Bafta-gaala 2015

Kuva täältä

Eilen tuli ensimmäistä kertaa Suomen töllöttimestä brittien Oscarit eli Baftat tv5:ltä ja vielä inhimilliseen aikaan alkaen klo 23 ja kestäen sen pari tuntia. Itseltäni olisi mennyt tämä ihan ohi, ellei Kino123 olisi vinkannut asiaa facebook-sivuillaan (kiitos kaunis siis!). Oscareiden lähestyessä ja huurujen pahetessa tämä tuli juuri mukavaan saumaan, varsinkin kun Oscar-ehdokkaana olevia elokuvia alkaa olla jo katsottuna monen monta. 

Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun katsoin Baftat. Sen tiesin, että gaala on vahvasti Oscareiden sukulainen, mutta ehkä himpun verran rennompi. Baftojen jako on myös usein ennustanut potentiaalisia Oscar-voittajia. Gaalan rakenne ja kategoriat ovat aika samankaltaiset keskenään. Ehkä isoimmat erot olivat siinä, että Oscareihin tottuneena hämmästyin, kun naissivuosaa ja miessivuosaa ei jaettu ensimmäisten joukossa sekä siitä, että Baftoissa isoin palkinto ei ole Paras elokuva, vaan sen jälkeen jaettava Fellowship Bafta merkittävälle elokuva-alan tekijälle. Lähetettävä Gaala oli myös jonkinlainen koostelähetys, sillä iso osa pienempien palkintojen jaosta jätettiin näyttämättä ja olihan se nyt selvää, kun lähetyksen kesto oli vain kaksi tuntia. 

Juontajana toimi Stephen Fry, joka on jo selostuksen mukaan ollut seremoniamestarina sen tsiljoona kertaa aikaisemmin. Palkintojen jakajina nähtiin pääasiassa näyttelijöitä (Tom Hiddleston, James McAvoy, Martin Freeman, Noomi Rapace, Kristen Scott Thomas, Mark Strong, Imelda Staunton, Steve Carell..), mutta joukkoon mahtui myös muun muassa David Beckham sekä itse Stephen Hawking, joka jakoi erikoistehosteiden pystin Felicity Jonesin kanssa. 

Kuva täältä

Monien liikuttavien puheiden lisäksi, mieleen painui hetki, kun Stephen Fry sai yllytettyä Birdmanin miesnäyttelijät Keatonin ja Nortonin moiskauttamaan juontajalle poskipusut. Vitsiä jatkoi Cuba Gooding Jr palkinnonjako vuorollaan, kun herra ilmaisi pettymyksensä siitä, että häntä ei pyydetty mukaan pusuleikkiin. Stephen harppoi paikalle antaakseen Cuballe miehen kipeästi tarvitseman poskipusun, mutta viime hetkellä Cuba tekikin klassisen pään kääntö tempun.

Ehdokkaiden osalta oli positiivinen yllätys, että monia elokuvia, jotka olivat Oscareista jääneet ehdokkuutta vailla, oli brittiläinen akatemia osannut arvostaa. Esimerkiksi Lego elokuva oli ehdolla parhaaksi animaatioksi kuten kuuluukin. Aivan ihana Pride oli saanut myös muutaman ehdokkuuden sekä Paddington, joka ihan hyvä oli sekin. Näyttelijäkategorioissa oli Oscareista poiketen huomioitu Ralph Fiennes, Jake Gyllenhaal, Amy Adams ja Rene Russo.

Sitten varsinaisiin voittajiin, jotka ovat ehdokaslistassa ensimmäisenä lihavoituna: 


Paras brittiläinen elokuva:

Kaiken teoria
'71
The Imitation Game
Pride
Under the Skin
Paddington 

- Erittäin oikea osoite! Olin superiloinen myös Priden ehdokkuudesta


Erikoistehosteet:

Interstellar
Dawn of the Planet of the Apes
Guardians of the Galaxy
Hobitti: Viiden armeijan taistelu
X-Men: Days of Future Past

- Jälleen oikea osoite. Interstellar sai muutenkin harmillisen vähän ehdokkaita sekä tässä, että Oscareissa


Miessivuosa:

J.K. Simmons - Whiplash
Mark Ruffalo - Foxcatcher
Steve Carrell - Foxcatcher
Edward Norton - Birdman
Ethan Hawke - Boyhood 

- Tässä ei ole mielipidettä puoleen eikä toiseen. Toki olen nähnyt vain Nortonin sekä Hawken suoritukset


Naissivuosa: 

Patricia Arquette - Boyhood
Keira Knightley - The Imitation Game
Imelda Staunton - Pride
Emma Stone - Birdman
Rene Russo - Nightcrawler

- Tämä taas meni mielestäni nappiin, sillä Patricia veti niin hyvän roolin elokuvan joka vaiheessa


Kuvaus:

Birdman
The Grand Budapest Hotel
Ida
Interstellar
Mr. Turner 

- Erittäin ansaittu kyllä


Elokuva-alan debyytti (ohjaus, käsikirjoitus tai tuottaminen):

Stephen Beresford, David Livingstone : Pride

Elaine Constantine : Northern Soul

Gregory Burke, Yann Demange : ’71

Hong Khaou : Lilting

Paul Katis, Andrew De Lotbiniere : Kajaki: The True Story

- Ihanaa!!


Alkuperäinen käsikirjoitus: 

The Grand Budapest Hotel 
Birdman
Boyhood
Nightcrawler
Whiplash 

- Oikein hyvä osoite, Wes Anderson se osaa

Vieraskielinen elokuva:

Ida 
Leviathan
The Lunchbox
Trash 
Kaksi päivää yksi yö

- Idan olen nähnyt, mutta ei se nyt ihan noin ihmeellinen ollut


Sovitettu käsikirjoitus:

Kaiken teoria
American Sniper 
Gone Girl 
The Imitation Game 
Paddington 

- Oikea osoite, tosin olisin ollut yhtä riemuissani myös Gone Girlistä


Nouseva tähti:

Jack O'Connell 
Margot Robbie
Gugu Mbatha-Raw
Miles Teller 
Shailene Woodley 

Ohjaus:

Richard Linklater - BoyhoodAlejandro G. Iñárritu - Birdman
Wes Anderson - The Grand Budapest Hotel
James Marsh - Kaiken teoria
Damien Chazelle - Whiplash
 
 - Ei yllättänyt ja palkinto tuli kyllä aiheesta

Miespääosa: 

Eddie Redmayne - Kaiken teoria
Ralph Fiennes - The Grand Budapest Hotel
Benedict Cumberbatch - The Imitation Game
Jake Gyllenhaal - Nightcrawler
Michael Keaton - Birdman 

- JES!! Tämä meni juuri oikein!! Kaiken teorian näkemisen jälkeen Redmayne oli ehdoton suosikki!


Naispääosa:

Julianne Moore - Still Alice
Felicity Jones - Kaiken teoria
Reese Witherspoon - Wild - Villi vaellus
Amy Adams - Big Eyes
Rosamund Pike - Gone Girl 

- Tässä kannatin Rosamundia, koska en ole nähnyt Juliannen suoritusta


Paras elokuva:

Boyhood
The Grand Budapest
Kaiken teoria
Birdman
The Imitation Game

- Itse olisin valinnut ehkä Grand Budapestin tai Kaiken teorian, mutta hyvä näinkin


Fellowship palkinto:  ohjaaja Mike Leigh

Gaalassa ei näytetty esimerkiksi parhaan animaation jakoa, mutta voiton vei Lego elokuva!! Musiikista voiton vei ymmärrettävästi Alexandre Desplat Grand Budapest Hotel elokuvan soundtrackistä. Whiplash pokasi sekä editoinnin, että äänityksen Baftat. Kaikki ehdokkaat ja voittajat löytyy täältä.

Boyhood

Ohjaaja: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater
Pääosissa: Ellar Coltrane, Patricia Arquette, Ethan Hawke, Lorelei Linklater, Libby Villari, Marco Perella & Brad Hawkings
Kesto: 2h 43min
Ikäraja: 12

Boyhood kertoo nimensä mukaisesti pojasta, tämän elämästä ja kasvusta aikuisuuteen. Mason Evans jr. (Coltrane) on elokuvan alussa vasta 6-vuotias ja asuu siskonsa sekä äitinsä kanssa. Lasten biologinen isä koittaa tehdä paluuta lasten elämään ilmeisen riitaisan eron jälkeen. Olivia-äiti (Arquette) kamppailee omien tulevaisuuden suunnitelmien kanssa tasapainotellen yksinhuoltajan arjen kanssa. Elokuva etenee muutamien vuosien harppauksissa leikaten aina eri elämän vaiheisiin arjesta juhlaan. Seuraamme pojan sekä tämän perheen tavallista eloa, kasvua kohti aikuisuutta ja elämän tuomia muutoksia. 

Boyhoodissa erikoista on ajankulun realistinen seuraaminen, vaikka elokuva onkin täysin käsikirjoitettu. Sitä kuvattii 12 vuoden ajan, aina muutaman viikon pätkinä per vuosi. Elokuvan pääosassa nähtävä Coltrane oli kuvausten alussa 6-vuotias ja niiden päätyttyä saavuttanut 18-vuoden iän. Kärsivällisyys on palkittu kriitikoiden suitsuttaessa elokuvaa ja sen saadessa myös 6 kipaletta Oscar-ehdokkuuksia mukaan lukien kovimmat kategoriat paras elokuva, käsikirjoitus ja ohjaus. 

Boyhoodin vahvuus onkin sen todenmukaisessa kuvauksessa. Asiat eivät tunnu käsikirjoitetulta, vaan tuntuu kuin seuraisi oikean perheen elämää. Elokuvassa on helppo olla läsnä, kun kaikki tapahtumat tulevat hyvin lähelle katsojaa juurikin sen dokumenttimaisen olemuksen takia. Vaikka Boyhoodista puuttuu sinänsä se tavoitteellinen päätepiste, ei se ole vailla punaista lankaa. Lankana toimii pojan elämä, jonka seuraaminen on erittäin luontevaa. Ainoa huonompi puoli on elokuvan kesto, joka tuntuu, vaikka siihen olisi varautunutkin.

Ellar Coltrane on ihan kohtuullisen hyvä Masonin roolissaan, vaikka ei mitään huimaa suoritusta vedäkään. Masonin on ilmeisesti tarkoitus olla luonteeltaan vähän sivustaseuraaja ja on oikeastaan virkistävääkin nähdä päähenkilön olevan lähempänä tavallista jannua. Samatha-siskon roolissa yhtä lailla kasvutarinan tekee ohjaaja Linklaterin oma tytär Lorelei, joka puolestaan jää erittäin hyvin mieleen onnistuneella suorituksellaan. Konkarit Arquette ja Hawke tekevät myös molemmat hyvää jälkeä, molemmat Oscar-ehdokkuuden arvoisesti.

Boyhood on ehdottomasti katsottavan arvoinen elokuva, kunhan varautuu pitkään kestoon.

 

Big Hero 6

Ohjaaja: Don Hall & Chris Williams
Käsikirjoitus: Jordan Roberts, Dan Gerson & Robert L.Baird
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Ryan Potter, Scott Adsit, Daniel Henney, T. J. Miller, Jamie Chung, Génesis Rodríguez, Damon Wayans, Maya Rudolph, James Cromwell & Alan Tudyk
Kesto: 1h 42min
Ikäraja: 7

Disneyn uusin elokuva Big Hero 6 sijoittuu kuvitteelliseen San Fransokion kaupungiin, jossa teini-ikäinen päähenkilömme Hiro kuluttaa aikaansa ottamalla osaa laittomiin robottitaisteluihin omien kyhäelmiensä kanssa. Hirossa olisi potentiaalia muuhunkin ja tämän tietää myös yhtä lailla lahjakas isoveli Tadashi, joka pikkuveikkansa toilailuihin uupuneena, raahaa tämän tutustumaan omaan opinahjoonsa. Tieteistä kiinnostuneita nuoria pursuava koulu tekee lähtemättömän vaikutuksen nuoreen Hiroon ja tämä ottaa tavoitteekseen luoda jotain tarpeeksi ihmeellistä päästäkseen sisälle kouluun. Odottamaton tragedia saapuu kuitenkin romuttamaan Hiron elämän, josta hänet jaloilleen yrittää nostaa vielä odottamattomampi taho.

Marvelin sarjakuvasta ammennettu Disney-masiinan läpi onnistuneesti puserrettu Big Hero 6 on jälleen hienoa työtä animaatiojätiltä. Niinkin hienoa, että se sai osansa Oscar-ehdokkuuksista ja kilpailee Parhaan Animaation-sarjassa. Lego elokuvan jäädessä kokonaan kategoriasta pois, on selvää että kannatukseni kohdistuu tähän elokuvaan tai yhtä kovasti uponneeseen Näin koulutat lohikäärmeesi jatko-osaan. Molemmat nimittäin itkettivät ja hymyilyttivät siihen malliin, että en osaa sanoa parasta kahdesta parhaasta.

Big Hero 6 on yhtä siisti, kuin mikä tahansa Marvelin supersankarikuva, mutta se on saanut myös aimoannoksen herttaisuutta ja viattomuutta Disneyn tapaan. Juonikuvio ei toki tarjoile mitään suuria mullistuksia ja monimutkaisia polkuja, onhan kyseessä myös lapsille suunnattu elokuva. Edellä mainittu ei kuitenkaan menoa ja ennen kaikkea myötäelämistä estä ollenkaan, vaan mukaantempaavuus on käännetty maksimiasteelle. Visuaalinen puoli  pääsee parhaiten esille San Fransokion upeissa maisemissa ja yksityiskohdissa yhdistäen inpiraationa toimineet kaksi kaupunkia saumattomaksi kokonaisuudeksi. Musiikistakin on pakko tehdä maininta, kun kyseessä on "Zimmerin oppipoika" Henry Jackman, joka on tehnyt aikaisemminkin musiikkia supersankarielokuviin (Kapteeni Amerikan jatko-osa, X-Men: First class) sekä esimerkiksi Räyhä-Ralfiin. 

Koska olen sen verran jo Oscar-huuruissani, en voinut malttaa kovinkaan montaa päivää tämän elokuvan katsomisen kanssa. Tästä johtuen katsomani versio oli suomeksi puhuttu versio, koska ensimmäisellä esitysviikolla pyöri pelkästään se. Originaali versio on saapumassa vasta tulevana viikonloppuna, enkä olisi selvinnyt maltillisesti odottaen sinne asti mitenkään päin. Dubbaukseen onneksi tottuu jonkin aikaa elokuvaa katsottuaan, ainoastaan korvaan särähtelee "liian tutut" suomalaiset ääninäyttelijät, eikä se johdu dubbauksen laadusta tai mistään, vaan kun en esimerkiksi saa Minttu Mustakallion virnuilevaa naamaa pois päästäni Cass-tädin puhuessa. 

Big Hero 6:n yksi tärkeimpiä hahmoja ei ole ihminen, vaan puhallettava robotti Baymax, joka hurmaa jo elokuvan trailerissa. Hahmon ohjelmoinnista ja liikkumistavoista syntyy ratkiriemukkaita hetkiä, joille röhötystä on hyvin vaikea välttää. Baymaxin ja Hiron vuorovaikutus on elokuvassa keskeisessä osassa, varsinkin Hiron oppiessa jotain itsestään kumipalleron kanssa toimiessa. Baymaxin mahdottoman vetoava olemus selittyy sympaattisen luonteen lisäksi sen liikeradassa ja ulkomuodossa: animaattorit päätyivät käyttämään Baymaxin liikkeen pohjana pingviinin poikasten tapaa tallustaa eteenpäin (lähde, sisältää spoilereita).

Big Hero 6 on jälleen nappisuoritus Disneyn puolelta. 

Nörttipätemistä voi elokuvan jo nähneet lukea Ruudukon blogista! (spoilereita!)

Frank

Ohjaaja: Lenny Abrahamson
Käsikirjoitus: Jon Ronson & Peter Straughan
Pääosissa: Domhnall Gleeson, Michael Fassbender, Maggie Gyllenhaal, Scoot McNairy, Carla Azar & Francois Civil
Kesto: 1h 35min
Ikäraja: 12  

Frank kertoo nuoresta lauluntekijästä Jonista, joka yrittää etsiä inspiraatiota musiikin tekemiseen, mutta ei itseasiassa ole hommassa kovin kaksinen. Sattumalta hän törmää lievästi häiriintyneeseen bändiin nimeltä Soronprfbs, jonka keulahahmo Frank kiinnittää erityisesti ulkoisilta seikoiltaan tottumattomien huomion. Frank pitää päässään suurta tekopäätä, jota hän ei ota koskaan pois hetkeksikään. Jon pyydetään mukaan paikkaamaan puuttuvaa jäsentä, kun bändi eristäytyy ulkomaailmasta uuden levyn tekemistä varten. Tuona aikana Jon oppii huomaamaan, että Frank on itseasiassa pääjutuistaan huolimatta, yksi selväjärkisimpiä koko poppoosta. 

Frank on mustaa huumoria tihkuva härökomedia, joka trailerin ensivilkaisusta asti sijoittui omalle must see-listalle. Toki lisävaikuttimena on elokuvan levityspuoli, se kun on jälleen Studio123:n järjestyksessä kolmannes elokuvalevityslapsukainen. Itse Frankin hahmon inspiraationa on ollut Chris Sieveyn hahmo Frank Sidebottom. Käsikirjoittaja Jon Ronson oli itse mukana seuraamassa Sidebottomin taipaletta ja käsikirjoitus saikin alkunsa hänen muistelmistaan, mutta lähti sitten kulkemaan omia reittejään omaksi uniikiksi tarinakseen. 

Kaiken huumorin ja hullunkuristen sattumien lomassa Frank pohjimmiltaan käsittelee taiteen tekemistä, mainetta ja näiden yhteyttä. Fiktiivinen Soronprfbs tekee mitä tekee taiteen vuoksi, ei todellakaan miellyttääkseen ketään. Vasta Jon saa heiteltyä ilmaan ajatuksia yleisöön vetoamisesta, massoihin iskevän musiikin tekemisestä. Kaikista bändin jäsenistä Frank suhtautuu suurimmalla myötämielisyydellä Jonin uusiin ideoihin muiden ollessa enemmän tai vähemmän uppiniskaista taiteilijaa. Luomisprosessi on joka tapauksessa totaalisen hulvatonta seurattavaa, näyttelijöiden vetäessä prosessia läpi täydellisellä pokerinaamalla. 

Domnhall Gleeson on aiemmin tuttu itselleni Anna Kareninasta, Oli aikakin komediasta sekä toki ensimmäisen kerran Pottereista. Miehen ura tuntuu olevan kunnon nousuvaiheessa, sillä seuraavaksi hänet nähdään Oscareistakin kilpailevassa elokuvassa Unbroken ja hieman myöhemmin uudessa Star Wars elokuvassa. Domnhallin Jon on samaistuttava hahmo, mitä tulee reaktioihin bändin hulluja jäseniä kohtaan, mutta samalla myös ärsyttävä pyrkyri. Pään alla piilossa on Michael Fassbender, jonka karisma puskee läpi paperimassan ja maalin. Hekumallinen hahmo on myös Maggie Gyllenhaalin Clara, jonka psykopaattisen kylmä katse ja arvaamaton käytös, saa katsojankin pysymään sopivasti varpaillaan.

Frank on ihanan omituinen ja samalla kantaaottava tapaus, joka hauskuuttaa taatusti niin mustan huumorin kuin parodiankin ystäviä.  

Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance)

Ohjaaja: Alejandro G. Iñárritu
Käsikirjoitus: Alejandro G. Iñárritu, Nicolás Giacobone, Alexander Dinelaris, Jr. & Armando Bo
Pääosissa: Michael Keaton, Zach Galifianakis, Edward Norton, Naomi Watts, Emma Stone, Andrea Riseborough, Amy Ryan & Lindsay Duncan
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 12 

Birdman kertoo näyttelijä Riggan Thomasista (Keaton), joka yrittää tehdä uutta läpimurtoa ohjaamalla Broadway-näytelmän tunnetun kirjan pohjalta ja vielä näyttelemällä keskeisen roolinkin omassa versiossaan. Riggan on suuremmalle yleisölle tuttu vain Birdmaninä, roolista supersankarielokuvien sarjassa, joten nyt hän halajaa tunnustusta jostain merkittävästä. Birmanin alterego kummittelee alinomaan myös Rigganin omassa päässä, joten paineiden kasaannuttua ensi-illan lähestyessä, alkaa stressi vaikuttaa todenteolla miehen mieleen. Asiaa ei helpota yhtään viime hetkellä korvattu miessivuosan esittäjä Mike (Norton), joka on lahjakas, mutta täysin arvaamaton ja tuntuu provosoivan kaikkea ympärillään. Lisäksi paineita luo Rigganin etäiseksi jäänyt suhde omaan tyttäreensä (Stone), joka pyörii isänsä assitenttina ja toipuu paraikaa huumeiden käytöstä.   

Birdmaniä on luonnehdittu mustaksi komediaksi, mutta omasta mielestäni se ei ihan siihenkään kuvaukseen istu, vaan on paljon lähempänä satiiria. Selvä yhtymäkohta itselleni tuli heti Black Swanin kanssa, kun toinen linnun muodossa esiintyvä minä uhkaa ottaa vallan mielenterveydestä, vaikkakin Birdman ei ole niin synkkä. Temmoltaan ja tyyliltään Birdman liikkuu sopivan kepeästi teatterin takahuoneiden loppumattomilla käytävillä Jazz-rytmin säestyksellä. Erityistä onkin pitkät leikkaamattomat kohtausjaksot, joita ei edes osaa pistää tilanteessa merkille. Kuvausansioista sekä kahdeksasta muusta kategoriasta on Birdman saanut jo tunnustusta Oscar-ehdokkuuksilla, mukaan lukien paras elokuva.

Birdman on hykerryttävän lähellä todellisuutta kuvatessaan näyttelijän uran käännekohtia ja teatterielämää. Varsinkin sosiaalisen median merkitys hyvässä ja pahassa tarkoituksen mukaisen tai tahattoman näkyvyyden saamikseksi nostetaan esille. On myös aina hekumallista kun näyttelijät esittävät näyttelijöitä, mutta Birdmanissä näyttelijävalinnat on tehty erityisen osuvasti. Ei taatusti ole sattumaa, että Keatonilla on takanaan Batman-menneisyys, jonka jälkeen hän ei ole saanut kasaan kovin suuria meriittejä. Emma Stone muistuttaa yhtälailla julkista minäänsä ja tuntuu näyttelevän itseään. Kummasti Edward Nortonkin on listattu usein vaikeisiin näyttelijöihin. 

Birdman on joka ehdokkuutensa taatusti ansainnut ja tuo kaivattua vaihtelua perinteisten Oscar-elokuvien joukkoon. Käykäähän katsomassa! 


Trailerista ei kannata katsoa pidempää versiota, koska se taas näyttää liikaa. Tämä teaserikään ei ole mitenkään välttämätön nähdä ennen elokuvaa. 

Oscar-ehdokkaat 2014 elokuvista

Eilen julkaistiin Oscar-ehdokkaat, joita en ehtinytkään vielä päivittää tänne, kun piti ensin fiilistellä, pyöriä ympyrää, googlettaa enskareita ja taas pyöriä vähän ympyrää. Eniten ehdokkuuksia rohmusi The Grand Budapest Hotel ja Birdman, kumpainenkin 9 ehdokkuutta. The Imitation Game ei jäänyt kauas 8 ehdokkuutta taskussaan ja kolmannella sijalla Boyhood 6 ehdokkuutta. Muita enemmän kuin yhden ehdokkuuden poimineita olivat  Kaiken teoria 5, Interstellar 5, Whiplash 5, Foxcatcher 5, Mr. Turner 4, Into the Woods 3, Selma 2, Guardians of the Galaxy 2, Inherent Vice 2, Wild 2, Unbroken 2 ja Ida 2. Näin ollen suureksi ilokseni omasta viime vuoden top 10-listasta ehdokkaiselokuviksi päätyi jopa neljä elokuvaa. Viime vuodesta poikkeavaa on myös, kuinka monta ehdokaselokuvaa olen jo tähän mennessä nähnyt, kun laskemme mukaan vain yhdenkin ehdokkuuden elokuvat. Saldo on siis juuri tänään 13 ehdokaselokuvaa, mutta vahvasta alkulukemasta huolimatta en tule rikkomaan viime vuoden saldoani, joka oli 20 ehdokaselokuvaa nähtynä ennen varsinaista gaalaa. Toki viime vuonna edesauttoi gaalan tavallista myöhäisempi ajankohta.

Paras elokuva

American Sniper
Birdman
Boyhood
The Grand Budapest Hotel
The Imitation Game
Selma
Kaiken teoria
Whiplash

- Näistä olen vasta kaksi nähnyt, mutta hyvässä lykyssä saan pari lisää katsottua ennen Gaalaa. Lähempänä osaan sanoa kannatuksesta, mutta jo tässä kohtaa Grand Budapest Hotel on vahvoilla

Ohjaus

Alejandro G. Iñárritu - Birdman
Richard Linklater - Boyhood
Bennett Miller - Foxcatcher
Wes Anderson - The Grand Budapest Hotel
Morten Tyldum - The Imitation Game


Naispääosa

Marion Cotillard -Kaksi päivää yksi yö
Felicity Jones - Kaiken teoria
Julianne Moore - Still Alice
Rosamund Pike - Gone Girl
Reese Witherspoon - Wild 

- Kuuleman mukaan Julianne Moorelle povataan palkintoa, mutta koska hänen suoritustaan en varmaankaan pääse näkemään, kannatan tämän hetkisten tietojen perusteella Rosamund Pikea

Miespääosa

Steve Carell - Foxcatcher
Bradley Cooper - American Sniper
Benedict Cumberbatch - The Imitation Game
Michael Keaton - Birdman
Eddie Redmayne - Kaiken teoria 

- Näistä tarvitsen ehdottomasti vielä lisätietoa, kun olen vain Keatonin suorituksen nähnyt, joka oli sekin palkinnon arvoinen, mutta mielenkiinnolla odotan Cumberpatchin ja Redmaynen suoritusta


Naissivuosa

Patricia Arquette - Boyhood
Laura Dern - Wild
Keira Knightley - The Imitation Game
Emma Stone - Birdman
Meryl Streep - Into the Woods 
 


Miessivuosa

Robert Duvall -The Judge
Ethan Hawke - Boyhood
Edward Norton - Birdman
Mark Ruffalo - Foxcatcher
J.K. Simmons - Whiplash

- Sama tarina koskee sekä naissivuosaa, että miessivuosaa. Olen nähnyt vain Birdmanin suoritukset, joten jotain vertailupohjaa olisi hyvä saada. 


Alkuperäiskäsikirjoitus

Birdman
Boyhood
Foxcatcher
The Grand Budapest Hotel
Nightcrawler


Sovitettu käsikirjoitus

American Sniper
The Imitation Game
Inherent Vice
Kaiken teoria
Whiplash


Paras animaatio

Big Hero 6
Boxitrollit
Näin koulutat lohikäärmeesi 2
Song of the Sea
Prinsessa Kaguyan taru

- Tässä on suuri vääryys Lego Movien puuttuminen!! Onneksi ykkössuosikkini Näin koulutat lohikäärmeesi 2 on kuitenkin ehdolla, joten kannatus suuntautuu sinne, ellei Big Hero 6 käännä vielä päätäni


Kuvaus

Birdman
The Grand Budapest Hotel
Ida
Mr. Turner
Unbroken 

- Birdman tai Budapest, koska en usko muiden mätsäävän näiden kummankaan tavanomaisista poikkeaviin kuvaamistapoihin 


Lavastus

The Grand Budapest Hotel
The Imitation Game
Interstellar
Into the Woods
Mr. Turner


Puvustus

The Grand Budapest Hotel
Inherent Vice
Into the Woods
Maleficent
Mr. Turner


Maskeeraus

Foxcatcher
The Grand Budapest Hotel
Guardians of the Galaxy 

- Tämän voisi Guardians of the Galaxy saada


Leikkaus 

American Sniper
Boyhood
The Grand Budapest Hotel
The Imitation Game
Whiplash


Äänileikkaus

American Sniper
Birdman
The Hobbit: The Battle of the Five Armies
Interstellar
Unbroken 

- Hobitin ainoa kategoria, mutta silti ääni Interstellarille


Äänisuunnittelu

American Sniper
Birdman
Interstellar
Unbroken
Whiplash


Erikoistehosteet

Captain America: The Winter Soldier
Dawn of the Planet of the Apes
Guardians of Galaxy
Interstellar
X-Men: Days of Future Past

- Kategoria, josta olen kaikki jo nähnyt! Kategoria, jossa muistetaan kesän toimintapainotteisempia elokuvia. Näissä sanoisin Interstellar tai Guardians of the Galaxy


Alkuperäismusiikki

Alexandre Desplat - The Grand Budapest Hotel 
Alexandre Desplat - The Imitation Game
Hans Zimmer - Interstellar
Gary Yershon - Mr. Turner
Jóhann Jóhannsson - Kaiken teoria

- Voi miten halajaisinkaan Zimmerille voittoa, koska itse pidin kovin Interstellarin soundtrackistä. Tosin kun vastassa on Desplat kahdesti, varsinkin erikoisempi Budapestin soundtrack taitaa kuitenkin voittaa pelin 


Alkuperäiskappale

"Everything is Awesome", Lego Movie
"Glory", Selma
"Grateful", Beyond the Lights
"I'm Not Gonna Miss You", Glenn Cambell... I'll Be Me
"Lost Stars", Begin Again

- Vaikka en olekaan muita kappaleita kuullut, toivoisin Lego Movien vievän nyt edes tästä pystin, kun ei päässyt sinne animaatioelokuviin edes ehdolle. Ja onhan se ihan mahtava kappale ja uskomattoman sinnikäs korvamato

Paras ulkomainen elokuva

Ida, Puola
Leviathan, Venäjä
Tangerines, Viro
Timbuktu, Mauritania
Wild Tales, Argentiina 




Tulevat ensi-illat: 

16.1 Birdman 
23.1 Big Hero 6, Whiplash
30.1 Wild, Unbroken
6.2 Kaiken teoria
13.2 Ida
20.2 Imitation Game

American Sniper, Inherent Vice ja Into the Woods saavat ensi-iltansa vasta Oscar-gaalan jälkeen, höh.

Mr. Turner

Ohjaaja: Mike Leigh
Käsikirjoitus: Mike Leigh
Musiikki: Gary Yershon
Pääosissa: Timothy Spall, Dorothy Atkinson, Marion Bailey, Paul Jesson, Lesley Manville, Martin Savage & Ruth Sheen
Kesto: 2h 29min
Ikäraja:12

Mr. Turner kertoo jo omana aikanansa suositusta taidemaalari J. M. W. Turnerista ja hänen elämänsä loppupuoliskosta. Elämänkertaelokuva valottaa hänen tapojaan tehdä taidetta ja samalla sen ajan taidenäkemyksiä. Isossa osassa on Turnerin suhde hänen isäänsä, joka tuki poikansa työskentelyä puolikuntoisenakin aina viimeiseen asti. Turnerin suurin intohimo oli taiteen tekeminen ja siihen prosessiin linkittyvä matkustaminen, joten monet muut perhesuhteet jäivät toissijaisiksi. Tämä näkyi varsinkin kylmänä kohteluna Turneriin rakastutunutta taloudenhoitajaa kohtaan, joka ei saanut paljon vastakaikua tunteisiinsa. Turnerilla on myös kaksi biologista tytärtä, joita hän ei tunnusta omikseen. Rakkauden elämäänsä Turner onnistuu tosin löytämään vielä ennen kuolemaansa. 

Turnerin tapauksessa odotukset olivat jo valmiiksi hieman korkeammalla, koska omiin silmiini sattuneissa arvosteluissa se oli saanut järjestään neljää tai viittä tähteä suitsutusten saattelemana. Elokuvassa haiskahti myös Oscarit sekä pääosanesittäjä Timothy "Matohäntä" Spall oli jo pokannut taskuunsa Kultaisen palmun miespääosa kategoriassa. Toisaalta tiesin odottaa draama puolelta hidastempoisuutta ja asennoitua jo valmiiksi rauhallisemman elokuvan tahtiin. Siltikin Mr. Turner tuntui paikoitellen jopa hieman tylsältä.

Varsinainen rauhallinen tempo ei ole se elokuvan suurin ongelma, sillä monet pitkäveteisemmätkin pätkät olen jaksanut katsoa läpi ilman erityistä tarvetta kiinnostuskiikareille ja nauttinut kovastikin. Turnerin ongelma on, että siinä ei ole ollenkaan elokuvallista juonta, ei mitään tavoitetta tai kasvun suuntaa. Taiteilijan itsensä ajatuksiakaan ei valoiteta edes samaistuttavan sivuhahmon tai muun ympäristön aiheuttaman yllykkeen seurauksena. Vasta elokuvan katsomisen jälkeen google kertoi taiteilijasta ja samalla avasi koko elokuvaa himpun verran enemmän. 

Onnistuneista puolista on mainittava monet komeat ja maalaukselliset maisemat. Ajankuva on myös mielenkiintoinen varsinkin sosiaalisten normien tullessa esiin henkilöhahmojen vuorovaikutuksessa. Kevyehkö huumorin pilkahduskin on piiloteltuna näihin sosiaalisiin kanssakäymisiin varsinkin ollessamme keskellä taiteilijapiirejä. Vaikka juonitietoa ja hahmojen ajatuksia pantataan, tuo elokuva hyvin esille sen, millaista taidetta silloin arvotettiin ja millaisin tavoin saatettiin taiteilijoita kritisoida. 

Timothy Spall on hyvä ja karismaattinen näyttelijä, mutta hänen roolisuorituksensa ylistys tässä elokuvassa tuntuu himpun verran yliammutulta. Suurimman osan aikaa Spallin Turnerin kommunikaatio koostuu erilaisista murahduksista. Parhaiten taidot tulevat esiin, kun hahmon sallitaan näyttää enemmän tunnetta itsestään. Sivurooleista mieleen jäi Lesley Manvillen hupsahtanut tieteistä kiinnostunut nainen, sillä muistan kyseisen näyttelijättären Maleficent elokuvasta yhtenä keijuista.

Mr. Turner kilpailee tänään saatujen Oscar-ehdokastietojen mukaan neljässä kategoriassa: puvustus, lavastus, musiikki ja kuvaus. Vaikka elokuva tuntuikin itselleni pieneltä rupeamalta, ymmärrän kyllä juuri kyseisten kategorioiden ehdokkuudet. Sopii rauhallisten elokuvien ystäville, jotka eivät niin välitä siitä punaisesta langasta. 

Pride

Ohjaaja: Matthew Warchus
Käsikirjoitus: Stephen Beresford
Musiikki: Christopher Nightingale
Pääosissa: Ben Schnetzer, Bill Nighy, Imelda Staunton, Andrew Scott, Dominic West, Paddy Condisine, George MacKay, Joe Gilgun, Faye Marsay, Jessica Gunning & Lisa Palfrey
Kesto: 2h
Ikäraja:7

Tositapahtumiin pohjaava Pride kertoo monissa muissa brittikomedioissakin taustalla pyörineestä kaivostyöläisten vuoden mittaisesta lakosta Thatcherin hallinnon päätöksiä vastaan vuonna 1984-85. Se valoittaa suurelle yleisölle tuntemattomampaa sivujuonta, jossa kaivostyöläiset saivat tukea yllättävältä taholta. Nuori ja innovatiivinen Mark Ashton on pienen, mutta sitäkin aktiivisemman homojen oikeuksia ajavan järjestön johtohahmo Lontoon päässä. Mark näkee kaivostyöläisten epätoivoisessa taistelussa samanlaista vääryyttä ja kohtelua, jota on itsekin saanut osakseen kuuluessaan vähemmistöryhmään ja haluaa osoittaa tukensa. Tästä saa alkunsa LGSM (Lesbians and Gays Support the Miners), jonka tarkoituksena on kerätä varoja tukeakseen kaivostyöläisten lakkoa. Tuen kerääminen sujuu paremmin kuin odotetusti, mutta ongelmaksi muodostuu avun vastaanottaminen, sillä kaikki eivät ole valmiita ottamaan apua vastaan "tuollaisilta". Homoryhmän viimein löydettyä erään pienen walesilaisen kaivoskaupungin, joka huolii heidän taloudellisen tukensa, haluavat he keräysvarojensa lisäksi osoittaa tukensa myös vierailulla. 

Pride elokuvaan en ollut ihme ja kumma kyllä törmännyt ollenkaan ennen sen ensi-iltaa. Vasta uuden leffaviikon ohjelmistoon tutustuminen herätti uteliaisuuden, kun ymmärsin vain sen verran, että kyseessä on brittiläinen komedia, jossa on Bill Nighy ja homoaktivisteja, mikä olikin jo enemmän kuin tarpeeksi etukäteisinfoa. Elokuva itse lunasti kirkkaasti mahdolliset etukäteisodotukset, sillä Pride oli kerrassaan mainio! Salista lähti suunpielet korvissa ja tippa linssissä.

Pridessa hienointa on sen mieltä lämmittävä tarina, joka osoittaa hyvin, kuinka totuus on tarua ihmeellisempää. Tietenkin elokuvan vaativan dramatiikan takia on asioita väritetty ja käänteiden kohdalla menty kovempaa vauhtia, mutta mikään ei tunnu ollenkaan teennäiseltä. Sama toistuu elokuvan räiskyvässä huumorissakin: kun alkuasetelma on jo valmiiksi hupaisa, tilannekomiikkaa syntyy ihan luonnostaan ja hulluimmatkin tilanteet istuvat elokuvaan luontevasti. A-luokan brittikomedian piirteet tulevat esiin myös oivallisessa hahmokaartissa, jossa useampi pääsee kertomaan henkilökohtaista tarinaansa ja olemaan yhtä lailla merkittävä kuin päähenkilö. 

Tuoreempi kasvo Ben Schnetzer hoitaa päähenkilön roolin taisteluvalmiina Mark Ashtonina. Katsojalle kuitenkin enemmän vielä sivupääosassa on harvoihin fiktiivisiin hahmoihin lukeutuva Joe Cooper (George MacKay), joka kamppailee hyväksynnän ja kaapista ulos tulemisen kanssa. Faye Marsay kummittelee itselleni nyt joka paikassa, kun viimeksi hän oli Tohtorin jouluspesiaalissa Shonan roolissa ja sitä ennen vielä tutumpi White Queen-sarjasta Anne Nevillenä ja tässä elokuvassa hän on tosiaan päälepakko Steph. Homopoppoosta täytyy nostaa tapetille vielä Uudesta Sherlockista tuttu Andrew Scott, jonka roolihahmo Gethin vaikuttaa ensin jäävän vain taustalle, mutta tälläkin hahmolla on oma tarinansa kerrottavana. Kyläisistä hekumallisimmat ovat tietenkin Bill Nighyn hiljainen virastoherra Cliff ja Imelda Stauntonin jämerä Hefina.

Pride on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Jos tähtiä jakelisin tässä blogissa, niin kokonaiset viisi tulisi tälle.