Nouseva Jupiter

Ohjaaja: Andy & Lana Wachowski
Käsikirjoitus: Andy & Lana Wachowski
Pääosissa: Mila Kunis, Channing Tatum, Eddie Redmayne, Sean Bean, Douglas Booth, Tuppence Middleton, Maria Doyle Kennedy, Bae Doona, Gugu Mbatha-Raw, James D'Arcy & Terry Gilliam
Kesto: 2h 8min
Ikäraja: 12

Wachowskien viimeisin kyhäelmä Nouseva Jupiter kertoo venäläissyntyisestä Jupiterista (Mila Kunis), jolla ei ole hajuakaan todellisesta minästään. Jupiter kuuraa työkseen itseään rikkaimpien vessoja ja suurinpana haaveena on kerätä tarpeeksi tuohta ostaakseen kunnollisen kaukoputken. Jupiterin elämä mullistuu kertaheitolla, kun hän kohtaa geenimuunnellun sotilaan Cainen (Channing Tatum), joka pyrkii suojelemaan tätä muilta muukalaisilta. Jupiter onkin yllättäen avain koko universumin tulevaisuuteen.

Jotenkin kummassa päädyin sitten katsomaan kaikesta Oscar-huumasta huolimatta aivan tavallisen elokuvan, jolla ei ole mitään yhteyksiä tulevaan gaalaan (eikä sen puoleen tule varmasti olemaan seuraavaankaan). Jotenkin sitä ajatteli, että kai tämä nyt ihan hyvä on, vaikka Matrixien jälkeen Wachowskeilla on mennytkin elokuvallisesti pelkkää alamäkeä. Pilvikartastohan ei ollut huono, mutta sen hyvät puolet ovat täysin kirjan tarinan ansiota, ei sisarusten. Jupiterin katsominen toi kyllä hyvää vastapainoa Oscar-elokuviin, joista huonoinkin on ihan katsottavaa tavaraa. Tahattoman koomisia piirteitä omaava Jupiter muistutti hyvin siitä, millainen on oikeasti kökkö elokuva. 

Ihan alussa tekele vaikuttaa vielä suhteellisen mielenkiintoiselta, kun kaikki on vielä yhtä suurta mysteeriä ja odotat paketin rullautumista auki kuin lapsi jouluaamuna. Pienet kummallisuudet eivät niin tuntuvasti hypi silmille, tässä kohtaa ajattelet niiden olevan varmasti vain siistejä tyyliseikkoja. Jupiterin kuitenkin saadessa tietää yhä enemmän kohtalostaan, homma saa niin koomisia ja epäuskottavia piirteitä, että vähintään toinen kulmakarva on jatkuvasti koholla. Etsit merkkejä piilokamerasta, eikä niitä löydy. Hyvä luoja, nämä on tosissaan.

Visuaalisella puolellahan homma toimii oikein nätisti, mutta tarinan puolesta ei voi sanoa samaa. Ehkä osaavammissa käsissä olisi tästäkin raakileesta saatu kaikesta kohelluksesta huolimatta jotain viihdyttävämpää. Tarinapuolta voi kuitenkin sanoa jotenkin toimivaksi verrattuna hahmojen käyttäytymiseen ja luokattomaan huonoon dialogiin. Jupiteria vaivaa esimerkiksi Terra Nova-syndrooma: kohtaat uuden maailman, jollaista et olisi osannut kuvitellakaan ja reaktiosi on luokkaa "oho, aika jännä". Elin myös uskossa, että en kohtaa epäuskottavampaa rakastavaisten välistä keskustelua kuin Star Wars episodi 2:ssa, mutta nähtävästi sellainen on olemassa.

Mila Kunisia olen pitänyt karismaattisena näyttelijättärenä, mutta nyt tuntuu kuin hänelle ei olisi annettu muuta mahdollisuutta kun pudota jostakin joka halvatun välissä. Jacobista, siis anteeksi Cainesta, en edes ala valoittamaan sen enempää. Miellyttävää on kuitenkin seurata Sean Beanin näyttelemistä, sillä hän saa pökkelöt vuorosanatkin sisältämään jotain ytyä. Myös täysin läskiksi vetävä Redmayne ampuu yli, mutta ainakin itseäni viihdyttävästi. Harmillista on, että Somniakin näytellyt Bae Doona, jää ihan varjoon eittämättä mielenkiintoisen oloisella tulevaisuuden motoristi hahmollaan.

Nouseva Jupiter on erittäin laskusuhdanteinen elokuva

Kaiken teoria

Ohjaaja: James Marsh
Käsikirjoitus: Anthony McCarten, perustuu Jane Hawkingin kirjaan Travelling to Infinity: My Life with Stephen
Musiikki: Jóhann Jóhansson
Pääosissa: Eddie Redmayne, Felicity Jones, Charlie Cox, Emily Watson, Harry Lloyd, David Thewlis, Simon McBurney, Charlotte Hope & Tom Prior
Kesto: 2h 3min
Ikäraja: 7

Kaiken teoria on elämänkertaelokuva kuuluisasta fyysikosta ja kosmologista, Stephen Hawkingista. Elokuvan pohjana on Jane Hawkingin kirjoittama teos hänen elämästään Stephenin kanssa. Pääpaino onkin kaikista tieteellisistä meriiteistä huolimatta Stephenin ja Janen keskinäisessä suhteessa. Parin tavatessa nuorina opiskelijoina ei Stephen ollut vielä saanut diagnoosiaan parantumattomasta ALS-taudista. Kun sairaus viimein todettiin, päätti Jane jäädä miehensä rinnalle, vaikka tämän eliniän odote olikin vain kaksi vuotta nopeasti rappeuttavan taudin kanssa. Tosielämän Stephen Hawking on edelleen elossa tänäkin päivänä.

Tulevassa Oscar-gaalassa Kaiken teoria on ehdolla viidessä eri kategoriassa, joiden joukossa  muun muassa paras elokuva ja sovitettu käsikirjoitus. Baftoja elokuva vei kotiinsa jo kolme kipaletta: parhaasta brittielokuvasta, sovitutetusta käsikirjoituksesta ja miespääosasta täysin ansaitusti. Tähän päivään mennessä olen itse kyseisen elokuvan nähnyt jo kahdesti, viimeksi juurikin tänään. Katsomiskerrat yleensä jo puhuvat puolestaan, mutta kerrottakoon, että halusin vain kovasti kokea tämän ihanan elokuvan läpi vielä kerran. 

Kaiken teoriassa on kaikki kohdallaan: sen pohja on tosielämässä, se sivuaa tieteen teorioita, kertoo vakavasta sairaudesta ja ennenkaikkea rakkauden kantavasta voimasta. Elokuvassa hienointa onkin sen koskettavuus, ei selviä ilman nenäliinaa. Ensin seuraat nuorta kukkivaa rakkautta, jolla ei ole aavistustakaan siitä, mitä on vielä edessä. Myöhemmin jo vuosia diagnoosin saamisesta perhedynamiikka muuttuu taudin edetessä, kun Stephen on yksi huollettava muiden lasten joukossa. Janen määrätietoisuus alkaa huveta hänen kamppaillessaan jaksaakseen pitää kaikkea yhä omilla harteillaan. 

Jo ensimmäisestä katsomiskerrasta lähtien olin sitä mieltä, että miespääosa Oscarin on kyllä mentävä Eddie Redmaynelle. Toisen katsomiskerran jälkeen olen vielä vahvemmin sitä mieltä, mutta sen lisäksi olisin myös tyrkyttämässä muitakin palkintoja tälle elokuvalle, ainakin sitä parhaan elokuvan. Redmaynen suoritus on vain kertakaikkiaan huikea, erityisesti fyysisesti. Sitä jotenkin loppua kohden unohtaa näyttelijän olevan oikeasti täysin terve nuori mies. Felicity Jones tekee myös hyvää jälkeä, mutta ei varmaankaan yllä kamppailussa kärkeen, koska vastassa on sen verran kovia suorituksia.

Kaiken teoria on aivan upea ja niin kovin koskettava elokuva. Harkitsen kolmatta katsomiskertaa.... 

Wild - Villi vaellus

Ohjaaja: Jean-Marc Vallée
Käsikirjoitus: Nick Hornby, perustuu Cheryl Strayedin kirjaan Wild: From Lost to Found on the Pacific Crest Trail
Pääosissa: Reese Witherspoon, Laura Dern, Thomas Sadoski, Keene McRae, Gaby Hoffmann & Michiel Huisman
Kesto: 1h 55min
Ikäraja: 12 

Tositapahtumiin pohjaava Wild kertoo nuoren naisen koettelemuksista tämän haastaessaan itsensä suorittamaan henkisesti sekä fyysisesti vaativan vaellus-haasteen. Cheryl Strayed (Witherspoon) on kohtaamansa menetyksen ansiosta ajautunut täydelle tuuliajolle omassa elämässään. Nainen pakenee sisällä vellovaa tuskaansa huumeiden turruttamaan maailmaan ja irtosuhteisiin. Vasta läheisten puuttuminen saa Cherylin katsomaan omaa itseään, eikä hän pidä enää näkemästään. Törmättyään opukseen PCT:stä (Pacific Crest Trail), vaellusreitistä Meksikon rajalta aina Kanadan rajalle asti, tuntuu se juuri oikealta tavalta palata takaisin omaksi itsekseen.

Wildin pohjana on Cheryl Strayedin omiin kokemuksiin pohjaava muistelmateos, jonka elokuvaoikeudet Reese Witherspoon osti jo ennen kirjan julkaisua. Luonnollisesti pääosa elokuvassa lankesi myös Witherspoonille, joka osoittautui kannattavaksi valinnaksi, onhan hän ehdokkaana parhaan naispääosan Oscariin. Niin ikään ehdokkuuden sai myös Cherylin äitiä sivuosassa näyttelevä Laura Dern. Ohjaaja Jean-Marc Vallée on itselleni tuttu yhdestä viime vuoden parhaasta elokuvasta, Dallas Buyers Clubista.

Wildin kohdalla ei voi välttyä vertailulta viime vuoden Tracks elokuvan kanssa. Molempien pohjana on vaeltajiensa omat teokset, pääosassa nuori nainen ja jonkinlainen itsensä etsiminen fyysisen ponnistuksen kautta. Erottavina piirteinä vaellus ympäristö, joka Tracksissä pääsi oikeuksiin visuaalisestikin. Siinä missä Tracksissä uhat olivat enemmänkin luonnon tuottamaa, Wildissa ne ovat muut ihmiset, varsinkin miespuoleiset. Tracksin rankkasin jopa viime vuoden parhaimmistoon, oli se sen verran onnistunut ja päästi kokemaan vaelluksen vahvasti samaistumisen kautta. Wild puolestaan ei ole ihan niin korkealle ponnistava teos, sillä loistavasta roolisuorituksesta huolimatta, en saa niin syvää otetta Cherylin hahmoon. Wild on huomattavasti karumpi kuin Tracks, mutta samalla kiehtoo jopa toisinaan inhan realisminsa kanssa.

Kuten aiemmin todettua oli Reese Witherspoonin roolisuoritus erittäin onnistunut tässä elokuvassa. Itselläni on edelleen Reesestä jäänyt mielikuva herttaisten roolien tytöstä, vaikka hän on tehnytkin jo huomattavasti erilaisempia rooleja. Cheryl ei ole mikään puhtoinen hahmo, vaan ihmisraakile, mutta samalla heikkouksineen kovin inhimillinen. Takaumien kautta valottuu enemmän, mikä ajoi Cherylin raiteiltaan ja viimeistään se saa ymmärtämään hahmoa. 

Wild on Oscar-tasolla ihan ok teos, yleisellä tasolla puolestaan erinomainen. 

Elokuvan trailerin sijaan istutan elokuvasta jääneen korvamadon tähän:

Bafta-gaala 2015

Kuva täältä

Eilen tuli ensimmäistä kertaa Suomen töllöttimestä brittien Oscarit eli Baftat tv5:ltä ja vielä inhimilliseen aikaan alkaen klo 23 ja kestäen sen pari tuntia. Itseltäni olisi mennyt tämä ihan ohi, ellei Kino123 olisi vinkannut asiaa facebook-sivuillaan (kiitos kaunis siis!). Oscareiden lähestyessä ja huurujen pahetessa tämä tuli juuri mukavaan saumaan, varsinkin kun Oscar-ehdokkaana olevia elokuvia alkaa olla jo katsottuna monen monta. 

Tämä oli siis ensimmäinen kerta, kun katsoin Baftat. Sen tiesin, että gaala on vahvasti Oscareiden sukulainen, mutta ehkä himpun verran rennompi. Baftojen jako on myös usein ennustanut potentiaalisia Oscar-voittajia. Gaalan rakenne ja kategoriat ovat aika samankaltaiset keskenään. Ehkä isoimmat erot olivat siinä, että Oscareihin tottuneena hämmästyin, kun naissivuosaa ja miessivuosaa ei jaettu ensimmäisten joukossa sekä siitä, että Baftoissa isoin palkinto ei ole Paras elokuva, vaan sen jälkeen jaettava Fellowship Bafta merkittävälle elokuva-alan tekijälle. Lähetettävä Gaala oli myös jonkinlainen koostelähetys, sillä iso osa pienempien palkintojen jaosta jätettiin näyttämättä ja olihan se nyt selvää, kun lähetyksen kesto oli vain kaksi tuntia. 

Juontajana toimi Stephen Fry, joka on jo selostuksen mukaan ollut seremoniamestarina sen tsiljoona kertaa aikaisemmin. Palkintojen jakajina nähtiin pääasiassa näyttelijöitä (Tom Hiddleston, James McAvoy, Martin Freeman, Noomi Rapace, Kristen Scott Thomas, Mark Strong, Imelda Staunton, Steve Carell..), mutta joukkoon mahtui myös muun muassa David Beckham sekä itse Stephen Hawking, joka jakoi erikoistehosteiden pystin Felicity Jonesin kanssa. 

Kuva täältä

Monien liikuttavien puheiden lisäksi, mieleen painui hetki, kun Stephen Fry sai yllytettyä Birdmanin miesnäyttelijät Keatonin ja Nortonin moiskauttamaan juontajalle poskipusut. Vitsiä jatkoi Cuba Gooding Jr palkinnonjako vuorollaan, kun herra ilmaisi pettymyksensä siitä, että häntä ei pyydetty mukaan pusuleikkiin. Stephen harppoi paikalle antaakseen Cuballe miehen kipeästi tarvitseman poskipusun, mutta viime hetkellä Cuba tekikin klassisen pään kääntö tempun.

Ehdokkaiden osalta oli positiivinen yllätys, että monia elokuvia, jotka olivat Oscareista jääneet ehdokkuutta vailla, oli brittiläinen akatemia osannut arvostaa. Esimerkiksi Lego elokuva oli ehdolla parhaaksi animaatioksi kuten kuuluukin. Aivan ihana Pride oli saanut myös muutaman ehdokkuuden sekä Paddington, joka ihan hyvä oli sekin. Näyttelijäkategorioissa oli Oscareista poiketen huomioitu Ralph Fiennes, Jake Gyllenhaal, Amy Adams ja Rene Russo.

Sitten varsinaisiin voittajiin, jotka ovat ehdokaslistassa ensimmäisenä lihavoituna: 


Paras brittiläinen elokuva:

Kaiken teoria
'71
The Imitation Game
Pride
Under the Skin
Paddington 

- Erittäin oikea osoite! Olin superiloinen myös Priden ehdokkuudesta


Erikoistehosteet:

Interstellar
Dawn of the Planet of the Apes
Guardians of the Galaxy
Hobitti: Viiden armeijan taistelu
X-Men: Days of Future Past

- Jälleen oikea osoite. Interstellar sai muutenkin harmillisen vähän ehdokkaita sekä tässä, että Oscareissa


Miessivuosa:

J.K. Simmons - Whiplash
Mark Ruffalo - Foxcatcher
Steve Carrell - Foxcatcher
Edward Norton - Birdman
Ethan Hawke - Boyhood 

- Tässä ei ole mielipidettä puoleen eikä toiseen. Toki olen nähnyt vain Nortonin sekä Hawken suoritukset


Naissivuosa: 

Patricia Arquette - Boyhood
Keira Knightley - The Imitation Game
Imelda Staunton - Pride
Emma Stone - Birdman
Rene Russo - Nightcrawler

- Tämä taas meni mielestäni nappiin, sillä Patricia veti niin hyvän roolin elokuvan joka vaiheessa


Kuvaus:

Birdman
The Grand Budapest Hotel
Ida
Interstellar
Mr. Turner 

- Erittäin ansaittu kyllä


Elokuva-alan debyytti (ohjaus, käsikirjoitus tai tuottaminen):

Stephen Beresford, David Livingstone : Pride

Elaine Constantine : Northern Soul

Gregory Burke, Yann Demange : ’71

Hong Khaou : Lilting

Paul Katis, Andrew De Lotbiniere : Kajaki: The True Story

- Ihanaa!!


Alkuperäinen käsikirjoitus: 

The Grand Budapest Hotel 
Birdman
Boyhood
Nightcrawler
Whiplash 

- Oikein hyvä osoite, Wes Anderson se osaa

Vieraskielinen elokuva:

Ida 
Leviathan
The Lunchbox
Trash 
Kaksi päivää yksi yö

- Idan olen nähnyt, mutta ei se nyt ihan noin ihmeellinen ollut


Sovitettu käsikirjoitus:

Kaiken teoria
American Sniper 
Gone Girl 
The Imitation Game 
Paddington 

- Oikea osoite, tosin olisin ollut yhtä riemuissani myös Gone Girlistä


Nouseva tähti:

Jack O'Connell 
Margot Robbie
Gugu Mbatha-Raw
Miles Teller 
Shailene Woodley 

Ohjaus:

Richard Linklater - BoyhoodAlejandro G. Iñárritu - Birdman
Wes Anderson - The Grand Budapest Hotel
James Marsh - Kaiken teoria
Damien Chazelle - Whiplash
 
 - Ei yllättänyt ja palkinto tuli kyllä aiheesta

Miespääosa: 

Eddie Redmayne - Kaiken teoria
Ralph Fiennes - The Grand Budapest Hotel
Benedict Cumberbatch - The Imitation Game
Jake Gyllenhaal - Nightcrawler
Michael Keaton - Birdman 

- JES!! Tämä meni juuri oikein!! Kaiken teorian näkemisen jälkeen Redmayne oli ehdoton suosikki!


Naispääosa:

Julianne Moore - Still Alice
Felicity Jones - Kaiken teoria
Reese Witherspoon - Wild - Villi vaellus
Amy Adams - Big Eyes
Rosamund Pike - Gone Girl 

- Tässä kannatin Rosamundia, koska en ole nähnyt Juliannen suoritusta


Paras elokuva:

Boyhood
The Grand Budapest
Kaiken teoria
Birdman
The Imitation Game

- Itse olisin valinnut ehkä Grand Budapestin tai Kaiken teorian, mutta hyvä näinkin


Fellowship palkinto:  ohjaaja Mike Leigh

Gaalassa ei näytetty esimerkiksi parhaan animaation jakoa, mutta voiton vei Lego elokuva!! Musiikista voiton vei ymmärrettävästi Alexandre Desplat Grand Budapest Hotel elokuvan soundtrackistä. Whiplash pokasi sekä editoinnin, että äänityksen Baftat. Kaikki ehdokkaat ja voittajat löytyy täältä.

Boyhood

Ohjaaja: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater
Pääosissa: Ellar Coltrane, Patricia Arquette, Ethan Hawke, Lorelei Linklater, Libby Villari, Marco Perella & Brad Hawkings
Kesto: 2h 43min
Ikäraja: 12

Boyhood kertoo nimensä mukaisesti pojasta, tämän elämästä ja kasvusta aikuisuuteen. Mason Evans jr. (Coltrane) on elokuvan alussa vasta 6-vuotias ja asuu siskonsa sekä äitinsä kanssa. Lasten biologinen isä koittaa tehdä paluuta lasten elämään ilmeisen riitaisan eron jälkeen. Olivia-äiti (Arquette) kamppailee omien tulevaisuuden suunnitelmien kanssa tasapainotellen yksinhuoltajan arjen kanssa. Elokuva etenee muutamien vuosien harppauksissa leikaten aina eri elämän vaiheisiin arjesta juhlaan. Seuraamme pojan sekä tämän perheen tavallista eloa, kasvua kohti aikuisuutta ja elämän tuomia muutoksia. 

Boyhoodissa erikoista on ajankulun realistinen seuraaminen, vaikka elokuva onkin täysin käsikirjoitettu. Sitä kuvattii 12 vuoden ajan, aina muutaman viikon pätkinä per vuosi. Elokuvan pääosassa nähtävä Coltrane oli kuvausten alussa 6-vuotias ja niiden päätyttyä saavuttanut 18-vuoden iän. Kärsivällisyys on palkittu kriitikoiden suitsuttaessa elokuvaa ja sen saadessa myös 6 kipaletta Oscar-ehdokkuuksia mukaan lukien kovimmat kategoriat paras elokuva, käsikirjoitus ja ohjaus. 

Boyhoodin vahvuus onkin sen todenmukaisessa kuvauksessa. Asiat eivät tunnu käsikirjoitetulta, vaan tuntuu kuin seuraisi oikean perheen elämää. Elokuvassa on helppo olla läsnä, kun kaikki tapahtumat tulevat hyvin lähelle katsojaa juurikin sen dokumenttimaisen olemuksen takia. Vaikka Boyhoodista puuttuu sinänsä se tavoitteellinen päätepiste, ei se ole vailla punaista lankaa. Lankana toimii pojan elämä, jonka seuraaminen on erittäin luontevaa. Ainoa huonompi puoli on elokuvan kesto, joka tuntuu, vaikka siihen olisi varautunutkin.

Ellar Coltrane on ihan kohtuullisen hyvä Masonin roolissaan, vaikka ei mitään huimaa suoritusta vedäkään. Masonin on ilmeisesti tarkoitus olla luonteeltaan vähän sivustaseuraaja ja on oikeastaan virkistävääkin nähdä päähenkilön olevan lähempänä tavallista jannua. Samatha-siskon roolissa yhtä lailla kasvutarinan tekee ohjaaja Linklaterin oma tytär Lorelei, joka puolestaan jää erittäin hyvin mieleen onnistuneella suorituksellaan. Konkarit Arquette ja Hawke tekevät myös molemmat hyvää jälkeä, molemmat Oscar-ehdokkuuden arvoisesti.

Boyhood on ehdottomasti katsottavan arvoinen elokuva, kunhan varautuu pitkään kestoon.

 

Big Hero 6

Ohjaaja: Don Hall & Chris Williams
Käsikirjoitus: Jordan Roberts, Dan Gerson & Robert L.Baird
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Ryan Potter, Scott Adsit, Daniel Henney, T. J. Miller, Jamie Chung, Génesis Rodríguez, Damon Wayans, Maya Rudolph, James Cromwell & Alan Tudyk
Kesto: 1h 42min
Ikäraja: 7

Disneyn uusin elokuva Big Hero 6 sijoittuu kuvitteelliseen San Fransokion kaupungiin, jossa teini-ikäinen päähenkilömme Hiro kuluttaa aikaansa ottamalla osaa laittomiin robottitaisteluihin omien kyhäelmiensä kanssa. Hirossa olisi potentiaalia muuhunkin ja tämän tietää myös yhtä lailla lahjakas isoveli Tadashi, joka pikkuveikkansa toilailuihin uupuneena, raahaa tämän tutustumaan omaan opinahjoonsa. Tieteistä kiinnostuneita nuoria pursuava koulu tekee lähtemättömän vaikutuksen nuoreen Hiroon ja tämä ottaa tavoitteekseen luoda jotain tarpeeksi ihmeellistä päästäkseen sisälle kouluun. Odottamaton tragedia saapuu kuitenkin romuttamaan Hiron elämän, josta hänet jaloilleen yrittää nostaa vielä odottamattomampi taho.

Marvelin sarjakuvasta ammennettu Disney-masiinan läpi onnistuneesti puserrettu Big Hero 6 on jälleen hienoa työtä animaatiojätiltä. Niinkin hienoa, että se sai osansa Oscar-ehdokkuuksista ja kilpailee Parhaan Animaation-sarjassa. Lego elokuvan jäädessä kokonaan kategoriasta pois, on selvää että kannatukseni kohdistuu tähän elokuvaan tai yhtä kovasti uponneeseen Näin koulutat lohikäärmeesi jatko-osaan. Molemmat nimittäin itkettivät ja hymyilyttivät siihen malliin, että en osaa sanoa parasta kahdesta parhaasta.

Big Hero 6 on yhtä siisti, kuin mikä tahansa Marvelin supersankarikuva, mutta se on saanut myös aimoannoksen herttaisuutta ja viattomuutta Disneyn tapaan. Juonikuvio ei toki tarjoile mitään suuria mullistuksia ja monimutkaisia polkuja, onhan kyseessä myös lapsille suunnattu elokuva. Edellä mainittu ei kuitenkaan menoa ja ennen kaikkea myötäelämistä estä ollenkaan, vaan mukaantempaavuus on käännetty maksimiasteelle. Visuaalinen puoli  pääsee parhaiten esille San Fransokion upeissa maisemissa ja yksityiskohdissa yhdistäen inpiraationa toimineet kaksi kaupunkia saumattomaksi kokonaisuudeksi. Musiikistakin on pakko tehdä maininta, kun kyseessä on "Zimmerin oppipoika" Henry Jackman, joka on tehnyt aikaisemminkin musiikkia supersankarielokuviin (Kapteeni Amerikan jatko-osa, X-Men: First class) sekä esimerkiksi Räyhä-Ralfiin. 

Koska olen sen verran jo Oscar-huuruissani, en voinut malttaa kovinkaan montaa päivää tämän elokuvan katsomisen kanssa. Tästä johtuen katsomani versio oli suomeksi puhuttu versio, koska ensimmäisellä esitysviikolla pyöri pelkästään se. Originaali versio on saapumassa vasta tulevana viikonloppuna, enkä olisi selvinnyt maltillisesti odottaen sinne asti mitenkään päin. Dubbaukseen onneksi tottuu jonkin aikaa elokuvaa katsottuaan, ainoastaan korvaan särähtelee "liian tutut" suomalaiset ääninäyttelijät, eikä se johdu dubbauksen laadusta tai mistään, vaan kun en esimerkiksi saa Minttu Mustakallion virnuilevaa naamaa pois päästäni Cass-tädin puhuessa. 

Big Hero 6:n yksi tärkeimpiä hahmoja ei ole ihminen, vaan puhallettava robotti Baymax, joka hurmaa jo elokuvan trailerissa. Hahmon ohjelmoinnista ja liikkumistavoista syntyy ratkiriemukkaita hetkiä, joille röhötystä on hyvin vaikea välttää. Baymaxin ja Hiron vuorovaikutus on elokuvassa keskeisessä osassa, varsinkin Hiron oppiessa jotain itsestään kumipalleron kanssa toimiessa. Baymaxin mahdottoman vetoava olemus selittyy sympaattisen luonteen lisäksi sen liikeradassa ja ulkomuodossa: animaattorit päätyivät käyttämään Baymaxin liikkeen pohjana pingviinin poikasten tapaa tallustaa eteenpäin (lähde, sisältää spoilereita).

Big Hero 6 on jälleen nappisuoritus Disneyn puolelta. 

Nörttipätemistä voi elokuvan jo nähneet lukea Ruudukon blogista! (spoilereita!)

Frank

Ohjaaja: Lenny Abrahamson
Käsikirjoitus: Jon Ronson & Peter Straughan
Pääosissa: Domhnall Gleeson, Michael Fassbender, Maggie Gyllenhaal, Scoot McNairy, Carla Azar & Francois Civil
Kesto: 1h 35min
Ikäraja: 12  

Frank kertoo nuoresta lauluntekijästä Jonista, joka yrittää etsiä inspiraatiota musiikin tekemiseen, mutta ei itseasiassa ole hommassa kovin kaksinen. Sattumalta hän törmää lievästi häiriintyneeseen bändiin nimeltä Soronprfbs, jonka keulahahmo Frank kiinnittää erityisesti ulkoisilta seikoiltaan tottumattomien huomion. Frank pitää päässään suurta tekopäätä, jota hän ei ota koskaan pois hetkeksikään. Jon pyydetään mukaan paikkaamaan puuttuvaa jäsentä, kun bändi eristäytyy ulkomaailmasta uuden levyn tekemistä varten. Tuona aikana Jon oppii huomaamaan, että Frank on itseasiassa pääjutuistaan huolimatta, yksi selväjärkisimpiä koko poppoosta. 

Frank on mustaa huumoria tihkuva härökomedia, joka trailerin ensivilkaisusta asti sijoittui omalle must see-listalle. Toki lisävaikuttimena on elokuvan levityspuoli, se kun on jälleen Studio123:n järjestyksessä kolmannes elokuvalevityslapsukainen. Itse Frankin hahmon inspiraationa on ollut Chris Sieveyn hahmo Frank Sidebottom. Käsikirjoittaja Jon Ronson oli itse mukana seuraamassa Sidebottomin taipaletta ja käsikirjoitus saikin alkunsa hänen muistelmistaan, mutta lähti sitten kulkemaan omia reittejään omaksi uniikiksi tarinakseen. 

Kaiken huumorin ja hullunkuristen sattumien lomassa Frank pohjimmiltaan käsittelee taiteen tekemistä, mainetta ja näiden yhteyttä. Fiktiivinen Soronprfbs tekee mitä tekee taiteen vuoksi, ei todellakaan miellyttääkseen ketään. Vasta Jon saa heiteltyä ilmaan ajatuksia yleisöön vetoamisesta, massoihin iskevän musiikin tekemisestä. Kaikista bändin jäsenistä Frank suhtautuu suurimmalla myötämielisyydellä Jonin uusiin ideoihin muiden ollessa enemmän tai vähemmän uppiniskaista taiteilijaa. Luomisprosessi on joka tapauksessa totaalisen hulvatonta seurattavaa, näyttelijöiden vetäessä prosessia läpi täydellisellä pokerinaamalla. 

Domnhall Gleeson on aiemmin tuttu itselleni Anna Kareninasta, Oli aikakin komediasta sekä toki ensimmäisen kerran Pottereista. Miehen ura tuntuu olevan kunnon nousuvaiheessa, sillä seuraavaksi hänet nähdään Oscareistakin kilpailevassa elokuvassa Unbroken ja hieman myöhemmin uudessa Star Wars elokuvassa. Domnhallin Jon on samaistuttava hahmo, mitä tulee reaktioihin bändin hulluja jäseniä kohtaan, mutta samalla myös ärsyttävä pyrkyri. Pään alla piilossa on Michael Fassbender, jonka karisma puskee läpi paperimassan ja maalin. Hekumallinen hahmo on myös Maggie Gyllenhaalin Clara, jonka psykopaattisen kylmä katse ja arvaamaton käytös, saa katsojankin pysymään sopivasti varpaillaan.

Frank on ihanan omituinen ja samalla kantaaottava tapaus, joka hauskuuttaa taatusti niin mustan huumorin kuin parodiankin ystäviä.  

Birdman or (The Unexpected Virtue of Ignorance)

Ohjaaja: Alejandro G. Iñárritu
Käsikirjoitus: Alejandro G. Iñárritu, Nicolás Giacobone, Alexander Dinelaris, Jr. & Armando Bo
Pääosissa: Michael Keaton, Zach Galifianakis, Edward Norton, Naomi Watts, Emma Stone, Andrea Riseborough, Amy Ryan & Lindsay Duncan
Kesto: 1h 59min
Ikäraja: 12 

Birdman kertoo näyttelijä Riggan Thomasista (Keaton), joka yrittää tehdä uutta läpimurtoa ohjaamalla Broadway-näytelmän tunnetun kirjan pohjalta ja vielä näyttelemällä keskeisen roolinkin omassa versiossaan. Riggan on suuremmalle yleisölle tuttu vain Birdmaninä, roolista supersankarielokuvien sarjassa, joten nyt hän halajaa tunnustusta jostain merkittävästä. Birmanin alterego kummittelee alinomaan myös Rigganin omassa päässä, joten paineiden kasaannuttua ensi-illan lähestyessä, alkaa stressi vaikuttaa todenteolla miehen mieleen. Asiaa ei helpota yhtään viime hetkellä korvattu miessivuosan esittäjä Mike (Norton), joka on lahjakas, mutta täysin arvaamaton ja tuntuu provosoivan kaikkea ympärillään. Lisäksi paineita luo Rigganin etäiseksi jäänyt suhde omaan tyttäreensä (Stone), joka pyörii isänsä assitenttina ja toipuu paraikaa huumeiden käytöstä.   

Birdmaniä on luonnehdittu mustaksi komediaksi, mutta omasta mielestäni se ei ihan siihenkään kuvaukseen istu, vaan on paljon lähempänä satiiria. Selvä yhtymäkohta itselleni tuli heti Black Swanin kanssa, kun toinen linnun muodossa esiintyvä minä uhkaa ottaa vallan mielenterveydestä, vaikkakin Birdman ei ole niin synkkä. Temmoltaan ja tyyliltään Birdman liikkuu sopivan kepeästi teatterin takahuoneiden loppumattomilla käytävillä Jazz-rytmin säestyksellä. Erityistä onkin pitkät leikkaamattomat kohtausjaksot, joita ei edes osaa pistää tilanteessa merkille. Kuvausansioista sekä kahdeksasta muusta kategoriasta on Birdman saanut jo tunnustusta Oscar-ehdokkuuksilla, mukaan lukien paras elokuva.

Birdman on hykerryttävän lähellä todellisuutta kuvatessaan näyttelijän uran käännekohtia ja teatterielämää. Varsinkin sosiaalisen median merkitys hyvässä ja pahassa tarkoituksen mukaisen tai tahattoman näkyvyyden saamikseksi nostetaan esille. On myös aina hekumallista kun näyttelijät esittävät näyttelijöitä, mutta Birdmanissä näyttelijävalinnat on tehty erityisen osuvasti. Ei taatusti ole sattumaa, että Keatonilla on takanaan Batman-menneisyys, jonka jälkeen hän ei ole saanut kasaan kovin suuria meriittejä. Emma Stone muistuttaa yhtälailla julkista minäänsä ja tuntuu näyttelevän itseään. Kummasti Edward Nortonkin on listattu usein vaikeisiin näyttelijöihin. 

Birdman on joka ehdokkuutensa taatusti ansainnut ja tuo kaivattua vaihtelua perinteisten Oscar-elokuvien joukkoon. Käykäähän katsomassa! 


Trailerista ei kannata katsoa pidempää versiota, koska se taas näyttää liikaa. Tämä teaserikään ei ole mitenkään välttämätön nähdä ennen elokuvaa.