Nainen junassa

Ohjaaja: Tate Taylor
Käsikirjoitus: Erin Cressida Wilson, pohjaa Paula Hawkinsin kirjaan
Musiikki: Danny Elfman
Pääosissa: Emily Blunt, Rebecca Ferguson, Haley Bennett, Justin Theroux, Luke Evans, Édgar Ramírez, Allison Janney, Lisa Kudrow & Laura Prepon
Kesto: 1h 52min
Ikäraja: 16 

Nainen junassa kertoo itse asiassa useamman naisen tarinan, joiden elämät kulkeutuvat yksiin varsin synkissä merkeissä. Pääosassa on alkoholisoitunut Rachel (Blunt), joka matkaa joka päivä junalla saman matkan ja tarkkailee omakotitaloidyllin elämää vakiopaikaltaan käsin. Hän on erityisen viehtynyt eräästä pariskunnasta, jotka vaikuttavat täydellisen rakastuneilta toisiinsa ja kehittää mielessään tarinaa näiden elämästä. Tämän pariskunnan naisosapuoli on levottomalla sielulla siunattu Megan (Bennett), joka eräänä päivänä katoaa jäljettömiin. Rachel uskoo nähneensä Meganin jonkun vieraan miehen seurassa tämän katoamisiltana.

Juonesta ei voi paljoa enempää paljastaa, sillä tarinan on parempi antaa kuoriutua kaikessa rauhassa sitä katsoessa. Kyseessä on kuitenkin aivan puhdas trilleri, jonka yksikään hahmo ei ole sisäisesti mikään kaunein tapaus. Pohjana on Paula Hawkinsin samanniminen menestyskirja, jota en valitettavasti ole lukenut, joten en tiedä, miten hyvin elokuvaversio vertautuu kirjaversioonsa. Pelkästään elokuvallisen annin pohjalta jo pelkkä traileri nostatti jo mielenkiinnon ja monta kysymysmerkkiä. Itse elokuva oli ehkä himpun verran laveasti rakennettu, mutta piti silti mielenkiinnon yllä ihan loppuun asti. 

Nainen junassa elokuvasta tulee väkisinkin mielleyhtymä parin vuoden takaiseen erittäin onnistuneeseen trilleriin, Gone girliin. Lajityyppi onkin sama, mutta tämä ei annostele shokkireaktiota aivan niin suurella volyymillä, eikä ole aivan niin hyytävä. Elokuva toimii kuitenkin omalla tavallaan ja vaikka suuriin tunnereaktioihin ei päästäkään, on jatkuvasti läsnä sellainen pienen pieni inha pohjavire. Joskus liian epämiellyttävät hahmot vaikuttavat liikaa omaan elokuvakokemukseeni, mutta tässä ne ovat juuri siinä rajalla ja uteliaisuus tarinaa kohtaan ylittää hahmot kauttaaltaan.

Emily Blunt olisi ansainnut Oscar-ehdokkuuden jo Sicariosta, joten ei ole ihmekään, että hän tekee jälleen hyvää jälkeä. Tämä ei ehkä kuitenkaan yllä kahinoihin asti, mutta vain siksi, että uskon joukkoon mahtuvan vielä suurempia suorituksia. Rebecca Fergusonin en muistanut ensin olevan tässä, koska hahmoa ei ole trailerissa alleviivattu, mutta kuka hän onkaan, niin hyvää työtä sieltäkin suunnalta. Haley Bennett (joka on minunkin mielestäni vähän Lawrencen näköinen, voisi olla serkku tms.) tuntuu olevan nyt joka paikassa, koska esiintyi myös The Magnificent Seven-länkkärissä ja vuosi sitten hieman erilaisemmassa, pelihenkisessä elokuvassa Hardcore. Mieshahmot jäävät aika taustalle, sillä kertomus on nimenomaan naisten näkökulmista kerrottu.

Nainen junassa on hieman arkisemmin maustettu trilleri, mutta osaa silti yllättää ja pitää mielenkiinnon yllä alusta loppuun.


 

Kätyrit

Ohjaaja: Pierre Coffin & Kyle Balda
Käsikirjoitus: Brian Lynch
Musiikki: Heitor Pereira
Pääosassa: Pierre Coffin, Sandra Bullock, Jon Hamm, Michael Keaton, Allison Janney, Steve Coogan, Geoffrey Rush, Jennifer Saunders, Hiroyuki Sanada & Steve Carell
Kesto: 1h 31min
Ikäraja: 7

Itse Ilkimys-elokuvista tutut ihastuttavat keltaiset kätyrit ovat saaneet oman nimikkoelokuvansa. Ajallisesti elokuva alkaa aikojen alusta, sillä kätyrit ovat olleet maapallolla paljon ihmistä kauemmin. Näiden veijareiden ainoa päämäärä on etsiä ilkein mahdollinen konna ja palvella tätä kaikin mahdollisin tavoin. Kätyrit ovat löytäneet aikojen saatossa montakin palvottavaa ilkimystä, mutta asiat eivät ole aina sujuneet halutulla tavalla. Monen menetyksen jälkeen kätyrit vetäytyvät Antartikselle asustamaan ja vaipuvat pikkuhiljaa masennukseen isännän puuttuessa. Kevin niminen kätyri ei kuitenkaan suostu vaipumaan vielä epätoivoon, vaan lähtee kahden muun kaveruksen, Stuartin ja Bobin kanssa, pitkälle tutkimusmatkalle löytääkseen sen kaikista ilkeimmän ilkimyksen koko heimolleen palveltavaksi.

Kätyrit eli minionit valloittivat jo ensimmäisessä Itse Ilkimys-elokuvassa juustonaksumaisella ulkomuodollaan ja kerrassaan omintakeisella puheparrellaan. Joka kohtauksessa, jossa vilahti yksikin näistä hupaisista olennoista, kirvoitti auttamatta naurukohtauksen. Tosiasia on kuitenkin se, että harvoin sivuosan hauskuuttajan/hauskuuttajien siirto elokuvan pääosaan toimii onnistuneesti, joten suhtauduin elokuvaan realistisin odotuksin. Edellä mainittu onkin se seikka, mihin Kätyrit elokuva kompuroi, mutta siitäkin huolimatta minioneihin hahmoina jaksaa vaan hullaantua uudelleen ja uudelleen, joten elokuva oli oikein hauskuuttava katsomiskokemus.

Katsomani versio oli siis elokuvan originaali versio, joka on täälläpäin maailmaa putsannut dubatuilla versioilla lattiaa, mikä toisaalta ei ole yllätys, koska niin on käynyt muutamien muidenkin animaatioiden kohdalla. Kätyrit elokuvan vahvaa alkupuoliskoa rytmittää siis Geoffrey Rushin kertojaääni, joka selostaa vaiheita ihan minioneiden synnystä heidän muuhun kulkuun kautta historian. Käytännössä siis kyseessä on trailerissa jo nähtävä kiertokulku, mutta laajennettuna, joka kuitenkin toimii edelleen. Elokuvan toisessa puoliskossa, jossa kohellusta on kohelluksen jälkeenkin ja sitten vielä vähän kohelletaan lisää, olisi ollut puolestaan reippaasti editoinnin varaa. Onneksi loppupuolella pienen pelastuksen tarjoaa jokin tuttu, joka saapuu juuri oikeaan aikaan.

Kätyrien porukasta on pääosaan nostettu Kevinin, Stuartin ja Bobin muodostama kolmikko. Jokainen on luonteeltaan hieman erilainen: Stuart on vähän reteä ns. naisten mies, Bob innokas, mutta pelokas ja Kevin toimii selkeänä johtohahmona. Kolmikko on hauska kokoonpano, mutta huumorikerroin kärsii väkisinkin pääosaan nostosta, sillä ihan kaikki hauskuudet eivät pääse erottumaan, kun kaikki on kokoajan vitsin vääntöä. Onneksi tätä kompensoi muu minioneiden lauma, jonka toilailuja näytetään silloin tällöin, joka toimii hyvänä nauruhermojen uudelleenaktivointina. Sandra Bullockin ääninäyttelemä Scarlett Overkill on ihan suhteellisen hauska pahis, mutta en osaa erotella johtuuko se siitä, että hahmon puhuessa näen mielessäni jatkuvasti Bullockin vääntelemässä naamaansa ja revittelemässä oikein kunnolla. 

Vaikka Kätyrit ei millään muotoa olekaan Itse ilkimys-elokuvien tasoisia kokonaisuuksia, toimii tämä tehokkaana nauruterapiana paatuneimmallekin henkilölle.


 

TV Poiminta: Juno

Perjantai 17.8, Subtv klo 21.00

Yhdysvallat/Kanada/Unkari 2007

Ohjaaja: Jason Reitman

Käsikirjoitus: Diablo Cody

Pääosissa: Ellen Page, Michael Cera, J. K. Simmons, Allison Janney, Jennifer Garner, Jason Bateman, Olivia Thirlby

Kesto: 1h 32min

Juno (Ellen Page) on 16-vuotias tyttö, joka tulee raskaaksi ensimmäisestä seksikokeilustaan ystävänsä Paulien (Michael Cera) kanssa. Tajuttuaan tilanteen hän punnitsee eri mahdollisuuksia ja toteaa olevansa vielä liian lapsi pitääkseen lapsen ja koska ei kykene aborttiinkaan, jää loogiseksi vaihtoehdoksi adoptio. Junon isä (J. K. Simmons) ja äitipuoli (Allison Janney) ottavat asian yllättävän hyvin vastaan ja isä jopa tulee mukaan tapaamaan potentiaalisia adoptiovanhempia, jotka Juno löysi lehti-ilmoituksesta. Vanessa ja Mark Loring (Garner & Bateman) ovat kaikinpuolin ihanteellinen pariskunta, joille Junon on helppo luvata antaa lapsensa. Vaikka tulevaisuuden suunnitelmat vaikuttavat loppuun lyödyiltä, ehtii ennen vauvan syntymää asiat vielä muuttua.

Juno on terveellisen arkinen ja piristävä elokuva hyvin samaan tapaan kuin Little Miss Sunshine. Elokuva on varustettu positiiviselle varauksella ja siitä jää hyvä mieli käteen, vaikka se käsitteleekin vakaviakin aiheita, pääteemana teiniraskaus. Juno ei yritä olla mitään ylimääräistä tai dramaattista, vaan pikemminkin juuri sen vaivattomuus tekee vaikutuksen. Henkilökaarti on vakuuttava ja persoonallisesti kirjoitettu, eritoten nimiroolissa oleva Ellen Page tekee vaikuttavaa jälkeä älykkäänä ja sanarikkaana Junona. Myös Michael Ceralle vikisevänä urheilunörttinä haluan suunnata hatunnoston. 

Suosittelen ainakin sen kerran katsomaan, jos tykkää yhtään rauhallisemmista ja fiksummista elokuvista, joista jää vielä hymy päälle :) Ei se parhaan käsikirjoituksen oscar tyhjästä tullut!

Traileri