pystyyn ja semmoisen kivan inhan tunteen. Kirottu on todella onnistunut kauhuleffa niin tarinallisesti, kuin myös yöunien syöjänä." (koko juttu)

12. Gatsby

" Gatsby on juonella varustettu tavallista pidempi musavideo, joka on ahdettu täyteen romantiikkaa, röyhelöitä, glamouria, paremman huomisen kaipuuta ja traagisia ihmispoloja. Ihastuin." (koko juttu)

11. Nälkäpeli - Vihan liekit

" Katniss on tahtomattaan noussut kapinan symboliksi ja etenkin syrjäisemmillä vyöhykkeillä hän on antanut ihmisille toivoa paremmasta. Säästääkseen läheisensä ja muiden viattomien hengen hänen on näyteltävä uskollisesti roolinsa Capitolin lemmikkinä ja samalla rauhoittaa kytevää liekkiä. Pian on selvää, että mihin tahansa suuntaan Katniss kääntyy, ei Nälkäpeli jätä häntä koskaan rauhaan. Nälkäpeli-Vihan liekit elokuva on ehdottoman katsottava kuva, joka nostaa rimaa ensimmäistä elokuvaa korkeammalle." (koko juttu)

10. Frozen

 "Palatsi, upeita jäisiä maisemia, prinsessoja, musikaalinumeroita, prinssejä, koiramainen poro ja hassu lumiukko.. Sanomattakin selvää, että tälläinen uppoaa tälläiseen disney hörhöön. Lumikuningatar sadusta alkukipinän saanut  elokuva on taianomainen katsella ja kokea sekä viihdyttää yhtä lailla sitä perheen vanhintakin." (koko juttu)

9. Warm Bodies

 "Warm bodies on virkistävän erilainen näkemys jo klassisesta zombie invaasiosta sekoitettuna itseironiseen huumoriin ja jopa romantiikkaan. Ensimmäistä kertaa tarinaa katsotaan elävän kuolleen silmin ja muutos käydään läpi toiseen suuntaan. Elokuva käsittelee myös salakavalasti syvempiä teemoja. Warm bodies on hellyyttävä elokuva, mitä en olisi voinut uskoa sanovani zombie elokuvasta" (koko juttu)

8. Oli Aikakin

 "Oli aikakin käsittelee siis rakkautta kaikissa sen muodoissa. Toinen tärkeä teema on aika ja sen kuluminen: mihin keskittyä elämässä, kun jokaisen päivän voi tavallinen ihminen elää vain kerran? Kuinka paljon voi vaikuttaa itse? Siitä ei tule romantiikan yliannostusta, mutta se jättää kuitenkin jälkeensä sen mukavan lämpimän tunteen. Se myös laittaa väkisinkin miettimään omaa elämää, läheisiä ja jo tehtyjä sekä tulevia valintoja." (koko juttu)

7. Lone Ranger

 "Lone Ranger ylitti odotukset reippaasti ja on seisoo jopa Mustan helmen kirouksen tasolla kaikessa viihdyttävyydessään. Lone Ranger on hyvin genreään rakastava ja onnistuu vangitsemaan juuri sen oikein villin lännen menon toisaalta sen karuudessaan, mutta kuitenkaan unohtamatta huumorin merkitystä. Kun taustalla on tosiaan tämä kova kolmikko (Verbinski, Bruckheimer & Depp) maistuu seikkailu suussa vielä elokuvan jälkeenkin." (koko juttu)

6. Kvartetti

 "Kvartetin tiesi olevan etukäteen hyvämielen elokuva, josta jää mukava olo vielä pitkäksi aikaan sen katsomisen jälkeenkin ja niin jäi minullekin. Elokuva on tunnepuolella todella onnistunut ja hahmot todella samaistuttavia, vaikka hahmojen ikä poikkeaakin huomattavasti omastani. Ongelmat ja murheet kuin myös elämänilo ja haaveet tuntuvat kuitenkin samanlaisilta iästä riippumatta." (koko juttu)

5. Pain & Gain

 "Koko tarina ja hahmojen toilailu on niin absurdia, että se jo naurattaa itsessään, mutta sen lisäksi tieto "perustuu tositapahtumiin" on vielä surkuhupaisampaa. Kiinnitin myös tavallista enemmän huomiota kyllästettyyn värimaailmaan, joka oli omiaan kuvaamaan tapahtumien epärealistiselta vaikuttavaa kulkua.  Elokuvan loputtua yhtä absurdilta tuntuu ruutuun ilmestyvä ohjaajan nimi "Michael Bay". Pain & Gain ei nimittäin maistu yhtään Michael Bayn tekeleeltä, on se niin hyvin uitettu ironian ämpärissä, mutta aivan taatusti on se ohjaajan paras teos tähän asti." (koko juttu)

4. World War Z

 "World War Z on paljon kolutusta zombie teemasta harvinaisen realistiseen ja tasokkaaseen muotoon veistelty tekele. Zombie elokuvat ovat yleisesti oma guilty pleasure genreni, mutta rankkaan kuitenkin kyseiset kuvat omaksi alalajikseen, jotka kilpailevat omassa sarjassaa, eivätkä yllä "normaalien elokuvien" tasolle. World War Z tavallisesta poiketen on täysin kilpailukykyinen minkä tahansa tavallisen elokuvan kanssa ja painii siinä sarjassa vielä oikein hyvin. " (koko juttu)

3. Hobitti - Smaugin autioittama maa

"Smauggi kuva polkaisee käyntiin paljon luontevammin ja pitää mielenkiintoa yllä ihan eri tavalla kuin ensimmäinen osa. Varmasti yleisilmapiirin vakavoituminenkin vaikuttaa siihen, että elokuvan ottaa enemmän tosissaan. Vakavan vastapainona on paljon parempaa fyysistä huumoria esimerkiksi tynnyriratsastuksessa kuin yleisesti turhankin kepeässä ykkösosassa. Hahmokaartista myös kääpiöt tuntuvat nyt uppoavan paremmin kun heidät "tuntee"." (koko juttu)

2. Pacific Rim

" Perusidea ihmisten ohjaamat robotit vs. jättimäiset monsterit on jo todella kutkuttava ja kun päästään itse asiaan eli yhteenottoihin, voi nähdä tekijätiimin olleen jo vesi kielellä näiden toteutusta odottaessa. Molempien jättien toteutus on niin moitteetonta, että melkein uskoisi moisia olevan olemassa. Elokuvan parhaimmistoa on ehdottomasti niin maan messevä toiminta ja taistelu, että on oikeastaan melkein yksi ja sama mitä muun ajan tapahtuu. Mielleyhtymiä toki tulee Godzilloihin ja Tranformeisseihin, mutta parhaimmat vibat tulevat Neon Genesis Evangelionin vilahdellessa mielessä." (koko juttu)

1. Gravity 

 "Gravity on jännitysnäytelmää melkein puhtaasti alusta loppuun. Silloinkin kun ei kieputa avaruuden syövereissä vauhdin kiihtyessä nollasta sataan, on väkisinkin tietoinen ympäröivästä, painostavasta ja valottomasta tyhjyydestä, jossa mikään ei voi elää. Elokuva tulee niin päälle, että mukana on myös fyysisesti vuoroin hengittäen vuoroin hengittämättä. Itsestäni tuntui elokuvan loppuvaiheilla sisuskalujeni puristuvan kasaan silkasta eläytymisen aiheuttamasta jännityksestä. Ja mitä tunnepuoleen tulee, niin kyllä, nenäliina on ehdottoman tarpeellinen. " (koko juttu)


Lisämaininnat: Walter Mitty, Diana, The Butler ja Pilvikartasto




7. tammikuuta 2014

Elokuvavuosi 2013

Seuraava kysely on kopsattu jälleen Hedgieltä (kiitos kun väsäät näitä!) ja ihan kaikkiin en vielä vastaa. Esimerkiksi top 5 leffat kysymyksen editoin pois, koska tiedossa on ihan listapostaus parhaista elokuvista. 

Paras vuonna 2013 tehty elokuva? 
The Gravity

Paras kuluneena vuotena nähty uusi elokuva (kotona tai leffateattereissa)? 
Hmmm, kallistun edelleen Gravityyn. Kotona katsotuista haluan kuitenkin mainita Kubrickin avaruusseikkailun, joka oli huikea sekä Star Trekin, joka vain kolahti. Länkkäreissä löysin myös uuden suosikin: Nimeni on Trinity


Katsoitko vuoden 2013 Oscar-gaalan? Jos katsoit, millainen fiilis jäi siitä? 
Katsoin! Se oli taas semmoinen onnistunut ja runsaasti loistavia elokuvia sisältävä gaala, jossa pystit menin tasaisemmin monen kovan kesken. Nää gaalat tuntuvat menevän aina niin, että joka toinen vuosi on supermahti gaala ja seuraava on aina pliisumpi (2010 oli mahti, 2011 pliisu, 2012 mahti ja tuleva on odotettavasti pliisu)


Kenen kanssa katsoit eniten elokuvia kuluneen vuoden aikana?
Yksin katsoin taas kaikista eniten, mutta muista ihmisistä niin varmasti toisena on parempi puolisko ja perässä tulee vanhempi pikkuveli

Piditkö leffamaratoneja (teemallisia tai ilman)? 
Terminator, The prestige ja Star Trek maratonin kyllä, mistä postasinkin. Enemmän olen saanut aikaiseksi katsoa tv-sarjoja, en kokonaisia kausia samana päivänä, mutta useita jaksoja peräkkäin kyllä


Montako elokuvaa ostit vuonna 2013? Mitkä? 
Neverwas, Survival of the dead, Ressa 1, Ressa 2, 28 päivää myöhemmin, Star Trek, Contagion, Kauhun oppitunnit, Scream, KM 31, Kuolleiden valtakuntaTerminator, The prestige, Taalat taskuun Dick & Jane, I love you Phillip Morris, Lost in Translation, Broken flowers, Tintin seikkailut, Dark Knight Rises, Halloween, Ystävät hämärän jälkeen, The Thing, Saw, Day of the Dead, 28 viikkoa myöhemmin, 30 päivää kaamosta, Toy Story 3, Tron, V for Vendetta, Millenium trilogia.. eli eli 32?


Saitko lahjaksi elokuvia? Mitkä? 
Joulupukki toi Itse Ilkimys 2:n ja World War z:n. Ja synttäreillä sain kollegalta pussillisen leffoja, täällä esiteltynä. Ja lisäksi sain Pieni Merenneito vhs:n toiselta työkaverilta


Hauskoin/mukavin/ihanin elokuvakokemus vuonna 2013?
Itse ilkimys 2 nauratti niin hemmetisti, että sanotaanpa se


Entäpä kalsein/tylsin/ärsyttävin? 
No Fassbenderistä huolimatta Shame ei ollut ihan sitä, mitä odotin. Elokuva ei antanut mitään tarttumapintaa ja turrutti vain etenemättä oikein mihinkään. Sitten on näitä, mitkä jää siihen hyvän ja huonon välimaastoon, olematta oikein mitään, esimerkiksi Elysium. Huonohan voi olla jopa olla hyvä siinä huonoudessaan. Tosin vaikka odotukset ovat jonkun kohdalla surkeat ja tiedät varmuudella sen olevan surkea, niin silti esimerkiksi Evil Aliens oli vielä surkeampi kuin surkea voi olla.


Saitko uuden elokuva-/näyttelijä-/hahmo-ihastuksen? 
LEEE PACEEEEEE!!! ja siis koska Pushing Daisies, mutta kyllä Thranduil nostaa myös osakkeita


Elokuva-odotuksia vuodelle 2014? 
Nämä tulevat maholliset Oscar kuvat: 12 Years a Slave, August Osage County ja Philomena. Tulevat supersankari lehvat: X-men: days of future past, Captain America 2, Guardians of the galaxy (LEEPACE), Amazing Spiderman 2 .... Muut: Näin koulutat lohikäärmeesi 2, Outolintu, The Monuments Men, Talvinen tarina ja tietenkin viimeinen Hobitti!


Elokuviin liittyvä lupaukseni vuodelle 2014 on: 
En nyt lupaa taaskaan muuta kuin jatkaa samalla polulla kuin aiemmin
 
Muita tilastoja:
Elokuvateatterikäynnit: 42 kipaletta
Leffojen katselut muualla kuin leffateatterissa: 48 (luku saattaa olla isompi, en ole muistanut pitää niin hyvin kirjaa näistä kun aikaisempina vuosina)


P.S. 9 PÄIVÄÄ OSCAR EHDOKKAIDEN JULKAISUUN!!!

22. marraskuuta 2013

Gravity


Ohjaaja:Alfonso Cuaron
Käsikirjoitus: Alfonso Cuaron & Jonas Cuaron
Musiikki: Steven Price
Pääosissa: Sandra Bullock & George Clooney
Ikäraja: 12
Kesto: 1h 30min

Lääkintäupseeri Ryan Stone (Sandra Bullock) on päätynyt ihka ensimmäiselle avaruusmatkalleen Hubble teleskoopin huoltotöiden merkeissä. Lennon komentaja on vanha avaruuskonkari Matt Kowalsky, joka aikoo viimeisen lentonsa jälkeen jäädä eläkkeelle. Tehtävän piti olla samassa rutiiniluokassa sunnuntaikävelyn kanssa, mutta kaikki muuttuu yhdessä hetkessä kaaokseksi. Viimeisetkin oljenkorret ja happivaraston henkäykset on käytettävä, jotta kaksikolla on mitään toivoa selvitä hengissä takaisin maahan. 



Gravity ei alunperin pelkällä trailerillaan niin suuresti vakuuttanut, mutta ensi-illan jälkeen alkoi korviini tulvia kommenttia "vuoden parhaasta elokuvasta" ja "viiden tähden tekeleestä", niin uteliaisuus kasvoi. Asiaa ei myökään auttanut kuvan pyöriminen valvontamonitorissa, kun siihen nauliintui normaalia enemmän katsomaan, kun koko ajan jotain ylijännää tapahtui. Pelkäsinkin jo nähneeni työpäivien lomassa elokuvasta kaiken ja että jäljellä ei olisi enää mitään jännää tai yllätysmomenttia. Voi kuinka väärässä onneksi olin kyseisen pelon kanssa. 

Gravity on jännitysnäytelmää melkein puhtaasti alusta loppuun. Silloinkin kun ei kieputa avaruuden syövereissä vauhdin kiihtyessä nollasta sataan, on väkisinkin tietoinen ympäröivästä, painostavasta ja valottomasta tyhjyydestä, jossa mikään ei voi elää. Elokuva tulee niin päälle, että mukana on myös fyysisesti vuoroin hengittäen vuoroin hengittämättä. Itsestäni tuntui elokuvan loppuvaiheilla sisuskalujeni puristuvan kasaan silkasta eläytymisen aiheuttamasta jännityksestä. Ja mitä tunnepuoleen tulee, niin kyllä, nenäliina on ehdottoman tarpeellinen. 


Tunnelmaa tehostaa ihan järisyttävän hyvä soundtrack, joka tilanteen mukaan keinuttaa kauniisti melankoliaan ja kaipuuseen kuin myös uhkan saapuessa viiltää ihan ihon alta asti. Äänimaailman osalta on tehty nerokkaita ratkaisuja, monesti katsoja kuulee vain musiikin sekä äänet mitä Tohtori Stone kuulee, muutoin avaruudessa vallitsee ikuisuuteen jatkuva hiljaisuus. Koko visuaalinen ilme puolestaan on yhtä käsittämätön kuin itse avaruus, melkein luulisi elokuvan olevan oikeasti kuvattu avaruudessa. Myös vastoin kaikkea ennakkokäsitystä 3D toimii! vaikka elokuva ei ole edes alunperin kuvattu 3D:nä (en käsitä?!) Avaruuden huikeiden maisemien levittäytyessä nenäsi eteen kuin olisit itse astronautin puvussa, on vain niin vau ettei mitään jakoa.

Nähtyäni Gravityn en epäile enää hetkeäkään, etteikö se olisi osallisena tulevassa Oscar-kamppailussa ja vielä useammassa kategoriassa. Sandran ehdokkuus on jo ihan läpihuutojuttu ja tässä hän on kyllä niin täydellisessä vedossa, että se voittokin saattaisi napsahtaa. George Clooney ei välttämättä yllä kamppailuun asti, mutta on tämä häneltäkin karismaattisempaa suoristusta, kuin mitä olen nähnyt. Ohjaus, käsikirjoitus ja musiikki ovat myös kaikki erittäin erittäin kilpailukykyisiä.

Gravity saattaa hyvinkin olla se vuoden paras elokuva. Ja ehdottomasti tämän hetken halvin avaruusmatka


 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...