Guardians of the Galaxy

Ohjaaja: James Gunn
Käsikirjoitus: James Gunn & Nicole Perlman
Musiikki: Tyler Bates
Pääosissa: Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Bradley Cooper, Vin Diesel, Lee Pace, Karen Gillan, Michael Rooker, Djimon Hounsou, John C. Reilly, Glenn Close, Benicio del Toro
Kesto: 2h 2min
Ikäraja: 12

Marvel Studiosin uusin elokuva Guardians of the Galaxy vie katsojan aiempia elokuvia kauemmaksi avaruuden sfääreihin. Peter Jason Quill on lapsena muukalaisten mukaansa kaappaama maan asukki, josta on tullut varasteleva pikkurikollinen. Omasta mielestään maankuulu, nimellä Star-lord tunnettu, Peter nyysii mystisen hopeista palloa muistuttavan esineen myydäkseen sen eteenpäin. Autuaan tietämättömänä pallon todellisesta tarkoituksesta, saa Peter peräänsä muita itseään rikollisempia kavereita. Eräs näistä on mahtipontinen Ronan, jonka nimi pelkästään ääneen lausuttuna, aiheuttaa pelkoa Galaksin asukkaissa. Voidakseen suojella universumia ja estääkseen Ronania saamasta palloa käsiinsä, on Peterin lyöttäydyttävä yhteen erittäin sekalaisen seurakunnan kanssa.

En ole varmasti ainoa, jolle Guardians of the Galaxy on vuoden odotetuimpia elokuvia. Enkä ole varmasti ainoa, jolla ei ollut käytännössä oikein mitään hajua, mistä leffa kertoo, paitsi että siinä on messevää musaa, kävelevä puu ja pesukarhu konekiväärin kanssa. Yhteys muuhun Marvel Studiosin elokuvien universumiin tuntuu vieläkin kauempaa haetulta. Pitkään elokuvasta olikin tarjolla vain yksi traileri, joka esitteli kyllä päähenkilöt, mutta ei valoittanut asioita sen suuremmin, jonka luen itse täysin elokuvan eduksi. Allekirjoittanut ei katsonut ollenkaan sitä pidempääkään traileria, sillä halusin jättää mahdollisimman paljon elokuvan itsensä kerrottavaksi ja mielenkiinto oli jo valmiiksi todella hereillä.

Guardians of the Galaxy tarjoaa vanhanajan scifi-henkeä supersankari vivahteella ansiokkaan hahmovetoisella kokonaisuudella. Marvel Studiosin elokuvista rankkaisin tämän kyllä ensimmäiselle sijalle silmää räpäyttämättä. Elokuva siis kolahti todella, enkä ollut sen kaikkien muiden todella hyvien puolien lisäksi, odottanut sen olevan todella tunteisiinkin käyvä. Se yksi laukkuun jemmattu nenäliina tuli jälleen kerran tarpeeseen (Nyt on ollut paljon itkuleffoja??). Tunnepuolta hemmotellaan perus menettämisen tuskan ja toisistaan suuresti välittämisen lisäksi harvinaisemmalla vahvasti ladatulla hetkellä. Se on "Se tunne kun Rohanin joukot saapuvat Minas Tirithiin" tai vaihtoehtoisesti "Se tunne kun kokot sytytetään". Sellaiset hetket ovat parhaita, missä tahansa seikkailulle maistuvassa elokuvassa.

Hahmokaarti on tosiaan mieletön. Chris Pratin treenattu Peter Jason Quill on toisaalta nokkela, toisaalta taas omaan itseriittoisuuteensa kompastuva. Peterissä on kuitenkin paljon enemmän kuin päältäpäin näyttää ja erityisesti hänen ollessaan pääosassa, pohjustetaan hahmon menneisyyttä paljon. Gamora (Zaldana) ja Drax (Bautista) omaavat Peterin tavoin omanlaiset tarinansa ja historiansa, eivätkä kumpikaan jää piilottelemaan sivuosiinsa. Viisikosta parhaiten mieleen jää Rocket (Cooper) ja Groot (Diesel), jotka ovat niin sympaattinen parivaljakko kuin vain olla ja voi. Lee Pace (!!) on Ronanina valitettavan vähän itsensä näköinen, mutta se onkin hahmon ainoa huono puoli, sillä Pacen melkein Cumberpatch tasolle yltävä-ääni puolestaan pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Etukäteen olin jo pähkinöissäni siitä, että kaartissa on ylipäätänsä paljon muista avaruusseikkailuista tuttuja näyttelijöitä aina Zaldanasta alkaen, joka esiintyi uusimmissa Star Trek-elokuvissa Uhurana sekä on myös Avatarissa. Toinen ja vielä odotetumpi oli Karen Gillan (Amy Pond Doctor Who:sta), jonka vahva skottilainen aksentti oli saatu yllättävän hyvin piiloon Nebulan roolissa. Vasta jälkikäteen sain tietää Nathan Fillionin (Firefly!) tehneen cameon tietokoneanimoituna hahmona. Myöhemmin tosin leffaa kuikuiltuani, en olisi äänestäkään herraa tunnistanut, on se verran alkuperäisestä muunneltu.

Guardians of the Galaxy on vaatimattomasti sellainen viiden tähden leffa. 

Parit löydöt

Kesällä on ihana tonkia alelaareja ja plärätä kirppispöytiä. Jälkimmäisiä ei liian usein tai ei löydä varmastikaan mitään, näin ainakin omalla kohdalla. Eikä saa koskaan ikinä milloinkaan etsiä kirppikseltä mitään tiettyä. Tässä viimeisimmät leffa-aiheiset löydökset

Tää kirppikseltä! Harvoin löydän kirjoja omaan makuuni ja muutenkin lukeminen jäänyt yllättävän vähälle tänä kesänä (koska netflix), mutta pitäähän tuo nyt lukaista

 

 

Muutama, joita kaivannut kokoelmaan. Amelien toki on nähnyt sen sata kertaa jo aiemminkin, mutta Englantilaisen potilaan kohdalla pääsen sivistämään itseäni ensimmäistä kertaa

Kouvolan Anttilan viimeisistä myynneistä ei tarttunut leffoja mukaan (alennetut oli kaikki kuraa ja kaikissa hyvissä edelleen normaalihinta). Tarttui kuitenkin tälläinen peli, jota en ole vielä ehtinyt kokeilla. Saa nähdä pärjääkö tuossa siltikään, jos sattuu ihan "väärät" kysymykset

Snowpiercer

Ohjaaja: Bong Joon-ho
Käsikirjoitus: Bong Joon-ho & Kelly Masterson, perustuu kirjaan Le Transperceneige
Musiikki: Marco Beltrami
Pääosissa: Chris Evans, Jamie Bell, John Hurt, Tilda Swinton, Octavia Spencer, Ed Harris, Song Kang-Ho, Go Ah-sung, Luke Pasqualino & Alison Pill
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: 16

Vuonna 2014 ihmiskunta keksi keinon pysäyttää ilmaston lämpenemisen, mutta seuraukset olivat paljon odotettua vakavammat ja seurasi uusi jääkausi. Kaikki elämä tuhoutui maapallolla lukuunottamatta sitä murto-osaa, joka selvisi Snowpiercer nimiseen junaan. Juna kulkee kaarrellen maapalloa koskaan pysähtymättä ja yhteen kierrokseen kaikkine mutkineen kuluu aina vuosi. Vuonna 2031 junan viimeisissä vaunuissa elävä pohjasakka alkaa saada tarpeekseen etummaisten vaunujen ylimistön pompottelusta ja aseilla osoittelusta. Viimeisten vaunujen asukkaat eivät ole koskaan päässeet näkemään, mitä muissa vaunuissa on, lukuunottamatta muutamia lapsia, joita tietyin väliajoin noudetaan tuntemattomaan tarkoitukseen, heidän koskaan takaisin palaamatta. Surkeisiin oloihin turhautuneena ja tietämättömyyden ahdistamana viimeisten vaunujen sorretut päättävät nousta yhdessä kapinaan ja edetä junassa eteenpäin yksi vaunu kerrallaan. 

Snowpierceristä en ollut katsonut edes traileria, mutta perusidean tiesin luetun arvostelun pohjalta ja sen sekä näyttelijävalintojen perusteella tiesin, että tämä pitää nähdä. Trailerin näkemättä jääminen oli oikeastaan hyvä, koska minulla ei ollut siten yhtään mitään aavistustakaan, mitä tuleman pitää ja millaisia yllätyksiä muista vaunuista löytyy. Suosittelen siis, että ei ongi elokuvasta liikaa tietoa etukäteen, sillä nimenomaan monet seuraavissa vaunuissa vaanivat yllätykset ovat tämän elokuvan parhainta antia. 

Elokuva paljastaa vaunujen sisällön lisäksi paljon muitakin asioita, kuten ihmiskunnan synkästä menneisyydestä junan alkutaipaleelta. Vaikka moneen kertaan pakka laitetaan uusiksi, suurimmat paukut on säästetty ensimmäisenä puksuttavaan vaunuun, jossa viimein selviää kaikki. Erittäin virkistävää katsojan kannalta olla sopivan epätietoinen käytännössä jatkuvasti ja tulla aina yllätetyksi, varsinkin kun elokuva tekee sen välillä hyvinkin kylmänrauhallisella tyylillä. Moraaliseikat nostavat myös päätään asioiden edetessä ja jollain tasolla kokonaiskuvan valjetessa pystyy jopa ymmärtämään kaikkia junan asukkeja toimissaan, oli missä vaunussa tahansa.

Kapteeni Amerikkana tunnettu Chris Evans on osuva likaan tuhrittuna Curtis Everettinä, josta ei kuitenkaan ole veistelty liian karikatyyristä ylihyvää sankaria, vaan hänelläkin on omat painolastinsa. Viimeksi valkokankaalla Only Lovers Left Alive elokuvassa yhdessä nähty John Hurt ja Tilda Swinton ovat molemmat kovia tekijöitä. Molemmista on maskeerattu myös kovin erinäköiset hahmot aiempiin verrattuna, eritoten Tilda Swintonista. Muutoin sivuosissa vipeltäjät ovat kauttaaltaan uskottavia hahmojensa housuissa, eikä kukaan iske millään tapaa häritsevästi silmille. Octavia Spencer on mukava nähdä jälleen valkokankaalla, itse muistan hänet viimeksi Piiat elokuvasta. Samoten hyvin pikaisesti vilahtava Alison Pill on itselleni aiemmin tuttu Scott Pilgrim vs. maailma elokuvasta, mutta on vielä tuoreempana muistissa Pillars of the Earth minisarjasta, jota seuraan juuri tällä hetkellä.

Snowpiercer on tämän hetken teatterivalikoimasta kyllä yksi parhaimpia Tähtiin kirjoitetun virheen ja Näin koulutat lohikäärmeesi ohella. Erittäin mielenkiintoinen tapaus, jota suosittelen varsinkin synkkien dystopia leffojen ystäville.

Suosittelen trailerin katsomisen sijaan suoraan elokuvan katsomista!

American Horror Story

Sain katsottua loppuun Netflixin tarjonnan loistavasta sarjasta American Horror Story, joka nimensä mukaan on erittäin kauhupainotteinen tv-sarja. Harmillista kyllä jenkkien sekä brittienkin puolella sarjasta on vain kaksi ensimmäistä kautta, eikä Suomi-puolella ole ensimmäistäkään. 3. Kausi on jo esitetty jenkkilässä alkuvuodesta ja kahmi kiitettävästi Emmy-ehdokkuuksiakin, joten kova hinku olisi nähdä sekin. Ensimmäisen kauden katsoin tosiaan ihan kesäloman alussa ennätysajassa eli kahdessa päivässä (en ole koskaan katsonut mitään kautta mistään niin nopealla tahdilla). Toinen kausi on ehkä jopa parempi kuin ensimmäinen, mutta osasin sen kohdalla syödä kakkua vain vähän kerrallaan ja nautiskellen. 


1. Kausi - Murder house (2011)

Jaksoja: 13
Jakson kesto: 39 - 52 min
Pääosissa: Connie Britton, Dylan McDermontt, Taissa Farmiga, Evan Peters, Jessica Lange, Denis O'Hare, Kate Mara, Zachary Quinto, Frances Conroy, Lily Rabe & Sarah Paulson

Ensimmäisellä kaudella en tosiaan tiennyt oikein mitä edes odottaa. Vaikka kyseessä onkin kauhusarja, ei American Horror Story muistuta selkeästi yhtään mitään kauhuleffaa (vrt. Walking Dead, joka on kuin tv-ruuduille siirretty astetta laadukkaampi zombie-elokuva). Ensimmäisellä kaudella kaiken kauhun ja kummitusten lisäksi käsitellään uskottomuutta, avioeroa, lapsen kuolemaa, mielisairauksia, entisaikojen tabuja, itsemurhaa... ja paljon muuta. Kulissina on viktoriaaninen talo tämän päivän Los Angelesissa, johon kolmihenkinen perhe muuttaa uuden alun toivossa. Talolla on paljon veristä historiaa takana, josta paljastuu yhä enemmän uhreja sarjan edetessä. Talo vetää puoleensa myös kaikenmaailman muukalaisia, naapureita ja perheen isän klinikan pääkoppapotilaita.

Ohessa ensimmäisen kauden traileri:





2. Kausi - Asylum (2012-2013)

Jaksoja: 13
Jakson kesto: 39 - 52min
Pääosissa: Jessica Lange, Sarah Paulson, James Cromwell, Evan Peters, Zachary Quinto, Joseph Fiennes, Lily Rabe, Lizzie Brochere, Chlöe Sevigny, Ian McShane, Frances Conroy & Naomi Grossman

Toinen kausi sijoittuu ajallisesti pääasiassa 60-luvulle, jossa seurataan Briarcliff nimisen rikollisille ja pöpipäille suunnatun mielisairaalan potilaita ja heidän hoitajiaan. Briarcliffin hallinto ja juuret ovat vahvasti katoliset, jonka tähden nunnat myös hoitavat potilaita. Lisäksi laitoksessa palvelee omia kokeitaan suorittava lääkäri/tiedemies sekä satunnaisesti vieraileva psykiatri. Monet potilaat ovat selvästi latvasta lahoja, mutta joukkoon mahtuu myös selväpäisiä tapauksia, jotka väittävät olevansa syyttömiä ja kahlittu Briarcliffiin vasten tahtoaan. Käsiteltäviä aiheita on jälleen enemmän kuin päällisin puolisin uskoisi: demonit, rasismi, alienit, manaus, natsismi, homous sairautena, psykoterapia.. puhumattakaan sen aikaisista hoitokeinoista. Toisella kaudella on paljon samoja näyttelijöitä kuin ensimmäiselläkin, mutta juju on siinä, että hahmot ja tarina ovat täysin erilaiset ja toisistaan erilliset.

Trailerin sijaan fanipohjainen video, jossa Asylumin synkkiin kuviin on sovitettu Lana Del Rayn Summertime Sadness:




Kolmannesta kaudesta tiedän sen verran, että siinä käsitellään Salemin noitia. Tuttujen näyttelijöiden lisäksi kaartiin liittyy "Precious" eli Gabourey Sidibe ja Kathy Bates! Näyttelijät, jotka ovat esiintyneet kaikilla American Horror Storyn kausilla ovat mainio Jessica Lange, Evan "Quicksilver" Peters, Sarah Paulson, Lily Rabe ja Frances Conroy.

Jopa itse sarjaa häiriintyneempi on sarjan tunnari. Ensimmäisellä kaudella vielä pystyi katsomaan alkukuvat joka kerta, mutta toisella kaudella myönnän skipanneeni ainakin kuvamateriaalin sen kohdalla, musiikin kestän vielä kuunnella. Kappale yhdistettynä noihin hämäriin kuviin on todella selkäpiitä karmivaa. Yritin selvittää jo toisen jakson jälkeen, mitä ihmettä laulussa sanotaan, mutta sen verran sain selville, että kyseessä olisi oikeasti vain joku hanasta tippuvan veden ääni, jota on sitten voimistettu. Mistään ei ainakaan irronnut tietoa, että siinä edes olisi mitään sanomaa, mutta jännä juttu on, että ihmiset kuulevat siinä silti eri asioita. Mitä sinä kuulet?




Itse kuulin aluksi vain "Are you scared" ja sen jälkeen "Great Skin"

Tähtiin kirjoitettu virhe

Ohjaaja: Josh Boone
Käsikirjoitus: perustuu John Greenin samannimiseen kirjaan, Scott Neustadter & Michael H. Weber
Musiikki: Bright Eyes & Ed Sheeran
Pääosissa: Shailene Woodley, Ansel Elgort, Nat Wolff, Laura Dern, Sam Trammell  amp; Willem Dafoe
Kesto: 2h 6min
Ikäraja: 12

Hazel Grace Lancaster on 16-vuotias nuori, jolla on ollut kilpirauhassyöpä jo monia vuosia. Etäpesäkkeiden kautta syöpä levisi keuhkoihin, mutta lääkitys pitää pahaisen toistaiseksi kurissa. Hazelin vanhemmat toivoisivat tyttärensä nauttivan elämästä sairaudestaan huolimatta ja patistavat tämän masennuksen pelossa syöpäpotilaiden tukiryhmään. Ryhmässä Grace tapaa luusyövän selättäneen Augustuksen, jolla riittää traagisesta kokemuksesta sekä yksijalkaisuudesta huolimatta elämäniloa yli omien tarpeiden. Augustus onnistuukin onkimaan Hazeliltä sen kaivatun aidon hymyn ja nuori rakkaus vie ahkerasti tilan murheellisilta ajatuksilta.

Tähtiin kirjoitettu virhe on varmasti vuoden itkettävin tapaus. Itsekin ajattelin olevani jo jollain tasolla karaistunut ja pärjääväni yhdellä nenäliinalla, mutta se oli turha toivo. Onneksi kollega nakkasi kunnon nessupaketin kouraan ennen saliin menoa, en todellakaan odottanut elokuvan olevan samaan aikaan niin kovin surullinen, mutta silti jotenkin aivan yli-ihana. 

Kuolemanpelko on päähenkilöiden elämässä vahvasti läsnä, enemmän kuin tavallisella tallaajalla. Tämä värittää jokaista elettyä hetkeä, vaikka kyseessä olisi pelkkä kahvinjuonti. Hazel on tikittävä pommi ja tuntemattomana ajankohtana iskevä kuolema ei niinkään tunnu pahalta hahmon itsensä takia, vaan juurikin hänen läheistensä tähden. Elokuvassa todetaankin osuvasti hautajaisten olevan eläviä eikä kuolleita varten. Suurinta tuskaa aiheuttaa varsinkin vanhempien huoli, kun Hazelille iskee hengitysvaikeuksia, joista ei voi koskaan tietää varmasti onko se menoa. Vielä suuremmin tunteiden tumaketta järisyttää kuitenkin nuoren parin rakkaus ja kaikesta menetyksen pelosta huolimatta, kyky nauttia toisistaan ja kaikesta elämästä ympärillään.

Shailene Woodley ja Ansel Elgort tähdittävät molemmat myös Outolintu-elokuvaa. Elgort ei niinkään jäänyt suurimmin mieleen kyseisestä elokuvasta, mutta Shailene oli ihan kohtuullinen. Joskin mainitsin jo silloisen jutun yhteydessä odottavani tätä roolia paljon enemmän, jossa lahjat pääsevät oikeuksiinsa. Shailene todella istuu ruskeasilmäisen Hazelin rooliin, joka on bambimaisesta ulkomuodostaan huolimatta elokuvan alussa vaipunut jonkin asteen tympeyteen ja määrittää jo itseään syövän kautta. Koko perhe ja varsinkin Hazel koettaa sarkastisella huumorilla jaksaa tilanteesta toiseen, mutta vasta Augustus saa taas elämäniloa irti Hazelistä. Nuori pari on hahmojen sekä heidän esittäjiensä henkilökemioiden puolelta kerrassaan täydellinen. Some on jo imaissut Hazelin ja Augustuksen sympaattiset "okayt" ja kasan muita fraaseja.

Surullinen ja ihana, tosi tosi surullinen, mutta silti niin todella ihana Tähtiin kirjoitettu virhe on ehdottomasti katsottavan arvoinen. Nenäliinoja ilman ei pärjää!

Näin koulutat lohikäärmeesi 2

Ohjaaja: Dean DeBlois
Käsikirjoitus: Dean DeBlois
Musiikki: John Powell
Pääosissa: Jay Baruchel, Gerard Butler, Cate Blanchett, Craig Ferguson, America Ferrara, Jonah Hill, Christopher Mintz-Plasse, T.J. Miller, Kristen Wiig, Djimon Hounsou & Kit Harington
Kesto: 1h 45min
Ikäraja: 7

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 elokuvan tapahtumat sijoittuvat viisi vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen. Öystilän hurjat viikingit ovat löytäneet harmonisen tasapainon yhteiseloon lohikäärmeiden kanssa. Viikingien laajennettua henkistä maailmankuvaansa lohikäärmeiden hyväksynnällä, on heidän maailmankuvansa laajentunut myös konkreettisesti. Nuoreksi aikuiseksi pyrähtänyt Hikotus on erityisen kiinnostunut tutkimaan uusia mantereita Hampaattoman kanssa liitäen ja samalla pakenee alati lähestyviä velvollisuuksiaan vapauden tunteeseen. Erään tutkimusmatkan tuoksinassa Hikotus tulee törmänneeksi lohikäärmeiden metsästäjiin, jotka toimittavat saaliinsa eteenpäin lohikäärmeitä orjuuttavan Drago-nimisen miehen kynsiin.

Näin koulutat lohikäärmeesi 2 elokuvan dubattu versio käväisi jo ennakkonäytöksenä ohjelmistossa, mutta itse päätin malttaa odottaa originaalia versiota. Tähän päivään mennessä olenkin nähnyt elokuvan alkuperäisversion jo peräti kahdesti, joka kertoo jo mielestäni aika hyvin, mitä pidin elokuvasta. Ensimmäisellä kerralla toinen blogisti Arttu oli myös mukana, jolle katsomiskerta oli silloin jo toinen, koska hän oli tsekannut aiemmin dubatun ennakon. Tämäkin kertoo jo jotain. 

Pidin kovastikin ensimmäisestä elokuvasta, mutta Näin koulutat lohikäärmeesi 2 onnistuu yllättämään ja peittoamaan jopa aikaisemman elokuvan. Leffaa katsoessa ei tunnu yhtään siltä, että katsoisi "lastenleffaa" vaan animoitua aikuisten seikkailu/fantasiaelokuvaa. Elokuva on Dreamworksin animaatioksi hyvinkin synkkä ja käsittelyssä on menetyksen tuskaa ja sotaisiakin tunnelmia. Suurena vastapainona toki paljon osuvaa huumoria, riemuisaa toivoa ja vapaana liitämistä. Elokuvassa on myös harvinaisen paljon hetkiä, joissa päähenkilö pohtii omaa minuuttaan ja merkitystään heijastaen pohdintoihinsa menneisyyden sekä nykyisyyden vaikuttavia tapahtumia. 

Tunnepuoli on voimakas ja itkumittari tulee nopeasti täyteen ja tämähän on vain erittäin hieno asia elokuvan kannalta. Luulin tosissaan toisen katselukerran olevan helpompi, mutta roskia menee silmiin vain entistä pahemmin. Jotenkin jo se, kun tietää mitä tulee käymään, tekee katsomisen ilman nenäliinaa mahdottomaksi. Lisäksi mielleyhtymät muihin koskettaviin kohtauksiin muissa elokuvissa, edesauttoivat asiaa sekä uskomattoman koskettava musiikki.

Ääninäyttelyn kannalta suosittelen ehdottomasti originaalia, vaikka suomalaisen dubbauksen taso olisi kuinka laadukasta tahansa. Pääosaa esittävän Jay Baruchelin ääntä ei vain voi jäljitellä kukaan muu kuin hän itse. Muissa rooleissa on myös kovia tekijöitä, joita hävettävää kyllä en tunnistanut puoliakaan, mutta menköön sen piikkiin, että osasivat ainakin eläytyä erilaiseen rooliin tunnistamattomuuteen asti. Monen viikinki karjun skottilaista aksenttiakaan ei niin vaan siirretä suomenkieliseen versioon.

Originaali versio Studiolla näillä näkymin tänään viimeistä kertaa, joten kipin kapin katsomaan, itkemään ja kuuntelemaan. Näytös alkaa klo 19.30!

 

Transformers - Tuhon aikakausi

Ohjaaja: Michael Bay
Käsikirjoitus: Ehren Kruger
Musiikki: Steve Jablonsky
Pääosissa: Mark Wahlhberg, Nicola Peltz, Jack Reynor, Stanley Tucci, Li Bingbing, Kelsey Grammer & Sophia Myles
Kesto: 2h 40min
Ikäraja: 12

Edellisessä Transformers-elokuvassa Kuun pimeä puoli rymistelivät Autobotit ja Decepticonit siihen malliin, että Chigaco poljettiin taistelun tuoksinnassa pahaan kuosiin ja toki vaikutus yleiseen turvallisuuden tunteeseen oli kaikkea muuta kuin nostattava. Tästä viisastuneena ihmiskunnan valtaatekevät ovat julistaneet jäljelle jääneet Decepticonit kuin myös Autobotit yleiseksi uhaksi ja kaikki havainnot on raportoitava viranomaisille. CIA:n agentti Harold Attinger (Kelsey Grammer) on pohjimmiltaan tuhma setä, joka kauppaa haltuunotetut Autobotit suuryritykselle, joka jalostaa omia robottejaan hyödyntäen vanhoja Autobotteja ja näiden teknologiaa. Teksasilainen romuhamstraaja ja perheenisä Cade Yeager (Wahlberg) tulee tietämättään löytäneeksi Autobotin, eikä aikaakaan kun agenttien autoja tunkee ovista ja ikkunoista.

Omasta vinkkelistäni katsottuna Transformers-elokuvat ovat menneet aina yhä näyttävämpään suuntaan, mutta muilla osa-alueilla ei sen kehittävämpään suuntaan. Ensimmäinen elokuva on edelleen se toimivin, sopivan naiivi ja aina yhtä viihdyttävä. Neljännen elokuvan otaksuin olevan hyvin samaa maata kuin kolmannen eli sinänsä oikein komiaa metallinpauketta läpi leffan, ilman sen suurempia kotkotuksia, toimien jollain pinnallisella tasolla kunhan aivot on vaihdettu vapaalle. Mystinen "se jokin" näistähän on kaikonnut jo aikoja sitten. Tuhon aikakausi oli juurikin edellämainitut odotukset täyttävä ja oli himaa ripoen ihan ok, kunhan muisti etukäteen taantua leikki-ikäisen tasolle.

Vaikka kyseessä onkin aivot narikkaan ja viihdevaihe silmään-tapaus, on elokuvassa vieläkin huomattavampia puutteita. Yksi isoin puuduttava tekijä on elokuvan kesto, jonka luojan kiitos tiesin sentään etukäteen. Melkein kolmeen tuntiin venyvä toimintatykitys alkaa helposti toistaa itseään, vaikka mielikuvitusta onkin saatu ympättyä toimintakohtauksiin yhä uusilla vimpaimilla ja roboteilla. Suuresti odottamani dinobotit tulevat vasta parin tunnin jälkeen ja tuntuvat katoavan näyttämöltä ihan liian nopeasti. Toinen henkisen puutumisen aihe on toisinaan karmaisevan huono dialogi. Karismaattiset konkarinäyttelijät saavat tässä kohtaa anteeksi, koska heillä riittää asennetta päästää suustaan mitä vain ja saada se kuulostamaan jotenkin uskottavalta. Kaikista mieleensyöpynein kohtaus huonosta dialogista ja väkisin väännetystä huumorista on alkupuoliskolla päähenkilöiden pakeneminen farmilta, jossa kaikki mitä Cade Yeagerin kaverin Lucasin suusta tulee saa aikaan silmien pyörittelyä. Juurikin näitä tyhjänpäiväisiä höpinöitä karsien olisi saatu kestoa pienemmäksi, pakettia kompaktimmaksi ja keskittymispiste melkein kokonaan siihen rymistelyyn, joka on tämänkin elokuvan suurin valtti.

Shia LaBeoufin hahmo Sam Witwicky on perheineen jätetty suosiolla pois ja aloitettu uusi lehti Mark Wahlbergin kanssa. Vaihdos on virkistävä ja erittäin tervetullut kaikella kunnioituksella Shiaa kohtaan, mutta Witwickyt alkavat olla jo niin nähtyjä. Mainiossa ja oikeasti hyvässä Michael Bayn elokuvassa Pain & Gainissä näytellyt Wahlberg sopii pääosaan luontevasti ja tuo jopa jotain sielua pökkelöön isä/sankarihahmoonsa. Nuori pari ja heidän uudet kasvonsa Nicola Peltz sekä Jack Reynor ovat odotuksiin nähden yllättävän hyviä, vaikka hahmot onkin kirjoitettu yhtä sisältörikkaaksi kuin paperinuket. Kelsey Grammer ja Stanley Tucci ovat molemmat mainioita, mutta se on enemmänkin heidän omaa ansiotaan. Hauska tapaus on poikkeuksellisen toiminnallinen naishahmo Su Yueming, joka paikkaa selvästi Francis McDormandia edellisestä leffasta. Naissivuosasta voi bongata myös Sophia Mylesin, joka on tunnettu Madame de Pompadourina Doctor Whossa.

Transformers - Tuhon aikakausi sopii lähinnä erittäin pintapuoleiseen viihtymiseen. Jos edellinen osa vielä kolahti, niin sitten tälläkin on saumaa.

Mitäpä mulle

Kummasti kesää kohden hiljenee elokuvien osalta ja oletettavasti tulee olemaan hiljaisempaa blogissakin, tämän kesäloma kun häämöttää jo nurkan takana. Aikaa elokuvilta tulee syömään myös muutama taideprojekti pitkästä aikaa, joista olen jo valmiiksi tuhannen täpinöissäni. Kerrataan silti kaikki mahollinen pieni kiva leffoihin liittyen, mitä nyt on tullut katsottua ja semmoista.

Elämää elokuvien parissa-blogissa myydään/vaihdetaan leffoja. Parikin tuli ostettua, kun hinta oli erittäin kohtuullinen 1e kipale. Ben-Hur, koska se pitää olla joskus nähtynä ja täydentää elokuvaklassikoiden kokoelmaa sekä Shoot'em Up, joka ei varmaan taas ole kummoinen, mutta täydentää sekin jotain kohtaa jostakin. Leffojen kuntoluokitus oli viiden tähden arvoinen, että hyvin on pidetty. Kiitos vielä kaupoista Hedgie!

Synttäritkin olivat ja onnistuin saamaan muutaman leffa-aiheisen lahjankin, vaikka mitään en edes toivonut (senkin ihanat!)

Tardis avaimenperä!!

Höpötti muki!

 Lisäksi olin itse itselleni tilannut lahjaksi Qwerteen musthave-paidan. Star Warsiin jotenkin edes viittaavaa paitaa olen kaivannutkin.

Synttärien kunniaksi toinen ihana ihminen ilostutti leffailuseuralla ja katsottiin yhteinen ikisuosikki 10th Kingdom, joka on siis teknisesti minisarja, mutta meille ollut aina 7h kestävä ihana leffa. Leffojen puolesta muutoin ollut vähemmän aktiivista, 10th kingdomia edeltänyt kotikatseluelokuva on ollut muistaakseni Lords of Dogtown, joka oli yllättävän hyvä (ja siinä oli Ugly Betty!). Sarjoja tulee nyt katsottua aktiivisemmin ja sainkin Doctor Whon kahta jaksoa lukuunottamatta pulkkaan (Netflix:stä uupuu vielä Day of the Doctor ja Time of the Doctor fuuuu...). Game of Thronesin kanssa on kärvistelty, koska en katso yhtään mitään ennenkuin ne jaksot näkee laillisesti ja HBO Nordic:iin ei ole vielä sorruttu (kun se Netflix jo on...), onneksi tiedän sentään mitä tapahtuu. Sen sijaan nyt aloin seuraamaan Hannibalia, jota Mira kehui siihen malliin, että muita vaihtoehtoja ei vaan ollut. Siinäkin vain eka kausi Netflix:ssä, niin nyt mennään naatiskellen eteenpäin, taitaa olla joku 5 jaksoa enää. Lisäksi Yleltä alkoi White Queen, joten seuraan pitkästä aikaa ihan telkusta sarjaa aina torstaisin Tv1:ltä, vouu. On kyllä messevä sarja, varsinkin kun sen voi ajallisesti iskeä tosiaan Tudors-sarjan tapahtumien edelle.