4. elokuuta 2013

The Wolverine


Ohjaaja: James Mangold
Pääosissa: Hugh Jackman, Tao Okamoto, Rila Fukushima, Hiroyuki Sanada, Svetlana Khodchenkova, Brian Tee, Hal Yamanouchi, Ken Yamamura & Famke Janssen
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: 12

Wolverinen erakon elämä häriintyy punapäisen miekkailutaiturin saapuessa värväämään tätä Japaniin. Kutsun takana on elämässään ansioitunut japanilainen liikemies, joka tuntee Wolverinen menneisyydestään ja haluaa kertoa jotakin susimiehelle ennen kuolemaansa. Japanissa Wolverine joutuu nokittain Yakuza nimisen samurai ryhmittymän kanssa ja sotkeutuu keskelle suvun kiistoja. Wolverinen oma mutanttivoimien suoma "kuolemattomuus" varjostaa miehen mieltä, kun kaikki hänelle merkittävä joutuu kuitenkin ajan hampaaseen ennemmin tai myöhemmin.


X-men Origins: Wolverine on listassani heikoin x-men kuva, enkä oikein jaksa uskoa pelkästä Wolverinesta tulevan ikinä kovin kummoista elokuvaa, joten en tohtinut odottaa suuria tältä uudeltakaan elokuvalta. The wolverine on kyllä katsottava, mutta ei mitenkään erikoinen, eikä itselleni jäänyt ainakaan kovin suurta hinkua nähdä elokuvaa uudestaan. Elokuva oli himpun verran parempi kuin aikaisempi Wolverine räpellys, mutta x-men leffojen kerhossa jää siltikin toiseksi viimeiselle sijalle.

Hienoin ja toimivin asia The wolverinessa on tietenkin hahmo itse ja hänen legendaariset kasvonsa, jotka antaa (ah!) Hugh Jackman. Kamera tykkää seurailla hahmon liikkeitä, eritoten mässäillään Jackmanin äärimmilleen treenatuilla käsivarsilla. Wolverinessa on sopivasti villieläintä, mutta myös kovan kuoren alta löytyy herkempikin puoli. Muista hahmokaartin jäsenistä pidin Viperin esittäjästä ja roolisuorituksesta.


Romantiikka puoli kokonaisuudessaan ontuu ja pahasti. Ainoastaan Jean tuntuu ihan minimaalisesti jossain, mutta vain koska aikasemmat elokuvat. Uusi romanssi puolestaan jättää niin kylmäksi ja tuntuu olevan aivan väärässä paikassa, väärään aikaan ja väärien ihmisten kesken.

The Wolverine ei ole kovin kummoinen tapaus, enkä sitä suosittele kuin tosissaan aiheesta kiinnostuneille. 

HUOM!!! Itse elokuvaa parempi on pätkä, joka tulee alle minuutti lopputekstien alkamisen jälkeen ! ÄLKÄÄ SIIS KARATKO HETI! Se pätkä sai tämän hypettämään penkissään!





1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...