Divergent - outolintu

Ohjaaja: Neil Burger
Käsikirjoitus: Evan Daugherty & Vanessa Taylor, perustuu Veronica Rothin kirjaan
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Ashley Judd, Kate Winslett, Ray Stevenson, Zoë Kravitz, Maggie Q, Jai Courtney, Miles Teller & Mekhi Phifer
Kesto: 2h 19min
Ikäraja: 12

Nälkäpelin tapaan Outolintu sijoittuu tulevaisuuteen, sotien pistettyä aikanaan matalaksi aikaisemman yhteiskunnan rakenteet. Jäljelle jäänyt ihmiskunta on vetäytynyt jonkinlaisten suojamuurien taakse, jossa he elävät jaettuina eri osastoihin, joilla kaikilla on omat tehtävänsä. Nämä osastot ovat terävät, uskaliaat, rehdit, sopuisat ja vaatimattomat (englanninkieliset versiot sointuvat korvassa hieman paremmin). Jokainen nuori aikuinen saa seremoniassa valita vapaasti, mihin osastoon haluaa kuulua huolimatta siitä, mihin osastoon on syntynyt ja missä kasvanut. Valinta on kuitenkin peruuttamaton. Beatrice elää vaatimattomissa perheensä kanssa, mutta ei ole koskaan tuntenut olevansa täysin epäitsekäs vaatimaton, vaan jotain muutakin. Valintaa edeltävät soveltuvuuskokeet antavat Beatricelle yhden selkeän osaston sijaan moniosaisen tuloksen, joka tarkoittaa, että hän on poikkeava ja juuri sitä muu yhteiskunta pitää uhkana. 

Yhtymäkohdistaan huolimatta ei Outolintu ole kuitenkaan Nälkäpelin veroinen, vaikka onkin sinänsä ihan mukiinmenevä elokuva. Osastoihin jaoittelua ei kannata jäädä sen suuremmin syynäämään, sillä järjenvastainen ajatus ihmismielen mahdollisuudesta jakautua vain tiettyihin kategorioihin, turhauttaa yksiulotteisuudessaan. Elokuvahahmot kannattaa siis ottaa elokuvahahmoina ja kohdella pakettia täysin omana näkemyksenään, oli se kuinka epäloogista tahansa. Outolinnussa on kuitenkin hyviä oivalluksia ja eteen tarjoiltu tulevaisuuden visuaalinen näkymä on ilman muuta kiehtova. Sisältään kannattaa myös kaivaa se kuolematon ja käsittämättömiä haaveileva teini-ikäinen, jolloin moni elokuvan kohta etenkin romanssipuolelta, osuu ja jopa uppoaa.

Shailene on tuttu naama esiintymisestään George Clooneyn kanssa Descendants elokuvassa. Jos Divergent ottaa kunnolla tuulta alleen, tullaan nuorta näyttelijää näkemään varmasti monessa muussakin tulevassa projektissa. Outolinnussa Shailenen lahjakkuus kyllä näkyy, mutta uskon hänestä löytyvän vielä enemmän ja siksi odotan hänen toista elokuvaansa, Fault in Our Stars (=Tähtiin kirjoitettu virhe) suuremmalla mielenkiinnolla. Rehtien osastolta kotoisin olevaa Beatricen kaveria esittää Zoë "Lennyn tytär" Kravitz, jonka olisin ennen nimen lukemista voinut vannoa olevan Huippumalli haussa-sarjan Sundai. Outolinnussa on monien nuorten tulokkaiden lisäksi kaksi kokeneempaa näyttelijätärtä, jotka molemmat ovat yhtä suosikkeja itselleni, vaikka toinen on varmasti toista tunnetumpi, Ashley Judd ja Kate Winslett. Jälkimmäisen rooliin olisi voitu antaa mahdollisuuksia revitellä vielä enemmän, mutta etenkin raameihin nähden Kate on upea kuten aina.

Divergent-outolintu on ihan katsottavaa peruskauraa, joskin odotuksia on hyvä madaltaa etukäteen. Toimii hyvin lämppärinä tulevalle Nälkäpelin jatko-osalle.

Captain America: The Winter Soldier

Ohjaaja: Anthony ja Joe Russo
Musiikki: Henry Jackman
Pääosissa: Chris Evans, Scarlett Johansson, Sebastian Stan, Anthony Mackie, Samuel L.Jackson, Robert Redford, Cobie Smulders, Emily VanCamp, Hayley Atwell, Frank Grillo & Toby Jones
Kesto: 2h 14min
Ikäraja: 12

Kapteeni Amerikan jatko-osa, joka kulkee myös nimellä Captain America: The Return of the First Avenger, sijoittuu muutaman vuoden päähän Avengers elokuvan tapahtumista ja on viimeinen "yksilöelokuva" ennen itse Avengersien jatko-osaa. Kapteenilla on edelleen sopeutumista moderniin maailmaan ja kaikkeen maailmaa mullistavaan, mitä on tapahtunut hänen oman aikansa ja nykyajan välillä. Kapteeni eli Steve Rogers toimii Nick Furyn alaisuudessa S.H.I.E.L.D:n hommissa yhdessä Natasha "mustaleski" Romanoffin kanssa. Erään mission aikana Steve huomaa, että hänelle ei kerrota kaikkea Romanoffin suorittaessa salaista tiedonkeruuta suoraan Furylle. Kun itse Furyn kimppuun käydään, on selvää, että hänkään ei tiedä asioista ihan kaikkea. S.H.I.E.L.D:n toinen korkea johtohahmo Alexander Pierce uskoo Furyn kertoneen Kapteenille jotain merkittävää ja kun Steve ei hiillostuksesta huolimatta ole yhteistyöhaluinen, kääntyy koko organisaatio häntäkin vastaan. Furyn kohtalosta järkyttynyt Natasha lyöttäytyy Steven avuksi ja osaa kertoa tälle uudesta mystisestä vihollisesta nimeltä "Winter Soldier", jonka kohteena onkin itse Kapteeni Amerikka. 

Edellinen Kapteeni Amerikka elokuva oli ensimmäinen Avengers-elokuva, jonka näin ja siksi se varmasti on osaltaan jollain tavalla erityisasemassa itselleni, vaikka ei olekaan elokuvana se paras. Kohtalo esti jatkuvasti itseäni näkemästä tätä jatko-osaa, joten paremman puutteessa katsoin taannoin sen ensimmäisenkin elokuvan. Steve Rogersin kehitystarina Kapteeni Amerikaksi ensimmäisessä elokuvassa on todella onnistunut ja oli hyvä muistuttaa itseään, miten ruipelosta, mutta pirun sinnikkäästä pulkannarusta tulikin patrioottinen sankari ja samalla aikakautensa ikoni. Ensimmäisestä elokuvasta muistin valitettavan sattuman kautta päättyneen orastavan romanssin agentti Carterin kanssa, mutta en olisi muistanut Kapun ystävyyttä Bucky Barnesin kanssa, joka on vielä olennaisempi tässä jatko-osassa.

Ensimmäiseen elokuvaan verratessa ei jatko-osa yllä kuitenkaan samalla tasolle, vaikka ihan kelpo kuva onkin. Toimivimmat kohdat tunnetasolla ovat mielestäni ne, joissa viitataan edelliseen elokuvaan ja sen ihmissuhteisiin, sekä kaikki pikkiriikkisestkin viittaukset muihin avengers-teemaisiin leffoihin. Sävyltään jatko-osa on vakavampi jopa enemmän pahassa kuin hyvässä. Ensimmäisen elokuvan ajoittainen sympaattinen hupsuttelu loistaa poissaolollaan, vaikka pientä vitsin tynkää onkin jätetty ontuviin lausahduksiin. Toiminnan tuoksinaa ja sen mukana tulluttu viihdearvoa on onneksi lapattu mukaan se tavallinen annosmäärä.

Chris Evans tekee jälleen tasaisen hyvää jälkeä Kapteeni Amerikkana, ellen sanoisi loistavaa ottaen huomioon millainen perussankarihahmo on kyseessä, revittelymahdollisuuksien ollessa minimissä. Henkilökohtaiseen makuuni Scarlett Johanssonilla on liikaa ruutuaikaa, kun siitä olisi voitu puristaa osa vaikka Cobie Smuldersille, joka menee kyvyiltään taas täysin hukkaan. Hayley Attwellin esiintymisestä olen todella iloinen, vaikka tässä olisikin ollut saumaa hyödyntää edellisen elokuvan tunnelatausta ja näyttää itse jälleennäkeminen. Uusista naamoista Anthony Mackie on sivuosassaan ihan pätevä, kuin myös Emily VanCamp, mutta nuorempiaan rautaisempi ote on vanhalla herra Redfordilla. 

Kapteeni Amerikan jatkis on ihan katsottavaa tavaraa, mutta ei sitä parasta Avenger-luokkaa. Lopputeksien aikana tuleva Avengers 2 elokuvaan viittaava pätkä kyllä kannattaa nähdä!


Trailerin sijaan hyvähyvä biisi:

The Grand Budapest Hotel

Ohjaaja: Wes Anderson
Käsikirjoitus: Wes Anderson
Musiikki: Alexandre Desplat
Pääosissa: Ralph Fiennes, F. Murray Abraham, Tony Revolori, Tilda Swinton, Adrien Brody, Willem Dafoe, Saoirse Ronan, Jude Law, Harvey Keitel, Mathieu Amalric, Jeff Goldblum, Bill Murray, Edward Norton, Jason Schwartzman, Tom Wilkinson, Owen Wilson & Lea Seydoux
Kesto: 1h 39min
Ikäraja: 12

Wes Andersonin elokuva alkaa monen ovelan aikatason kautta menneisyyteen palaten, jossa pääsemme seuraamaan värikästä menoa Alpeilla sijaitsevassa Grand Budapest hotellissa. Pääosassa on hotellin maineikas hovimestari Gustave H. (Fiennes) ja tämän uusi aulapoika nimeltä Zero (Revolori). Gustave on työssään alansa parhaita aavistaen asiakkaittensa pienimmänkin tarpeen jo etukäteen. Suosiosta kertoo jo sekin, että monet varsinkin vanhemman polven rouvashenkilöt tulevat hotelliin vain Gustaven ja tämän "palveluiden" tähden. Madame D (Swinton) on yksi Gustaven vakiovieraista ja kun vanha rouva löydetäänkin kotoaan kuolleena, osoittaa syyttävä sormi Gustaveen. Madame D:n erittäin vihaisen pojan Dmitrin (Brody) lisäksi, Gustave saa peräänsä palkkamurhaajan ja jopa poliisipartion. Uskollinen Zero jättää lemmittynsä Agathan odottamaan itseään auttaakseen ihailemaansa Gustavea.

Wes Andersonin elokuvista olen aiemmin nähnyt Moonrise Kingdomin ja Fantastic Mr. Foxin, joista olen molemmista tykännyt mielettömästi, joten osasin etukäteen odottaa Grand Budapest Hotellin olevan samaa kastia. Elokuvan tunnistaisi kyllä Andersonin tekeleeksi, vaikka nimeä ei missään mainittaisikaan. Värimaailmassa on herkullisia kirkkaan kylläisiä kuin myös pastellin sävyisiä kuvia. Kameran liike on tavanomaisesta poikkeavaa, kun liike saattaa jatkua suoraan ylös tai alas, näkökulman ollessa usein "nukketalo perspektiivistä". Tällä kertaa kikkaillaan kuvasuhteiden kanssa, jotka muuttuvat kyseessä olevan aikatason mukaan, joten suurin osa ajasta mennää kapealla neliönmallisella kuvalla.

Tunnelmaltaan elokuva on kekseliäs ja leikkisä, jopa silloinkin kun jotakuta oikeasti sattuu tai tapahtuu muuta normaalioloissa traagista. Andersonin huumori on kerrassaan loistavaa, eikä kyllä yhtään ylilyövää, ei edes stop-motion tekniikkaa hyödyntävässä hiihtokilpailu takaa-ajossa. Musiikkipuolessa on aidon ilakoivia kappaleita, jotka rytmittävät riemukasta menoa. Yllätyinkin kovasti, kun tajusin vasta tänään säveltäjän olleen Alexandre Desplait, jonka taidot tuntuvat kattavan kaikki tyylisuunnat ja tunnetilat, ainakin viimeistään tämän perusteella. 

Näyttelijöissä nähdään Wes Andersonin muistakin elokuvista tuttuja naamoja, kuten Bill Murray, Willem Dafoe, Jason Schwartzman, Edward Norton, Harvey Keitel, Owen Wilson, Adrien Brody  ja Tilda Swinton. Mukaan on myös ympätty tuhat muuta tunnettua naamaa, eikä ihmekään kyseisen tekijän olessa kyseessä. Näyttelijälle Wes Andersonin elokuvat ovat tilaisuus tehdä tavanomaisesta poikkeavaa työtä ja herran elokuvissa panostus hahmoihin näkyy viimeisessäkin viiksikarvassa. Ralph Fiennes on keskeisin henkilö Gustaven roolissa ja käsittääkseni hahmo on kirjoittettu juurikin hänelle. Fiennesin roolisuoritus onkin varsin mielenkiintoista seurattavaa, sillä hän harvemmin päätyy komediallisiin rooleihin.

Grand Budapest Hotel on kerrassaan katsomisen arvoinen tapaus, traileri puhuu puolestaan:
 

Noah

Ohjaaja: Darren Aronofsky
Käsikirjoitus: Darren Aronofsky & John Logan
Musiikki: Clint Mansell
Pääosissa: Russell Crowe, Jennifer Connelly, Emma Watson, Ray Winstone, Anthony Hopkins, Logan Lerman, Douglas Booth & Kevin Durand
Kesto: 2h 18min
Ikäraja: 12

Noah kertoo Vanhasta testamentista tutun ja samalla varmasti yhden mieleenpainuvimmista tarinoista. Noah on omassa ajassaan harvinaisen vanhurskas mies, joka kunnioittaa elämää niin paljon, että ei turhaan teurasta eläintä tai poimi edes maasta kukkaa. Samaan aatemaailmaan on Noah pyrkinyt kasvattamaan kolme poikaansa sekä perheen ottotyttären. Yläkerran herra näkee Noah:ssa potentiaalia muuhun barbaariseen ihmiskuntaan verrattuna niin paljon, että suo tälle näkyjen kautta ilmoitettuna tehtävän. Noahin tulee rakentaa arkki, jonka avulla turvataan luomakunnan tulevaisuus kaikkia elikoita ja öttiäisiä myöten. Tämä siksi, että iso herra aikoo lähettää vedenpaisumuksen tuhoamaan kaiken elämän, jotta elämä voi aloittaa puhtaalta pöydältä ilman synneissään kyllästettyä ihmistä.

Noahin suhteen olin etukäteen hieman varautunu ohjaaja Darren Aronofskysta huolimatta, sillä useinkaan eivät tämäntyyliset elokuvat ole kovin onnistuneita (kuten esimerkiksi 10,000BC ja Passion of the Christ:kin oli vähän siinä ja siinä) ja kompastuvat omaan mahtipontisuuteensa tuomatta  myöskään aiheeseen mitään uutta. Nähtyäni töiden puolesta elokuvaa sieltä sun täältä, alkoi se vaikuttaa yhä enemmän ehdalta Aronofskylta, mutta pelkäsin samalla nähneeni jo liikaa ja yllätysmomenttien puolestaan kärsivän. Kun sitten vihdoin pääsin elokuvaa kunnolla katsomaan, lensivät pelkoni ja ennakkoluuloni romukuoppaan, sillä Noah oli juurikin Aronofskya itseään ja pysyi täysin vakaasti pystyssä omassa mahtipontisuudessaan.

Aronofskyn vahvuuksiin kuuluu synkähkö, mutta visuaalisesti toimiva kuvakieli, painajaisten sekä unien rajoilla keikkuminen ja inhimillisten heikkouksien esittäminen. Nämä tulevat Noah:ssakin toistuvasti esille ja tunnelma jos mikä, ei petä kuten ei myöskään vainoavan kaunista musiikkia säveltävä Clint Mansell. Parhain rummutus ja korkein tunnelataus on mielestäni vedenpaisumuksen ryöpytessä, kun viimeiset ihmiskunnan rippeet sinnittelevät epätoivoisesti kuolemaa vastaan pyristellen, samalla kun Noahin perhe kyhjöttää suojassa arkissa moraalisten kiistojen raastaen heidän kaikkien omaatuntoa. Yllätyin myös kuinka paljon elokuvassa onkaan ilahduttavia ja toivoa tihkuvia hetkiä, jotka toki korostuvatkin kaiken synkeyden keskellä. 

Hirveästi en noottia elokuvasta edes keksi, koska se kolahtikin todella tuntuvasti ja yllätti kovaa odotuksiin nähden. Eläinten animoinnin syy on ihan ymmärrettävää ja ihme kyllä näihin kohtauksiin on silti saatu se kaivattu tunnelma, vaikka elukat eivät millään muotoa mene oikeista. Sen sijaan vauvahahmojen animoidut naamat eräässä ratkaisevassa kohtauksessa on hieman omituinen ratkaisu, kun kuitenkin myöhemmin nähdään ihan oikeitakin nyyttejä. Jos kohtauksen on ajateltu olevan jollain tapaa kapaloikäisille traumatisoiva, olisi tietokoneanimaatioita voitu käyttää ratkaisevan esineen muuttamiseksi siihen, mikä se todellisuudessa on elokuvassa tarkoitus olla ja käyttää kuvauksissa muuta. Muutama potentiaalinen hetki jää lisäksi elokuvassa käyttämättä, esimerkiksi liittyen tulevan eläinkunnan lajimäärään.

Russell Crowen taitoja ei ole tarvinnut kyseenalaistaa vuosikausiin ja miehen rautainen ote hahmoonsa kantaa osaltaan tarinaa vakaasti eteenpäin. Jennifer Connelly on niin ikään taitava, vaikka häntä joutuu harmillisen vähän vieläkin katselemaan elokuvissa valkokankaalla. Percy Jackson ja Hermione Granger erottuivat jo trailerissa ei niin edukseen ja kyseenalaistavan virneen saattelemana, mutta itse elokuvassa suoriutuvat molemmat kiitettävästi ja ovatkin "Noahin lapsista" merkittävimmät jo itsensä ja muiden hahmojen kehityksen kannalta. Nuorinta lasta esittävä nevahööd on ainoa nyppivä tyyppi, joka onneksi ei vie paljoa ruutuaikaa.

Noah ei uskonnollisesta aiheesta huolimatta saarnaa kellekään, eikä toimi toisaalta fanaatikon lähtöalustana. Ohjaajan kädenjälki ja vahva visio näkyy sekä tuntuu alusta loppuun asti.

3D-laseista osa 2

Aikuisten ja lasten lasit vieretysten

Olen tehnyt 3D-laseista suhteellisen kattavan jutun aikaisemminkin, mutta pientä päivityksen varaa on, kun käytännön kokemus on tuonut aiheesta lisää tietoa. Kannattaa siis lukea ensin aikaisempi yhteenveto täältä, koska en käy kaikkea läpi, mitä on jo aiemmin postauksessa tullut ilmi.

Lasien kohtelu

Laseja tulee kohdella samalla huolella, kuin kohtelisit silmälaseja. Linsseihin koskemista tulee välttää jo siitä syystä, että sitten katsottavana ovat ikävästi omat sormenjäljet (tämä on tuttua itsellenikin jo ihan silmälasien käytöstä). Jos nyt sormi kuitenkin lipsahtaa, on ainakin meillä Studio123:ssa henkilökunnalta mahdollisuus saada ihan varta vasten näiden lasien merkillä varustettuja puhdistusliinoja. Toinen tärkeä seikka on, että lasien sangat eivät taivu kuten silmälasit ja vaikka lasit ovat jämerää tekoa, eivät nekään kaikkea kestä. Varovaisuus on siis valttia : )

”Lasten lasit”

Edellisen jutun aikaan ei meillä ollut vielä ”Lasten laseja”, jotka ovat siis normaaleista laseista muunneltuja. Koko on sama, mutta lasten versioissa on pehmittävä ja samalla nenän rakoa pienentävä lisäosa. Tätä lisäosaa voivat myös aikuiset pyytää tarvittaessa, jos lasit ovat nimenomaan nenän kohdalla tuntuneet epämukavalta. Toinen lasten lasien ominaisuus on kireämmät ja napakammat sangat, jotta ne pysyisivät vielä paremmin pienessä päässä.

Ongelmia laseissa

3D-lasit aktivoituvat itsestään ja poimivat signaalin kankaan kautta. Lasit toimivat pattereilla ja tunnetusti patteritkaan eivät kestä ikuisesti. 

Ensimmäinen ja selvin merkki laseista, joissa on patterit loppu, on ns. discoaminen. Lasit vilkuttavat iloisesti vuoroin violettia, vuoroin vihreää ja joskus keltaistakin (kuviot ja vilkutusnopeus vaihtelee joka kerta). Tämän pystyy huomaamaan jo ennen kuin menee sisälle saliin, sillä vilkutus ei lopu ennenkuin patteri irrotetaan. Jos kohdallesi sattuu disco-vaihteelle jääneet lasit, tule oitis vaihtamaan ne normaalisti käyttäytyviin yksilöihin.

Toinen merkki pattereiden loppumisesta on pelkkää vihreää näyttävät lasit, jotka eivät ”herää” vaikka signaali on jo hollilla. Nämä on mahdollista huomata jo ensimmäisen mainoksen aikana, vaikka mainos ei olisi 3D. Lisäksi Studio123:ssa tulee lasientestaus pätkä juuri näiden tapauksien varalle, missä kuvassa näkyvän tekstin tulee näkyä valkoisena, ei vihreänä. Tässäkin tapauksessa asiakas on täysin oikeutettu uusiin laseihin.

Lasien kanssa on myös nähty harvinaisempia tapauksia. On mahdollista, mutta hyvin hyvin harvinaista, että lasit synkronoituvat metsään. Tämä näkyy muuten normaalina kuvana, mutta se mikä kuuluisi olla lähellä, onkin kaukana ja päinvastoin. Lasit saa jälleen vaihtaa uusiin ja edelliset menevät jäähypenkille miettimään tekosiaan, mutta asian pystyy suurimmassa osassa tapauksia korjaamaan itse. Niksi on niinkin yksinkertainen kun signaalin hetkellinen katkaiseminen ja tarvitset siihen oman sormesi. Nenän yläpuolella on sensori, joka vastaanottaa signaalin ja kun tämän kohdan päällä pitää sormeaan hetken ajan, signaalin pitäisi katketa. Näin lasit voivat uudelleen poimia signaalin ja tällä kertaa oikeinpäin.

Sensori on nenän yläpuolella oleva musta namikka

Vielä harvinaisempaa ovat lasit, joissa toinen linssi toimii ja toinen ei. Tätäkin on nähty ja usein toimimaton linssi tekee jotain yllä mainituista, toisen taas toimiessa täydellisesti. Näiden mokomien tilalle saa oitis uudet kakkulat.

Kun herää pienikin epäilys, että 3D-laseissasi saattaa olla jotain häikkää, niin aina saa tulla asiasta kysymään, sitä varten me siellä ollaan : )


P.S. Kino123:n verkkokaupassa on mahdollista ostaa itselleen ihan omat kevyemmät 3D-lasit, joista kaikki ovat Studion sekä Kinon laitteiston kanssa yhteensopivia. Osa valikoiman laseista istuu myös yksiin kotijärjestelmien kanssa. Tutustu valikoimaan täällä

Tulevia supersankarileffoja

Oscareiden ja voittajaelokuvien kolunnan jälkeen on elokuvatarjonnassa aina havaittavissa laadun laskua. Vika ei siis välttämättä ole tarjonnassa, vaan siinä, että Oscar-kuvien jälkeen ei normaalitasoiset leffat "tunnu miltään". Pikkuhiljaa sitten tästä noustaan kevään ja kesän kassamagneeteilla, joissa toistuu toimintapainotteisemmat leffat. Yhtenäisiä nimittäjiä on monsterit (Godzilla), uhkaavat elukat (Dawn of the planet of the Apes), satuhahmot (Maleficent), katastrofit (Pompeii, Noah), dystopiat (Nälkäpeli - matkijanärhi, Divergent - Outolintu), robotit (Transformers-tuhon aikakausi), avaruusolennot (Edge of tomorrow) ja ennenkaikkea tänä vuonna supersankarit. Marvel universumi valtaa valkokankaita peräti neljällä elokuvalla, eikä valikoima ole ollenkaan huono:


Captain America: Winter Soldier
Ensi-ilta: 26.3 

Kapteeni Amerikan jatko-osa, jossa tämän vihollinen on entinen ystävä James Barnes, josta on tullut aivopesty terroristi. Mustaleski ja Nick Fury ovat mukana auttamassa sankaria sekä myös valkokankaille uusi hahmo, Anthony Mackien esittämä Haukka. Itse odotan tätä, koska Kapteeni Amerikka on Thorin ja Ironmanin jälkeen suosikki "kostajani", ihan jo siitä syystä, että tämä oli ihan ensimmäisiä Marvel/Avenger-leffoja, joita näin. Ensi-iltahan on jo huomenna keskiviikkona!!




The Amazing Spider-Man 2
Ensi-ilta: 25.4

Jälleen jatko-osaa edelliseen Hämis-leffaan, joka omasta mielestäni pesi mennen tullen Raimin räpellykset. Uutena pahiksena vastassa on Jamie Foxxin esittämä Elektro, Paul Giamattin Rhino ja vanha ystävä Harry Osborn palaa myös kuvioihin. Hämähäkkimies on omia lempparihahmojani, koska hahmo on ainoa, jonka seikkailuja olen sarjakuvissakin lukenut. Nämä uudemmat elokuvat osuvat paljon lähemmäs sitä oikeaa hämistä, kuin ne aiemmat kamaluudet ja Andrew sopii hämiksen trikoisiin paremmin kuin hyvin.



 
X-Men: Days of Future Past
Ensi-ilta: 23.5

Tätä leffaa varmasti hypetän eniten, koska First Class on mielestäni paras supersankarielokuva ikinä ja ajatus, että vanhojen X-Men leffojen parhaat hahmot saataisiin mukaan kaikki samaan elokuvaan, on tajuttoman hienoa. Vanha x-men trilogiahan oli ihan sukka näiden uusien elokuvien valossa, mutta luotan First Class tiimiin. Juonikuvio on käsittääkseni ollut aikajatkumonsa kanssa monimutkainen jo tekijöillekin, mutta ideana on siis kuitenkin, että Wolverine matkaa ajassa taaksepäin kääntääkseen nuoren professori X:n pään ja näin ollen muuttaakseen jotain tulevassa.




Guardians of Galaxy
Ensi-ilta: 1.8?

Guardians of Galaxy on iso mysteeri vielä, huolimatta traileristaan. Esimakuahan elokuvasta saatiin myös Thor 2:n lopputeksteissä, jossa asgardialaiset veivät Aetherin mystiselle Benicio del Toron esittämälle "keräilijälle". Koko kohtaus oli yksi iso kysymysmerkki itselleni ja on sitä edelleen. Sen verran tiedän vaan elokuvasta, että Lee Pace (!!!) on siinä pahiksena ja sitten siinä on joku pesukarhu konekiväärin kanssa. Nämä tiedot riittävät minulle, menen ihan varmasti katsomaan.

August: Osage County

Ohjaaja: John Wells
Käsikirjoitus: perustuu Tracy Lettsin samannimiseen näytelmään
Pääosissa: Meryl Streep, Julia Roberts, Sam Shepard, Julianne Nicholson, Juliette Lewis, Margo Martindale, Chris Cooper, Ewan McGregor, Benedict Cumberbatch, Abigail Breslin, Dermot Mulroney & Misty Upham
Kesto: 2h 20min
Ikäraja: 12

August: Osage County eli suomalaisittain Perhe kertoo Westonien perheestä, jonka jäsenet kerää samaan paikkaan sukulaista kohdannut tragedia. Perheen aikuiset tyttäret ovat yhtä lukuunottamatta jo jättäneet Oklahomassa sijaitsevan lapsuuden kotinsa visusti taakseen elääkseen omaa elämäänsä lähempänä sivistystä. Lääkkeisiin menevä äiti Violet (Streep) ja yhtä lailla viinaksiin menevä isäukko Beverly (Shepard), eivät ole olleet ilmeisen haluttua seuraa jälkikasvunsa silmissä. Aikanaan tulehtuneita välejä ei ole saatu parannettua ja useitakaan ongelmia ei ole haluttu kohdata, vaan mielummin ne on lakaistu maton alle. Perheen pakkauduttua saman katon alle ja tunteiden puskiessa pintaan, on ilmapiiri alinomaan räjähdysherkkä.

August: Osage County oli Nebraskan ohella niitä harvoja Oscar-leffoja, joita en nähnyt ennen gaalaa. Mustanpuhuva perheen tarina pyöri vain kahtena päivänä ennen Gaalaa ja niinä päivinä olin itse sitä pyörittämässä. Onneksi elokuvan ehdokkuudet koskivat vain kahta näyttelijätärtä, joten kurkistusluukusta katsoen pystyi jo muodostamaan käsityksen Robertsin ja Streepin suoriutumisesta, vaikka jälkimmäisen kohdalla asian pystyykin toteamaan ilman yhtäkään vilkaisua elokuvan suuntaan.

Tämä "Meryl Steep-elokuva" on todellisuudessa trailerin antamaa kuvaa synkempi, mutta se toimii vain elokuvan eduksi ja saa sen uppoamaan lujemmin. Vaikka omassa suvussa ei olisikaan niin lahjakkaasti kerätty luurankoja kaappeihin kuin Westoneilla, pystyy moni löytämään samaistumista suvun mustista lampaista ja tietynlaisen maineen tärkeydestä. Sukuaan ei voi valita ja tietyt rasitteet seuraavat sukupolvelta toiselle kummittelemassa, vaikka kuinka yrittäisi rikkoa kaavan.

Perhe tarinan väkevin anti on ehdokkuuksiinkin yltäneissä roolisuorituksissa. Alkuperäiselle näytelmällekin on nostettava hattua, sillä paljastumistaan odottavien skandaalien suma yhdistettynä tukahdutettuihin tunteisiin, on kutkuttava sosiaalinen aikapommi. Merylin ja Julian äiti-tytär vastakkainasettelu ja keskinäinen kemia toimii niin luontevasti, että unohtaa tosinaan seuraavansa näyttelijöitä työssään. Violet ei piilottele kahdelta muulta tyttäreltään omaa suosikkiaan ja samalla takertuukin Barbaraan sairaammin kuin kahteen muuhun. Barbara on yhtä kovapäinen kuin sukunsa vanhimmat naiset, mutta osaa myös asettaa tietyt rajat itselleen yhtä lujan itsehillinnän ansiosta. Myöhemmin itsehillintäkin horjuu, eikä tytär olekaan niin erilainen kuin äitinsä. 

Meryl Streepin varjossa paistattelee komea joukko muita lahjakkaita näyttelijöitä aina Benedict Cumberbatch:stä Abigail Bresliniin, joiden tietää varmasti osaavan myös hommansa. Juliette Lewis erottuu mielestäni edukseen pilvilinnoihin pakenevana Karenina, sillä en ole häntä pitänyt kovin kummoisena näyttelijänä.

August: Osage County on sitä mustempaa huumoria ja traagisempaa draamaa, jonka opetuksena on se, että kipeiden asioiden peittely toimii vain jos kyseessä on haava ja laastari.

American Hustle

Ohjaaja: David O. Russell
Käsikirjoitus: David O. Russell & Eric Warren Singer
Musiikki: Danny Elfman
Pääosissa: Christian Bale, Amy Adams, Bradley Cooper, Jennifer Lawrence & Jeremy Renner
Kesto: 2h 18min
Ikäraja: 12

American Hustle kertoo Irving Rosenfeldista (Christian Bale) ja tämän aisaparista Sydney Prosserista (Amy Adams), jotka yhdessä huiputtavat ihmisiä käärien mukavat voitot pimeästä bisneksestään. Samaan aikaan toistensa rakastajat ja sielunkumppanit, Irving ja Sydney esittävät huiputuksissaan jatkuvaa näytelmää, joissa Sydney:llä on oma alteregonsakin: Lady Edith Greensly. Richard DiMaso (Bradley Cooper) on FBI-agentti, joka saa kaksikon kiinni verekseltään, mutta tajoaakin heille mahdollisuutta yhteistyöhön pienen kiristyksen alla. Kohteeksi valikoituu rakastettu pormestari Carmine Polito (Jeremy Renner), joka aiotaan saada onkeen lahjusten vastaanottamisesta. Lisää keksittyjä henkilöitä kuvioon tuo Sheikki, joka mukamas haluaa investoida rahaa tuottoisaan sijoitukseen. Oman lisänsä tuo myös Irving:n nuori ja hölösuinen vaimo Rosalyn (Jennifer Lawrence), joka on kuvioissa mukana omana itsenään ja autuaan tietämättömänä meneillään olevista juonista.

Muhkeat 10 Oscar-ehdokkuutta saanut mainio American Hustle hävisi lopulta Oscar-mittelöissä himpun verran paremmille tapauksille. Muissa pystin jakajaisissa elokuva saikin sitten kotiinkuljetettavaa esimerkiksi 3 Golden Globea ja 3 Baftaa. Leffan onnistuinkin näkemään ennen itse Oscar-gaalaa, kun siitä esitettiinkin ennakkonäytös gaalaa edeltävänä perjantaina. American Hustle oli kyllä ehdokkaiden tullessa julki yksi ennakkosuosikkini, ihan vain synopsiksen sekä trailerin perusteella ja toki suurin ehdokas määräkin tätä tuki. Hustlella oli siis muihin verrattuna myös enemmän ennakko-odotuksia ja senkin tähden se ei kolahtunut ihan niin suuresti omalla kohdalla, kuin Gravity, 12 Years a Slave, Philomena tai Dallas Buyers Club. Oikein katsottava tapaus se silti oli, onhan kyseessä kuitenkin "Oscar-kuva".

American Hustle muistuttaa hieman Wolf of Wall Street:iä huumorissa ja mammonassa, mutta toisaalta huiputustensa puolesta ja vyyhdin avautumisen temmossa, tulee mieleen myös Ocean eleven. Päälle on ripoteltu lisäksi Silver Linings Playbookin hyvin kirjoitettuja hahmoja ja näiden keskinäistä kemiaa, onhan kaksi näyttelijää ja ohjaaja/käsikirjoittaja sama. Se mistä viiden tähden leima ja Oscarien saanti puristaa on mielestäni selitettävissä rakenteessa, joka on Wolfin tapaan, mutta ei niin hurjasti, lavea. Monen hahmon jakaessa valokeilaa, eikä yhdenkään jäädessä selkeästi pääosaan, keskittymispisteet ovat aavistuksen hajallaan. 

American Hustlen paras anti on ironista kyllä, myös näissä hahmoissa, rönsyilee juonikuviot kuinka paljon tahansa. David O. Russellilla on selvää silmää monitahoisiin henkilöihin, näiden esittelyyn ja oikean henkilön iskemiseen rooliin. Vaikuttaa siltä, kuin näyttelijät olisivat olleet jo tiedossa käsikirjoitusvaiheessa ja näin saattaa ollakin asian laita, kun neljä elokuvan merkittävää henkilöä on esiintynyt Russelin elokuvissa aikaisemminkin.

Kehonsa muokkaamisesta jo tunnettu Christian Bale, keräsi painoa roimasti rooliaan varten. Irwing on kaljamahainen ja kätkee kaljunsa tupeen alle, mutta silti hänessä on jotain karismaa ja itsevarmuutta. Toinen ulkomuodoltaan erityinen henkilö on Cooperin Richie, jolla on näyttelijän omasta tyylistä huomattavasti poikkeava kiharrettu tukka. Cooperille on annettava jälleen taputuksia mieleenpainuvan onnistuneesta suorituksesta etenkin näytellessään hermoheikon Richien äärirajoille menoa. Amy Adamsin roolissa on kaksi puolta: se mitä hahmo näyttelee ja se mitä hahmo oikeasti on. Molemmat puolet tulevat hyvin esiin ja varsinkin feikattu Edith on herkullinen. Neljästä pääjehusta Jennifer Lawrence on se, joka vetää pisimmän tikun Rosalyninä, joka ei ole penaalin terävin kynä, mutta jolla on sitäkin suurempi suu ja makua elämän mukavuuksille.

American Hustle on humoristinen draama ihmisten ahneudesta ja roolien esittämisestä omien tarkoitusperien tähden. Katsojakaan ei tiedä miten juttu lopulta päättyy, kun valheiden kiemurat vedetään suoraksi.