Näytetään tekstit, joissa on tunniste pain & gain. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pain & gain. Näytä kaikki tekstit

6. elokuuta 2014

Nyt on leffoja loppuvuodeksi

En ollut suunnitellut alkuunkaan uusia leffahankintoja, vaan päinvastoin olen vältellyt esimerkiksi cdon.comia kesätarjouksineen ja isojen markettien leffahyllyjä. Ihan vain jo siitäkin syystä, että on paljon omassa hyllyssä, mitä en ole vielä nähnyt. Kohtalo tai jokin muu mystinen voima puuttui selvästi peliin, sillä ensiksi eräs sukulaiseni oli heivaamassa omasta kokoelmastaan pois leffoja, joten tietenkin olin valmis adoptioon

Yhteensä 0e

Vielä suurempi vaikutin oli Kuusaan Filmtownin loppuunmyynti (Really??), jossa sait 7 leffaa 20e hintaan koskien ensi-iltojakin (!!!), paitsi niitä top 20 vuokratuimpia. Noh siellä tuli sitten vierailtua kahteen eri otteeseeen...

Tässä kovin on kyllä tuo Tulikärpästen hauta, joka on uupunut Ghibli kokoelmasta

Vein viimeisen Beasts of the southern wildin!
 

11. tammikuuta 2014

Vuoden 2013 parhaat elokuvat TOP 15

Alunperin meinasin listata vuoden 2013 omat suosikit top5-listaan tämän kyselyn yhteyteen, mutta listatessani alustavasti elokuvia, yllättäen lista paisui vähän laajemmaksi. Nämä on nyt sitten niitä taatusti kolahtaneita ja ykkössijaa lukuunottamatta jos järjestäisin nämä jälleen huomenna uudestaan, muuttuisi ehkä järjestys taasen listan sisällä, mutta lyödään nyt lukkoon nämä näillä sijoilla. 16. päivä tätä kuuta eli ensi torstaina selviää Oscar-ehdokkaat ja sanotaanko, että jos Gravityn lisäksi mikään muu näistä on ehdolla yhtään missään muussa kuin erikoistehosteissa, niin olen ylionnellinen. Ainahan sitä saa toivoa.

15. Star Trek: Into Darkness

" Vaikka en erityisen paljon scifiä ole kuluttanutkaan, niin näen itseni silti genren ystävänä ja siksi tarkoitus on ollutkin jossain kohtaa elämässä oikeasti sukeltaa tähänkin universumiin. Nyt nähtyäni Stark Trek Into Darknessin, en voi kuin ihmetellä, miksi en ole tosiaan katsonut näitä aikaisemmin??" (koko juttu)  


14. Itse Ilkimys 2

" Ensimmäinen Itse Ilkimys kuuluu ehdottomasti animaatiokuvien kärkisijoille. Ilmestyessään se erottui tusinatavarasta edukseen, etenkin kun kyseessä ei ollut perus Pixar tai Dreamworks. Tämä näkyi virkistävän erilaisena tarinana, joka kuitenkin vetosi niin aikuiseen kuin nuorempaankin yleisöön. Itse Ilkimys 2 ei jatko-osa leimastaan huolimatta jää kuitenkaan kovin kauaksi ensimmäisen osan loistavuudesta" (koko juttu)

13. Kirottu

" Edelleen yliluonnollisen kauhun suurena ystävänä, olin odottanut Kirottua siitä lähtien, kun tuttu siitä minulle vinkkasi kesäloman aikana. Pelkästään tämän tutun kuvaus tämän elokuvan trailerista sai jo niskavillat pystyyn ja semmoisen kivan inhan tunteen. Kirottu on todella onnistunut kauhuleffa niin tarinallisesti, kuin myös yöunien syöjänä." (koko juttu)

12. Gatsby

" Gatsby on juonella varustettu tavallista pidempi musavideo, joka on ahdettu täyteen romantiikkaa, röyhelöitä, glamouria, paremman huomisen kaipuuta ja traagisia ihmispoloja. Ihastuin." (koko juttu)

11. Nälkäpeli - Vihan liekit

" Katniss on tahtomattaan noussut kapinan symboliksi ja etenkin syrjäisemmillä vyöhykkeillä hän on antanut ihmisille toivoa paremmasta. Säästääkseen läheisensä ja muiden viattomien hengen hänen on näyteltävä uskollisesti roolinsa Capitolin lemmikkinä ja samalla rauhoittaa kytevää liekkiä. Pian on selvää, että mihin tahansa suuntaan Katniss kääntyy, ei Nälkäpeli jätä häntä koskaan rauhaan. Nälkäpeli-Vihan liekit elokuva on ehdottoman katsottava kuva, joka nostaa rimaa ensimmäistä elokuvaa korkeammalle." (koko juttu)

10. Frozen

 "Palatsi, upeita jäisiä maisemia, prinsessoja, musikaalinumeroita, prinssejä, koiramainen poro ja hassu lumiukko.. Sanomattakin selvää, että tälläinen uppoaa tälläiseen disney hörhöön. Lumikuningatar sadusta alkukipinän saanut  elokuva on taianomainen katsella ja kokea sekä viihdyttää yhtä lailla sitä perheen vanhintakin." (koko juttu)

9. Warm Bodies

 "Warm bodies on virkistävän erilainen näkemys jo klassisesta zombie invaasiosta sekoitettuna itseironiseen huumoriin ja jopa romantiikkaan. Ensimmäistä kertaa tarinaa katsotaan elävän kuolleen silmin ja muutos käydään läpi toiseen suuntaan. Elokuva käsittelee myös salakavalasti syvempiä teemoja. Warm bodies on hellyyttävä elokuva, mitä en olisi voinut uskoa sanovani zombie elokuvasta" (koko juttu)

8. Oli Aikakin

 "Oli aikakin käsittelee siis rakkautta kaikissa sen muodoissa. Toinen tärkeä teema on aika ja sen kuluminen: mihin keskittyä elämässä, kun jokaisen päivän voi tavallinen ihminen elää vain kerran? Kuinka paljon voi vaikuttaa itse? Siitä ei tule romantiikan yliannostusta, mutta se jättää kuitenkin jälkeensä sen mukavan lämpimän tunteen. Se myös laittaa väkisinkin miettimään omaa elämää, läheisiä ja jo tehtyjä sekä tulevia valintoja." (koko juttu)

7. Lone Ranger

 "Lone Ranger ylitti odotukset reippaasti ja on seisoo jopa Mustan helmen kirouksen tasolla kaikessa viihdyttävyydessään. Lone Ranger on hyvin genreään rakastava ja onnistuu vangitsemaan juuri sen oikein villin lännen menon toisaalta sen karuudessaan, mutta kuitenkaan unohtamatta huumorin merkitystä. Kun taustalla on tosiaan tämä kova kolmikko (Verbinski, Bruckheimer & Depp) maistuu seikkailu suussa vielä elokuvan jälkeenkin." (koko juttu)

6. Kvartetti

 "Kvartetin tiesi olevan etukäteen hyvämielen elokuva, josta jää mukava olo vielä pitkäksi aikaan sen katsomisen jälkeenkin ja niin jäi minullekin. Elokuva on tunnepuolella todella onnistunut ja hahmot todella samaistuttavia, vaikka hahmojen ikä poikkeaakin huomattavasti omastani. Ongelmat ja murheet kuin myös elämänilo ja haaveet tuntuvat kuitenkin samanlaisilta iästä riippumatta." (koko juttu)

5. Pain & Gain

 "Koko tarina ja hahmojen toilailu on niin absurdia, että se jo naurattaa itsessään, mutta sen lisäksi tieto "perustuu tositapahtumiin" on vielä surkuhupaisampaa. Kiinnitin myös tavallista enemmän huomiota kyllästettyyn värimaailmaan, joka oli omiaan kuvaamaan tapahtumien epärealistiselta vaikuttavaa kulkua.  Elokuvan loputtua yhtä absurdilta tuntuu ruutuun ilmestyvä ohjaajan nimi "Michael Bay". Pain & Gain ei nimittäin maistu yhtään Michael Bayn tekeleeltä, on se niin hyvin uitettu ironian ämpärissä, mutta aivan taatusti on se ohjaajan paras teos tähän asti." (koko juttu)

4. World War Z

 "World War Z on paljon kolutusta zombie teemasta harvinaisen realistiseen ja tasokkaaseen muotoon veistelty tekele. Zombie elokuvat ovat yleisesti oma guilty pleasure genreni, mutta rankkaan kuitenkin kyseiset kuvat omaksi alalajikseen, jotka kilpailevat omassa sarjassaa, eivätkä yllä "normaalien elokuvien" tasolle. World War Z tavallisesta poiketen on täysin kilpailukykyinen minkä tahansa tavallisen elokuvan kanssa ja painii siinä sarjassa vielä oikein hyvin. " (koko juttu)

3. Hobitti - Smaugin autioittama maa

"Smauggi kuva polkaisee käyntiin paljon luontevammin ja pitää mielenkiintoa yllä ihan eri tavalla kuin ensimmäinen osa. Varmasti yleisilmapiirin vakavoituminenkin vaikuttaa siihen, että elokuvan ottaa enemmän tosissaan. Vakavan vastapainona on paljon parempaa fyysistä huumoria esimerkiksi tynnyriratsastuksessa kuin yleisesti turhankin kepeässä ykkösosassa. Hahmokaartista myös kääpiöt tuntuvat nyt uppoavan paremmin kun heidät "tuntee"." (koko juttu)

2. Pacific Rim

" Perusidea ihmisten ohjaamat robotit vs. jättimäiset monsterit on jo todella kutkuttava ja kun päästään itse asiaan eli yhteenottoihin, voi nähdä tekijätiimin olleen jo vesi kielellä näiden toteutusta odottaessa. Molempien jättien toteutus on niin moitteetonta, että melkein uskoisi moisia olevan olemassa. Elokuvan parhaimmistoa on ehdottomasti niin maan messevä toiminta ja taistelu, että on oikeastaan melkein yksi ja sama mitä muun ajan tapahtuu. Mielleyhtymiä toki tulee Godzilloihin ja Tranformeisseihin, mutta parhaimmat vibat tulevat Neon Genesis Evangelionin vilahdellessa mielessä." (koko juttu)

1. Gravity 

 "Gravity on jännitysnäytelmää melkein puhtaasti alusta loppuun. Silloinkin kun ei kieputa avaruuden syövereissä vauhdin kiihtyessä nollasta sataan, on väkisinkin tietoinen ympäröivästä, painostavasta ja valottomasta tyhjyydestä, jossa mikään ei voi elää. Elokuva tulee niin päälle, että mukana on myös fyysisesti vuoroin hengittäen vuoroin hengittämättä. Itsestäni tuntui elokuvan loppuvaiheilla sisuskalujeni puristuvan kasaan silkasta eläytymisen aiheuttamasta jännityksestä. Ja mitä tunnepuoleen tulee, niin kyllä, nenäliina on ehdottoman tarpeellinen. " (koko juttu)


Lisämaininnat: Walter Mitty, Diana, The Butler ja Pilvikartasto




15. elokuuta 2013

Pain & Gain


Ohjaaja: Michael Bay
Musiikki: Steve Jablonsky
Pääosissa: Mark Wahlberg, Dwayne Johnson, Anthony Mackie, Tony Shalhoub, Ed Harris, Johnny Wu, Rebel Wilson, Rob Coddry & Bar Paly
Kesto: 2h 9min
Ikäraja: 16

Pain & Gain on sysimustaa huumoria sisältävä elokuva kolmesta koolla ja lihaksilla siunatusta kaverista, jotka päättävät käyttää oikotietä onneen. Kolmikon "aivot" on Daniel Lugo (Wahlberg), joka toimii personal trainerinä paikallisella kuntosalilla. Danielin oikea käsi on myös niin ikään salilla elantonsa ansaitseva Adrian Doorbal (Mackie), joka kävelee vaikka suohon Danielin perässä. Kolmantena porukan täydentää hengellinen ja herkkä tapaus Paul Doyle, jolla on koko porukasta eniten moraalia. Suuri neronleimaus on kidnapata rahapohatta Victor Kershaw (Tony Shalhoub) ja saada tämä luovuttamaan omaisuutensa vapauttaan vastaan. Koska pojilla on huomattavasti enemmän massaa kuin aivosoluja, ei homma mene ihan suunnitelman mukaan.


Pain & Gain:iin en ollut hirveästi tutustunut ennen sen näkemistä. Julisteen ja lyhyen juonikuvauksen perusteella kuvittelin jotain testosteronia pursuavaa tyhjänpäiväistä toimintakuvaa ja komedia-liitteen ajattelin olevan jotain sarjaa Kankkunen-leffat, mutta vielä laimennettuna kolmasosaan. Se mikä minut sai katsomaan, oli lupaus mennä puolison kanssa leffaan ja joku tielleni osunut arvostelu, jossa vilahti sanat "itseironinen satiiri".

Elokuvan lähtiessä käyntiin huomasin jo alkumetreillä ennakkoluuloni niin vääriksi. Musta huumori tunkeutui kuvaan samantien ja virnuilulla alkava nauratusohjelma käynnistyi. Koko tarina ja hahmojen toilailu on niin absurdia, että se jo naurattaa itsessään, mutta sen lisäksi tieto "perustuu tositapahtumiin" on vielä surkuhupaisampaa. Kiinnitin myös tavallista enemmän huomiota kyllästettyyn värimaailmaan, joka oli omiaan kuvaamaan tapahtumien epärealistiselta vaikuttavaa kulkua.  Elokuvan loputtua yhtä absurdilta tuntuu ruutuun ilmestyvä ohjaajan nimi "Michael Bay". Pain & Gain ei nimittäin maistu yhtään Michael Bayn tekeleeltä, on se niin hyvin uitettu ironian ämpärissä, mutta aivan taatusti on se ohjaajan paras teos tähän asti.


Mark Walhberg:n Daniel on ihan käsittämätön hahmo, joka amerikkalaisen unelman humalluttamana oikeuttaa itselleen teon kuin teon huijaten onnistuneesti myös itseään. Mackien Adrian jäisi puolestaan helposti unholaan, jollei tälle olisi kirjoitettu niin hupaisaa romanssia Rebel Wilsonin esittämän hoitajan kanssa, joka ymmärtää tämän hmm.. puutteita. Kolmikon samaistuttavin tai jopa ainoa samaistuttava hahmo on Dwayne Johnsonin Paul, joka on niin sympaattinen kaveri tunnontuskiensa kanssa. Etenkin kaverin ollessa kokoluokkaa hillitön sonni, on vatsalihakset koetuksella tämän adoniksen ollessa suu mutrulla ja tippa linssissä.

Pain & Gain on niin paljon enemmän kuin siltä osaisi odottaa. Suosittelen täysin sukupuoleen, fyysiseen olomuotoon tai lihaskuntoon katsomatta kaikille keille maistuu roima annos mustaa huumoria.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...